Olet siis päättänyt hankkia toisen kanin ja löytänytkin mahdollisen sopivan yksilön aikaisemman kanin kaveriksi. Uusi pitkäkorva kuljetusboksissa saavut kotiin. Mutta mihin majoitat uuden kanin ja kuinka tutustuminen lähtee turvallisesti käyntiin?
Ystävystyttyä voi vaikka leikkiä yhdessä pahvilaatikolla. |
Tilat uudelle kanille
Joskus kuulee tarinoita, joissa uusi kani päästetään vain vanhan kanin luokse ja kohta ne jo ovat tovereita. Vaikka teoriassa se onkin mahdollista, suosittelen malttia tutustuttamiseen. Uudelle kanille on tarpeeksi stressaavaa muuttaa tuntemattomaan paikkaan, joten kannattaa ottaa rauhassa. Harkinnan mukaan kannattaa pitää myös pieni karanteeni, ettei uusi kaveri tartuta kaikkia muita taloutesi kaneja. Muutto uuteen kotiin on stressi ja stressi voi laukaista sairauden, jota kani tietämättäsi kantaakin.
Ihan alkuun uuden kanin kannattaa siis antaa tottua uuteen ympäristöön ja elämään siellä. Kanit voi toki asuttaa samaan huoneeseen/tilaan, mutta pidä huoli, että kanien välissä on verkko. Huomaa, että leikkaamaton uros onnistuu astumaan naaraan kalterin läpikin. Pupuvauvojen tuloon ei siis tarvita häkistä karkausta, sillä kalteri ei estä pupujen lisääntymistä. Jos sinulla on siis hetken aikaa leikkaamaton uros ja leikkaamaton naaras ennen kuin toinen (uros) päätyy leikaukseen, ole tarkkana. Huomaa myös, että kaneja ei voi yhdistää heti leikkauksen jälkeen, vaan sinun pidettävä kanit erillään myös varoajan verran (jonka aikana haava myös paranee).
Kanit myös kiipeävät/hyppäävät tarpeeksi motivoituneena (=toinen kani) yllättävän korkean aidan yli. Esimerkiksi kompostikehikosta yli tullaan tuosta vain ilman vauhtiakin. Pienillä kaneilla/poikasilla menee myös pää kompparikehikon pinnojen välistä, huomioi siis, että yksinäinen komppari ei estä kaneja puremasta/tappelemasta sen läpi.
Aluksi tutustuminen lähtee siitä, että kanit voivat haistaa, kuulla ja nähdä toisensa. Vaikka ne eivät pääsisikään nenäkkäin, ne tutustuvat silti toisiinsa. Näin ne alkavat muodostaa pohjaa yhteiselolle.
Muumi ja Pinja olivat ensimmäistä kertaa yhdessä eteisessä. Pääsy olohuoneeseen estetty. |
Kanien tutustuttaminen toisiinsa
Tutustuminen alkaa siis totettelulla toisen kanin ääniin ja hajuihin. Kanit voivat jaloitella vuorotellen samalla alueella. Niiden voi myös antaa nuuskia toisiaan sellaisen kalterin läpi, joka suojaa samalla pupuja toisen hampailta. Kun tämä alkaa toimia ilman suurempia hermoiluja voidaan kaneja alkaa häkittää päikseen. Toinen kani toisen häkkiin ja toinen toisen. Näin ne tottuvat toisiensa hajuihin (ja siihen että toinen kani voi käydä omassa häkissä).
Tätä tehdään niin kauan, että kanit ovat tuttuja keskenään. Ne eivät siis enää jännitä toisiaan, vaan ovat rentoja toisen kanin läsnäollessa. Parasta tietysti olisi, että kanit makoilevat aidalla ja selvästi viettävät aikaa keskenään, vaikka kalteri onkin välissä. Tässä vaiheessa voi kalteriakin ohentaa niin, että esimerkiksi nenät saakin vastaikkain ja pääsee hieman nuolemaan toisen nenää.
Huomaa, että papanointi ja etenkin urosten pissasuihkeet ovat normaalia kanien tavatessa uuden lajitoverin. Sen lisäksi, että kanit merkitsevät reviiriään näin ne myös viestivät toisilleen ketä ovat. Seuraa myös kanien elekieltä: korvien liikkeitä ja kehon asentoja, joskus kanit voivat hyökätä kalteria vasten. Pitkäkorvat voivat murahdella, mikä kertoo kanien halusta puolustaa reviiriään, ruokaansa tai itseään. Kanit voivat myös kuikuttaa/kurnuttaa kosiskellakseen vastakkaisen sukupuolen edustajaa.
Kummankin kanin eläkielestä näkee, että halua tappeluun ei ole. |
Kanien yhdistäminen
Kun kanit tulevat kalterin lävitse hyvin juttuun, on aika päästää ne yhteen. Tätä varten olisi parhainta löytää tila, joka on kummallekin kanille uusi. Tällöin se ei ole kummankaan reviiri. Etenkin pienissä asunnoissa tämä voi tosin olla haasteellista. Silloin suosittelisin aluetta, jossa kumpikin kani on jaloitellut yhtä paljon (vuorotellen).
Kannattaa valita alue, joka on tarpeeksi iso siihen, että kanit pystyvät halutessaan väistämään toisiaan. Katsoisin myös, ettei tilassa ole esimerkiksi kaappia tai sohvaa, jonka alle voi mönkiä tappelemaan. Mahdollisen tappelun syntyessä sinun on pystyttävä erottamaan kanit nopeasti, ja sohvan alla pyörivä kanikasa ei ole helpoin tapaus. Katsoisin myös, että kanit eivät pääse liukastumaan jos yhdistämistä seuraa riehakas ajojahti. Eli matot lattioille, mutta liian hienot arvomatot turvaan. Pissa voi nimittäin lentää, joten jos jotain mattoa ei halua pestä, niin parempi vaihtaa helppopesuisempaan.
Huolellisen tutustuttamisen ansiosta kanit tuntevat jo toisensa ja tietävät kuka toinen on. Kun päästät kanit samaan tilaan, ne eivät siis joudu nenäkkäin täysin vieraan kanin kanssa, vaan ne tietävät jo kuka toinen on. Parhaimmassa tapauksessa kanit ovat jopa välinpitämättömiä toisistaan tai alkavat heti kaveeraamaan. Pieni nahistelukin tai ajojahti on ihan hyvästä, eikä huolestuttavaa. Astumisyritykset ovat normaalia käytöstä ja myös naaras voi yrittää astua urosta. Astuminen on myös alistamista eli kanit määrittävät sillä arvoasteikkoaan.
Mikäli kanit eivät ala tappelemaan tai jahtamaan toisiaan raivoisasti, niiden voi antaa olla yhdessä ensimmäisellä kerralla niin kauan kuin itse jaksaa vahtia. Itse en jättäisi niitä kuitenkaan ilman vahtimista heti kahdestaan. Jos kanit tulevat hyvin juttuun keskenään kannattaa kuitenkin antaa niiden olla mahdollisimman paljon yhdessä päivittäin. Pinja ja Muumi aloittivat yhdessä jaloittelun heti seuraavana päivänä, koska tulivat sen verran hyvin juttuun alusta asti.
Kumpikin kaveri tarkkaavaisena. |
Jos kanit jahtaavat toisiaan hieman, niin yhdessä oloa voi jatkaa päivittäin vahdinnan alla. Pieni karvan lennättäminen on ihan normaalia, kun kanit hakevat arvoasteikkoaan. Innostus toisesta kanista ja yhdessä olosta rauhoittuu pikkuhiljaa kun kanit tottuvat toisiinsa. Jatkuva astuminen, pissanlennättäminen ja muu sellainen siis yleensä rauhoittuu suht nopeasti, kun kanit pääsevät muodostamaan arvoasteikon ja tietty uutuuden viehätys toisesta pupusta katoaa.
Nähdessäsi yhdessä toisissaan kiinni makoilevat kanit, jotka nuolevat toistensa turkkia on aika hurrata. Ystävyys on saavutettu. Kun kanit tulevat juttuun puolueettomalla/tasapuolisella alueella, voit koittaa niiden jaloittelua riskialtiimmalla maaperällä ja yhteistä häkissä eloa. Huomaa, että pieni häkki voi synnyttää riidan, jos pupuja alkaa ahdistaa toisen jatkuva vieressä olo. Häkissä kannattaa olla kummankin kanin hajuja, joten aikaisemmasta häkkien vaihtelusta päikseen ennen samaan häkkiin laittoa on nyt hyötyä.
Kahden kanin ruokinta
Esimerkiksi ruokinta voi käynnistää riidan, joten ainakin alkuun on fiksua ruokkia kanit erikseen. Pinja ei esimerkiksi vieläkään aina anna Muumin syödä samasta kupista pellettejä, joten laitan ruokaa häkissä vähintään kahteen kohtaan. Näin Muumi voi halutessaan mennä syömään eri paikkaan, jos Pinja ärmyilee omasta kupistaan. Kuivasta leivästä syntyy meillä aina pieni riita, kun Pinja tahtoo syödä kaiken itse.
Ruokinnassa kannattaa myös pitää huoli, että kumpikin kani saa tarpeeksi ruokaa ja kumpikaan ei syö liikaa. Itselläni oli aikoinaan naaras ja leikattu uros kanipariskuntana, jotka häkitin öiksi eri häkkeihin. Naaras oli hirveä ahmatti, uros nirso. Yön aikana uros sai omassa häkissään syötyä rauhassa, ja aamulla taas kumpikin häkin ovi auki ja puput viettivät päivän yhdessä.
Aina kanien totuttaminen ei kuitenkaan suju näin helposti. Ensimmäisellä kerralla voidaan ajautua tappeluun, vaikka kaneista myöhemmin tulisikin parhaat kaverit. Ensi viikolla käsittelenkin aihetta riitelevien kanien kannalta. Samalla jaan vinkkini tappelevien pupujen erottamiseen turvallisesti.
Hyvä postaus! Tästä on varmasti apua jollekin! :')
VastaaPoistaKiva, että tykkäsit. Toivottavasti olisi apua, sitä vartenhan näitä teen :)
PoistaTämän sarjan postaukset ovat kaikki olleet todella hyviä
VastaaPoistaKiva kuulla :) Kiitos myös, että kommentoit. Näitä pitkiä bloggauksia kun raapustaa, niin on erityisen kiva kuulla, että joku on lukenut ne ja hyötynytkin vielä :)
PoistaKiitos, tästä oli todella todella paljon apua! :)
VastaaPoistaKiitos hyödyllisestä postauksesta! Tässä juuri totutellaan leikattua urosta ja uutta pientä tytsyä. Kiva kuulla, ettei pieni jahtailu puolin toisin ole huono merkki. Vuorottelimme ensin 3vkon ajan kaneja vuorotellen vapauden ja häkin välillä ja nyt siis ensimmäiset päivät totutellaan olemaan yhdessä vapaina pieniä hetkiä valvotusti. Hitaaasti hyvä tulee. Toivottavasti :)
VastaaPoistaKiitos tästä ❤️
VastaaPoista