Kanikirjasto: Pikkulemmikit - Omistajan opas

Arvaatteko mitä, tänä keväänä on ilmestynyt kaksikin lapsille suunnattua tietokirjaa, jossa kaneja ja kaniharrastusta käsitellään mielenkiintoisesti ja asiantuntevasti. Hurraan, sillä tätä on todellakin tarvittu! 

Toinen kyseisistä tietokirjoista on Nina Mäki-Kihniän Pikkulemmikit - Omistajan opas. Kirjassa käsitellään nimensä mukaisesti kanien lisäksi jyrsijöitä, lintuja, kaloja, matelijoita, sammakkoeläimiä ja selkärangattomia. Lähtökohtana kirjassa on lapsen toive saada oma lemmikki ja sen alkuosassa käsitelläänkin ansiokkaasti mitä lemmikinomistaminen on. 

• Mitä minä haluan? (Katsella, silittää, harrastaa..)
• Mitä mieltä vanhemmat ovat? (Kuka kantaa vastuun? Entä jos olet kesäleirillä/kuumeessa?)
• Millainen perheesi on? Mikä eläin viihtyy tällaisessä perheessä, tällaisessa kodissa? 
• Onko meillä varaa eläimeen? 
• Ja niin, pidätkö siivoamisesta? Siivoaminen on lemmikinomistajan päivittäistä arkea.

Kirjassa on oma sivu, jossa kerrotaan eläintenhoitamisesta, esimerkiksi 4H:n kautta, jolloin eläintä ei tarvitse omistaa, mutta pääsee nauttimaan niiden parhaista puolista.

Seuraavaksi kirjassa pohditaankin lemmikinomistajuutta eettisesti, mitä eläin tarvitsee voidakseen hyvin ja kuinka tarjota sillä lajityypillisen käyttäytymisen vaativan tilan. Kani huomauttaa katsomaan jalkojaan (kirjassa on osittain eläimen näkökulmasta kirjoitettua minämuotoista tekstiä), eikö ne ole tehty juoksemista eikä häkissä istumista varten? Voisitko ajatella häkkiä tukikohtanani, jonka ovi on auki aina? Kirja käsittelee myös pentutehtailua ja mistä on vastuullista ostaa eläin ja millainen vastuullinen kasvattaja/myyjä on. 

Pidän kirjassa erityisesti siitä, että siinä käsitellään virikkeitä eläimen lajityypillisen ja yksilöllisen mielenkiinnon kautta. Virike ei ole mikä tahansa esine, sen pitää olla juuri kyseisestä kanista mielenkiintoinen ja viihdyttävä juttu! Virike antaa tilaa ajatella ja tehdä valintoja, se antaa mahdollisuuden vapaavalintaiseen puuhailuun. Eikä se missään nimessä pelota kyseistä yksilöä mitenkään! 

Toinen kirjan hieno puoli on se, että se nostaa myös taitossa hienosti esiin kanin tarpeen heinälle. Taittaja on tehnyt noston seuraavalla lauseella: "Marsujen, kanien ja chinchillojen päivän ruuasta 85-90 % on oltava heinää." Samalla aukeamalla käsitellään miten voi tulla toimeen heinällä, eli miksi kanin on syötävä heinää niin paljon (ja miksi kanin ei kuulu syödä mysliä, vaikka paketissa olisi kaninkuva). 

Lapsille suunnattu tietokirja, mutta suosittelisin tätä myös aikuisille, jotka ovat hankkimassa kania. Oikeastaan kirja onkin koko perheelle, vanhemmille jotka kantavat vastuun eläimestä ja lapselle, joka haluaa eläimen. Aikuista kaninomistaa hyödyttää esimerkiksi kuva kanin kipuilmeestä ja pelkoilmeestä. Kani peittää kivun viimeiseen asti, joten on tärkeää osata päätellä pienistä ilmeistä kanin kasvoilla, että nyt muuten sattuu/pelottaa. 

Vanhat kanikirjat kirja päivitetään myös päivitetyllä tiedolla, kuten RHD:tä ja kanien rokottamista käsittelevällä kappaleella. Lisäksi lukuvinkkilistalta löytyy Pilvi Lassilan ansiokkaasti toimittama Eksoottiset eläimet - Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia (2017). 

Jäniksen messutärpit

Kuva: Eläinten koulukuvaus

Heimoi! Tiesittekö, että Lemmikkimessut ja ELMA-messut on jo tänä viikonloppuna, 11.-12.11. Helsingin Messukeskuksessa? Meikä jänes kuuli jo hyvissä ajoin tästä. Tänä vuonna Lemmikkimessuilla ei ole kaninäyttelyä eikä kanihyppyä ja siksi me ollaan ulkoistettu Muumin kanssa messuilu Saaralle. Kirjoitin sille tärppilistan, missä pitää käydä ja ottaa kuvia ja kertoa meille illalla kaikki. Ajattelin kirjoittaa listan tähän, niin ehkä tekin voitte käydä jossain näistä. 

Suomen Lemmikkikanien esittelypiste

LeKalla on tänäkin vuonna piste, jossa käydä kysymässä kaniarjesta. Siellä on asiantuntijaedustus, koska paikalla on myös paijauspupuja. Minä kysyisin niiltä kaneilta kaniarjesta, ne on kokemusasiantuntijoita. Sitten siellä on myös myynnissä Papanaattoria, joka on tosi hyvä lehti. Ja muutakin kaikkea kivaa pientä on myynnissä. Saara voisi ostaa sieltä meille tuliaisia. Aina pitää jotain tuoda kotiin jääville. 

Eläinten koulukuvaus

Olen tavannut Eläinten koulukuvauksen Jennin kahdesti, kummallakin kerralla hän kuvasi minua. Jenni on tosi mukava ja huomioi kuvattavan eläimen luonteen tosi hyvin. Kun vähän kökötin kuvauksissa Jenni taikoi jostain esiin salaattia! Meikä jänes tekee ruuan eteen vaikka mitä, joten aikas hyvin keksitty. Jos satut olemaan eläin ja messuilla, niin pääset ilmeiseksi messuilla kuvattavaksi! (maksat vain kuvat jotka ostat).

Naturalia Finland Oy

Nämä myy Superpahnaa, jota meillä on vessassa ja mikä on tosi hyvää. Jos tuote kiinnostaa, niin kannattaa käydä tällä ständillä kysymässä! 

Bonus Elma-messujen puolelta:

Alpakka-agility

Koska messuilla ei tänä vuonna voida ihastella jäniseläinten sulavaa liikehdintää, suosittelemme Muumin kanssa lämpimästi alpakka-agilityn seuraamista. Hyppiminen on hauskaa ja on hienoa, että alpakatkin ovat ymmärtäneet sen. Sunnuntaina siellä on SM-finaali, eli varmasti taitavia alpakoita ja ohjaajia. Messuilla saa myös taluttaa alpakkaa. 

On siellä messuilla myös paljon kissoja ja koiria, mutta mitä väliä. Jyrsijöitäkin on, marsuja ja semmoisia. Mutta näin jänisperspektiivistä suosittelisin keskittymään LeKan paijauspupuihin ja niihin ständeihin missä myydään halvalla pitkäkorville herkkuja. Tulijaisia tarvitaan paljon. 

PS. Itseähän olen käynyt messuilla kerran, osallistuin lemmikkikaninäyttelyyn ja voitin seniorinaaraiden luokan. Älkääkä antako tuon seniori-sanan hämätä. En ole VANHA. En edelleenkään, vaikka tuosta on jo pari vuotta aikaa.

Kaniloki

Tiedättekö mitä on bujoilu? Bujo tulee sanasta bullet journal ja merkitsee päivyrin, muistilistojen ja luonnoslehtiön yhdistelmää. Se on nyt muodissa. Kauppoihin on tullut myyntiin vihkoja, joihin sitä on helppo toteuttaa. On tarroja, tusseja, teippejä... kaikenlaista mitä bujoiluun innostuneet voivat haksahtaa. Bujoilu sopii mitä mainioimmin Pupunpajalle, koska se on luonaa ja pupumaista toimintaa.

Ainakin jos käyttää tämmöisiä söpöjä kaniteippejä. Olen ostanut nämä jo ajat sitten, ja nyt tiedän mihin voin teippailla. Aloitin bujoilun pari kuukautta sitten ja päätin olla ostamatta ensi vuodelle työkalenteria. Perustin toki heti kaneille oman Kanilokin. Bujo-ohjeissa kerrotaan, että voi perustaa erilaisia lokeja, esimerkiksi treenilokin, johon kirjaa nopeasti ja lyhyesti ylös tekemänsä treenit. Minulla on kanien lisäksi loki, johon kirjoitan ylös jokaisen lukemani kirjan ja merkitsen viereen jos se oli erityisen loistava. Ohjeita bujoilun aloittamiseen löytyy netistä, youtubesta ja Miia Pölläsen kirjasta Bujoilun voima (ylimmässä kuvassa, lainasin kirjastosta). 

Kanilokiin kirjaan ylös mitä olen kaneille ostanut hintatietoineen. Lisäksi kirjaan ylös kynsienleikkuut ja muut isommat hoitotoimenpiteet. Nyt parin kuukauden jälkeen pystyn jo laskemaan paljonko kanit kuluttavat viikossa heinää. Kun olen pitänyt lokia pidempään, saan laskettua paljonko minulla menee rahaa keskimäärin kuussa kaneihin. Ummetukset ja muut semmoiset on toki myös hyvä kirjata, niin tarvittaessa sitten muistaa, milloin oli viimeksi pupun maha sekaisin. Joskin meillä mahat on sekaisin tosi harvoin (koputtaa puuta). Muumilla oli tosin yksi ilta, jouduin tukiruokkimaan ja juottamaan. Aamulla onneksi oli helpottanut ja ruokahalu palannut. Kumpikin vaihtaa nyt talvitakkiin, ja karvaa lentää.

Rahankulutuslaskemia en voi teille vielä blogata. Tällä hetkellä lukema on vääristynyt, koska Pinjan leikkauksen vuoksi tänä syksynä rahaa on mennyt aika monta sataa enemmän kuin pitkään aikaan. Semmoista lemmikkien omistaminen on, yhtäkkiä voi tulla yllättävä menopiikki. (Muumi oli käynyt puremassa yhdellä siistillä puraisulla audiopiuhan poikki miehen hyperkaiuttimista. Oletettavasti vastalause musiikin luukuttamisesta herkkäkorvaiselta unipullalta. Kävin ostamassa uuden piuhan, ja merkitsin senkin hinnan kanien budjettiin.)

Näyttelyt, estekisat (ja treenit) ynnä muut semmoiset voisi toki myös lokata. Niitä ei vain nyt ole ollut. Kovasti kyllä mieli tekisi petteilemään ja esteilemään Muumin kanssa. Lemmikkimessuille olen menossa, mutta pupuillahan ei ole siellä mitään osallistuttavaa tänä vuonna. Naksuttelutreenit lokkaan kirjoittamalla mitä treenasin, kauanko ja miten meni. Kunhan niitä kertyy, voin jakaa teillekin jotain.

Millaisia asioita te kirjaatte kaneistanne ylös?

#1 Kanikirjasto: Karhu ja kaniini

Luetteko paljon kirjoja? Minä luen. Töiden puolesta enemmänkin lasten- ja nuortenkirjoja, opintojen puolesta akateemisia julkaisuja ja vapaa-ajalla sitten kaikenlaista proosasta tietokirjoihin (ja Papanaattoriin!). Viihdyttäviä kanikirjoja löytyy monenlaisia, en siis puhu vain tietokirjoista, vaan esimerkiksi myös lastenkirjoista ja sarjakuvista.

Yksi viime päivinä itseäni ilahduttanut tuttavuus on Julian Goughin Karhu ja kaniini : kaverin kamalat tavat. Kyseessä on tänä vuonna ilmestynyt lastenkirja, jossa on värikäs kuvitus, eikä aivan mahdottomasti tekstiä. Sujuvasti lukemaan oppinut alakoululainen on kirjan kohderyhmää, mutta toimii ääneen luettuna myös alle kouluikäisillä - ja aikuisilla! Itseähän luin tämän yksikseni bussissa ja postasin heti someen kuvan papanaa syövästä kaniinista.

Kirja alkaa siitä kun karhu herää talviuniltaan hieman liian aikaisin ja alkaa rakentaa lumiukkoa. Rakennuspuuhissa se tapaa kärttyisän kaniinin. Parasta antia kirjassa on sen tapa tuoda papanahuumorillaan ilmi ihan oikeaa faktaa kaniinien ruuansulatuksesta. Jos siis lapsesi, serkkusi, pikkusiskosi tai joku muu pieni ihminen ihmettelee joskus miksi kanisi syö papanoitaan, lue tämä kirja lapselle ääneen. Yhtäkkiä sinulla on lapsentajuinen selitys, miksi kaniinit syövät kakkaansa (ja karhut eivät).

Nopealukuinen, viihdyttävä kirja ystävyydestä ja kaniinin ruuansulatuksesta. Suosittelen sivuuttamaan sen seikan, että kaniini syö papanoiden lisäksi jäätynyttä lohta ja kuoriaiskaviaaria - ja keskittymään papanoihin!

Julian Gough
Karhu ja kaniini : kaverin kamalat tavat
Otava 2017

Kohtukasvain kanilla

Tuntuu, että naaraskanien kohtukasvainriskistä on alettu puhua vasta hiljattain. Helsingin yliopiston lemmikkikanitutkimus on keräsi aineistoa suomalaisten lemmikkikanien kohtukasvaimista viime vuonna. Lemmikkikanitutkimus on suositellut tutkimuksensa perusteella kaninaaraiden sterilointia nuorella iällä kasvaimien ehkäisemikseksi. Heidän tutkimuksessaan suurimmalla osalla yli neljävuotiaista kaneista oli kohtukasvain.

Aiemmin esittelemässäni kirjassa Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia (Toim. Pilvi Lassila, 2017) todetaan, että kohtukasvain on kanin yleisin kasvainsairaus. Riski suurenee iänmyötä ja kirjan mukaan todennäköisyys sairastumiselle voi olla jopa 80 %. Kirjassa suositellaan kanin sterilointia alle kaksivuotiaana. 

Olen itse menettänyt yhden naaraskanin kohtukasvaimelle vuonna 2010. Pinjan kohdalla mietin strerilointia pitkään kasvainriskin takia. Päätin lopulta viedä Pinjan sterilointiin viime kuussa, kanin olessa 6-vuotias, sillä sen valeraskaudetkin olivat niin rajuja. Ajattelin, että leikkauksella helpotan jokaisen perheemme jäsenen elämää, myös Pinjan, jos valeraskailut rauhoittuisivat ja samalla ei tarvitsisi pelätä menettävänsä toista kania tähän salakavalaan sairauteen. 

Kun hain Pinjan leikkauksen jälkeen eläinlääkäriasemalta, lääkäri kertoi, että Pinjalla oli ollut kasvain. Hän oli epäillyt sitä jo kanin nisistä. Pinjalla oli turvonneet nisät, jotka itse olin myös huomannut, mutta liittänyt rajun valeraskailun oireeksi. Eläinlääkäri kysyi haluanko, että kohtu kasvaimineen lähetetään tutkittavaksi (se maksaa), ja totta kai minä halusin. Ei siis ollut pakko, mutta siinä vaiheessa halusin kaiken mahdollisen tiedon Pinjan sairaudesta. Toisaalta ajattelin, että siinäpähän olisi laboratorioon yksi kasvain lisää tutkittavaksi ja tilastoihin merkittäväksi. 

Miten kohtukasvain ilmenee kanilla?

Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia -kirjan mukaan kasvain kehittyy kanin kohtuun yleensä hitaasti. Kehitettyään tarpeeksi se voi lähettää etäpesäkkeitä, ensisijaisesti keuhkoihin. Tavallisin oire kasvaimessa on verivirtsaisuus tai verensekainen erite. Etäpesäkkeet voivat aiheuttaa esimerkiksi väsymystä, ruokahaluttomuutta ja hengitysvaikeuksia. 

Vuonna 2010 kohtukasvaimeen kuoleella kanillani ilmeni verensekaista eritettä. Kani oli muuten täysin oma pirteä itsensä. Kani vietiin lääkäriin heti, kun sen verisen eritteen tiputtelu havaittiin. Lääkärissä se rauhoitettin ja röntgenkuvattiin ja lääkäri totesi kasvaimen. Kasvain oli levinnyt oireilematta ollenkaan ulospäin niin pitkälle, ettei kanilla ollut enää mahdollisuuksia selvitä.

Hoitamaton kasvain johtaa siis kanin kuolemaan. Mikäli kasvain saadaan poistettua ennen kuin se on lähettänyt etäpesäkkeitä, kani paranee leikkauksella. Kirjassa huomautetaan kuitenkin, että jos etäpesäkkeitä on jo, esimerkiksi keuhkoissa, parantuminen on epätodennäköistä ja leikkaus ei auta. Parhain tapa on siis steriloida kani nuorena, ennen kuin koko kasvainta edes on kehittynyt. 

Pinjalla kasvaimen löytyminen tapahtui viime tipassa. Kasvain poistettiin leikkauksessa kokonaan, mutta laboratorion tutkimuksissa selvisi, että se oli pahalaatuinen ja etäpesäkkeiden lähettäminen on ollut sille mahdollista. Käytännössä vielä ei ole täysin varmaa, että Pinja olisi täysin terve. Mitään oireita sillä ei kuitenkaan ole, vaan se on parantunut leikkauksesta todella hyvin ja oma pirteä itsensä. Seuraavat pari kuukautta ovat lääkärin mukaan kriittisiä ja osoittavat oliko jossain sittenkin etäpesäke. Elämme päivä kerrallaan, emme peläten pahinta, vaan nauttien joka hetkestä. 

Kanin sterilointi

Steriloinnissa naaraskanilta poistetaan kohtu ja munasarjat. Sterilointi ehkäisee kohtukasvaimen lisäksi muitakin kohtu- ja nisäsairauksia sekä tietenkin valeraskauksia. Valeraskaus on kanille toisaalta harmitonta, mutta se voi olla fyysisesti ja henkisesti rankkaa. Valeraskaileva kani rakentaa pesää ja nyppii sinne karvoja itsestään (tai kaverista). Lisäksi kani voi alkaa puolustaa pesäänsä tai reviiriään aggressiivisesti. 

Kani voidaan steriloida sen saavutettua sukukypsyyden eli noin 6 kuukauden iässä. Pienet rodut saavuttavat sukukypsyyden isoja rotuja nopeammin. Kuten kanin eläinlääkärikäynneillä aina, kannattaa valita lääkäri, joka oikeasti tuntee kanit ja hallitsee niiden hoitotoimenpiteet. Vinkkejä hyvistä kanilääkäreistä löytää kani-ihmisten keskustelupalstoilta ja esimerkiksi Facebook-ryhmistä. 

Pinja sai steriloinnin jälkeen kolmen päivän kipulääkekuurin. Sillä on mahasta ajeltu karvat pieneltä alueelta ja haavassa muutama itsestään sulava tikki. Leikkauksen jälkeen pidin Pinjan muutaman päivän eri häkissä Muumin kanssa, jotta se saisi toipua rauhassa. Toistensa kanssa kisatessaan kani tekee helposti äkkinäisiä hyppyjä ja liikkeitä, mikä ei välttämättä ole haavalle hyväksi. Pinja oli tosin eri mieltä ja hurjasteli yksinäänkin kuin ei mitään jo seuraavana päivänä leikkauksesta... Hieman toppuuttelin! Neiti on siis toipunut leikkauksesta todella hyvin ja nopeasti. Karvatkin ovat kasvaneet jo mukavasti takaisin kaljuun mahaan. Ihan turhaan huolehdin, uskallanko viedä näin pienen olennon leikkaukseen. Todellakin kannatti!

Lähteet:
Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia - Pienten ja eksoottisten seuraeläinten hoitotyö (Toim. Pilvi Lassila, 2017)
Lemmikkikanitutkimuksen Facebook

Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia

Olen lukenut kesälomallani oppikirjaa. En kuitenkaan sitä, jota pitäisi lukea omia opiskelujani varten vaan eläintenhoitajaopiskelijoille suunnattua uutta oppikirjaa Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia - Pienten ja eksoottisten seuraeläinten hoitotyö. Ajatelkaa, että teoksen toimittaneen eläinlääkäri Pilvi Lassilan mukaan kyseessä on ensimmäinen suomenkielinen oppikirja, jossa antaa perustiedot ja -taidot pienten ja eksoottisten eläinten hoitotyöhön!

Opetushallituksen julkaiseman kirjan on siis toimittannut Pilvi Lassila, kirjoittamassa ovat olleet myös Einar Eriksson, Paula Hirsjärvi, Rosa Mai ja Gisle Sjöberg. Nohevimmat tunnistivat ainakin Pilvi Lassilan ja Rosa Main, kummatkin eläinlääkäreitä, joiden kanituntemus on auttanut montaa suomalaista kania (ja omistajaa). 

Kyseessä on lähes 500-sivuinen painava teos, mutta onneksi se on jaoteltu erittäin toimivalla tavalla. Lukija voi siis valita mitä eläinlajia koskevat asiat lukee. Rajoituin itse kaneihin sekä mielenkiintoiseen lukuun pienten nisäkkäiden hoidosta vastaanotolla. Kirjassa on siis asiaa myös marsuista, gerbiileistä, chinchilloista, rotista, hiiristä, hamstereista, freteistä, kääpiösiileistä sekä erilaisista linnuista ja matelijoista. Hurjan kattava teos!

Kaniosuudessa käsitellään ensin kattavasti kanin historiaa, sen erityispiirteitä ja lisääntymistä. Perustiedot kanista on tiivistetty yhdelle sivulle taulukkoon. Ensivilkaisulla voi näyttää tylsältä: elinikä, paino jne. Mutta, tiesittekö esimerkiksi että kanin sydämensyke on 130 (isot) - 325 (pienet) minuutissa. Ruumiinlämpökin on korkeampi kuin ihmisellä. 

Kanin ruokinnasta ja virheellisestä ruokinnasta aiheutuvista vaivoista on kirjoitettu kattavasti. Kieli on ymmärrettävää ja vaikka välillä viljellään lääketieteelle ominaisia sivistyssanoja tavantallaajakin ymmärtää tätä kirjaa. Koska kyseessä on eläintenhoitajien oppikirja vaikeat termit on avattu. 

Kirjassa käsitellään kanin tavallisimmat sairaudet ja niiden hoito. Mukaan ovat päässeet loistartunnat (korvapunkit, hilsepunkit, sisäloiset jne.), neurologiset ongelmat, pasteurelloosi, kohtukasvaimet, virtsatiesairaudet, munuaisongelmat ja vanhuuteen liittyvät sairaudet. Lisäksi kerrotaan esimerkiksi tassunpohjatulehduksesta, hammasongelmista, ripulista ja ummetuksesta. Itse koin kirjan todella mielenkiintoiseksi ja selkeäksi. 

Koska eläintenhoitajat neuvovat lemmikinomistajia myös eläinten hoidossa ja kodin olosuhteista, kirjassa on oma lukunsa aiheesta. Lisäksi kirjaan on koottu eläinlajettain taulukko, jossa on yhteenveto eläimen tarpeista. Kanien taulukossa kerrotaan esimerkiksi, että se on sosiaalinen eläin ja kaipaa kaverin seuraa. Lämpötilan olisi hyvä olla 16-19 astetta ja valorytmin 14-16 h valoa, 10-8 h hämärää/pimeää. Näitä kannattaa miettiä kun jättää kanin yksin kotiin päiväksi, avaa verhot ja sälekaihtimet, että kani saa valorytmin! (tai vaihtoehtoisesti ei pidä yötäpäivää sähkövaloa päällä). 

Mielenkiintoinen oli myös mainitsemani erityinen osio pienten nisäkkäiden hoidosta, jossa on muun muassa kriteereitä hoidon tarpeen määrittämiseksi. Esimerkiksi jos kani on ollut syömättä tai papanoimatta täydellisesti 12 tuntia, tilanne on vakava. 

Luvussa on kerrottu myös eläimen turvallisesta kuljettamisesta eläinlääkäriin, stressin vähentämisestä esimerkiksi odotushuoneessa (jossa pahimmassa tapauksessa on äänekäs koira). Kirjassa huomautetaankin, että ihannetilanteessa saaliseläimet, hoidetaan eri vastaanottohuoneessa kuin koirat, kissat ja fretit. Pelokkaan eläimen vireystasoa ja liikkumiskykyä on vaikeampi arvioida kuin rauhallisen.

Kaiken kaikkiaan todella kattava opus. Itsestäni on usein tuntunut suomenkielisiä kanikirjoja lukiessani, että tieto jää pintaraapaisun tasolle. Suosittelen tätä kirjaa siis kaltaisilleni hieman syvällisempää tietoa hakeville. Toivottavasti moni eläintenhoitaja lukee tätä opusta ja saamme useammalle eläinlääkäriasemalle (ja eläinkauppoihin!) kaneista oikeasti tietäviä ammattilaisia, jotka ymmärtävät rakkaiden pitkäkorviemme erityistarpeet. Tällaista kirjaa on todellakin kaivattu.

Ole mulle kaveri, niin henskeleitä paukutan...

Kuva: Eläinten koulukuvaus

...nostan harteille vaikka maailman!

Kuinka paljon reilun kilon painoisen murisevan karvapallon ystävyys voi painaa? Mielettömästi. Minulle. 

Pinja täyttää tänään kuusi vuotta. Jos se olisi ihminen, se menisi syksyllä esikouluun. Tulisi ehkä töissä vastaan, kun ohjeistan eskarilaisia satujen maailmaan. Uusimmassa Eevassa näyttelijä Riitta Havukainen kuvaili kaniensa Hannun ja Anitan merkitystä sanoilla, jotka sopisivat omaankin suuhuni. Parhautta on, kun joku juoksee vastaan kun tulet töistä kotiin. Kun surullisena tai kiukkuisenakin voi istua lattialle, katsella kaneja ja tuntea, kuinka paha sulaa sisältä. Eihän kania voi katsoa hymyilemättä. 

Vietimme tänään synttärijuhlaa. Syntymäpäiväsankarilla on aika monta nimeä: Pinja, Pipsa, Piipaa-pupu, Piipu. Jänis, Jänes, Jänö. Pippuri. Jälkimmäinen kuvaa otuksen luonnetta. Se on itsenäinen, älykäs ja oman arvonsa tunteva neiti, joka palvoo ruokaa ja tekee ennen kuin ajattelee. Jänikseen voi luottaa. Se kertoo jos en ole huomannut vesipullon veden loppuneen, jos ilta on jo niin myöhä, että kuuluisi antaa iltapala (ja sulkea häkin ovi) tai olen aamulla nukahtanut uudestaan herätyskellon soimisen jälkeen. Se kertoo, jos olen ollut jossain muualla yötä, eikä neiti ole saanut iltaista silitysrutiiniamme. Asia on korjattava heti kun tulen. Silloin se hyppää viereeni, istuu pää kallellaan ja katselee. Loikkii perässä, pujahtelee jalkoen välistä ja tekee kävelemisen mahdottomaksi. Muistuttaa läsnäolemisen tarpeellisuudesta hetkessä. Tässä ja nyt.

Juuri tällaisen kanin halusin, kun tein rotuvalinnan ja aloin etsimään omaa rämäpäätäni. 

Onnea Pipsa!