Tänä aamuna pakkasin mukaan hanskat ja lapion. Suuntasin viljelylavoille innosta puhkuen, sillä halusin lopultakin aloittaa projektin kaupunkiviljely, tai ehkä paremminkin jäniksen lavapuutarha. Lava on aseteltu läheisen pellon laitaan, toisella puolella on puisto. Meiltä paikalle kävelee muutamassa minuutissa, joten varmasti jaksaa joka päivä taivaltaa paikalle kastelemaan viljelyksiään.
En ole viljelly lavoilla aikaisemmin. Täksi kesäksi saamani lava vaikutti siltä, ettei siinä ollut hetkeen viljellyt kukaan muukaan. Onneksi puhkuin intoa aloittaa tämä uusi harrastus, sillä tuollaiseen juolavehnämereen olisi voinut viljelyinto helposti hukkua.
Juolavehniä repiessäni tein myös löydön, mistä olin todella tyytyväinen. Muut viljelijät eivät ehkä allekirjoita seuraava väitettä, mutta onneksi lavallani oli oikein hyvä voikukkaesiintymä.
Päätin jättää yhdessä nurkassa rehottavan voikukkaesiintymän paikoilleen. Toivottavasti joku ystävällinen kanssaviljelijä ei kesän aikana nypi sitä tuosta pois. Rikkaruoho on kasvi, joka kasvaa paikassa, jossa ihminen ei haluaisi sen kasvavan. No, minä haluan tuon voikukan kasvavan tuossa, joten se ei ole rikkaruoho! Se on Pinjan ikioma voikukkapenkki, jonka avulla varmistan jänikseni puhtaan tuoreruuan saannin. Kun se kasvaa lavalla niin voin luottaa, ettei se ole toiminut naapurin koiran vessana. Se ongelma nimittäin on pellonpientarella, jossa koiranulkoiluttajat ystäviään käyttävät juoksemassa.
Sitten vain hanskat käteen ja lapio mukaan. Revin, kiskoin, kaivoin ja väänsin yhdestä lavasta kaksi isoa ämpärillistä juolavehnää, voikukkaa, piharatamoa ja kuolluttaa heinää. Aika kului, aurinko paistoi. linnut lauloi, lapset nauroi viereisessä leikkipuistossa ja minä hikoilin sodassani juolavehnän juuria vastaan.
Siinä kitkiessäni ja maata kääntäessäni tuli mieleen, että en tietäisi yhtään mitä tehdä, ellen olisi pienenä isän kanssa laitellut kasvimaita. Kylvänyt porkkanaa, hernettä, retiisiä, salaattia ja sen semmoista. Pienenä myös inhosin äidin pyyntöä kasvimaan kitkemisestä. Olisipa ollut silloin kani, jolle ne rikkaruohot syöttää niin olisi voinut kiinnostaakin! Vaikka toki minä viljelen Pinjan lisäksi meitä ihmisiä varten. Ja ilman noita välillä vastentahtoisiakin kitkemisiä en tietäisi kitkemisestä mitään.
Tällainen siitä lopulta tuli. Vasemmassa kulmassa on Pinjan voikukkapenkki. Muuten mullasta sojottaa kauhean tiheää juolavehnän juurta, joka pääsi nyt aurinkoon kuivumaan ja kuolemaan. Voi olla, että saan kitkeä tänä kesänä muutaman kesän edestä, niin juolavehnittynyt tuo lava oli. Mutta syötetään sitten nekin jänikselle.
Jänis sai muuten nytkin tuliaisia. Kevään ensimmäiset voikukat nimittäin. Enhän minä kaikkea kompostiin heittänyt, vaan toin osan kotiin. Kaikki syötiin heti innolla. Taisi olla mieluinen tuliainen.
näytti maistuvan!;)
VastaaPoista