Pääsiäisarvonta

Lukijoita on tasan 60 ja olen jokaisesta teistä tosi iloinen. Nyt on siis aika jakaa palkintoja. Tässä arvonnassa voittajia on kaksi, ja eläinsuojeluteeman mukaisesti palkinnoksi jaetaan Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen eli Pesun kannatustuotteita. Tuin siis yhdistystä ostamalla nuo palkinnot sieltä, ja nyt kaksi onnekasta voi voittaa. 

Palkintoina kassi, kalenteri ja kaksi pinssiä

Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tätä bloggausta. Kerro kommentissasi mistä pidät Nopan-blogissa tai miten blogista saisi paremman. Bloggausaiheitakin saa toivoa jos jotain on mielessä. Kerro viestissäsi jos olet blogini lukija, sillä lukijat saavat pääsiäissuklaan sijasta toisen arvan. Laita kommenttiisi myös sähköpostiosoite, niin saan sitten voittajaan yhteyden :)

Arvonnan toinen voittaja voittaa Pesun kestävä eläintenystävä -kangaskassin ja Kotikani - ei citykani -pinssin. Toinen voittaa Pesun kalenterin ja samanlaisen pinssin. Kalenterissa on joka kuukausi jonkun pelastetun eläimen tarina ja kuva.

Arvonnan voittajat julistetaan 25.4. eli nyt on viikko aikaa osallistua!

Eläinsuojeluteemaan liittyen haluan nyt myös kertoa Oliviasta, kanista joka tuli minulle 2006 joulukuussa. Asuin tuolloin vanhempieni luona ja kävin lukiota. Minulla oli ennestään kääpiölupparisteytys Notte ja leijonanharjas Jonsu, joista Jonsu elää ja voi hyvin edelleen. 

Juttelin yhtenä päivänä tuolloin kaverini kanssa siitä, että paikalliseen löytöeläinsuojaan oli tullut kani ja olisi niin hienoa, jos kani pääsisi jouluksi kotiin. Muutama päivä myöhemmin toinen kaveri soitti minulle ja kysyi pystyisinkö ottamaan sijaiskotiin löytöeläinsuojalta kanin, joka on odottanut siellä kaksi viikkoa omistajaansa, mutta kukaan ei tule sitä hakemaan. Löytöeläinsuojalta oli otettu  kaveriini yhteyttä. He eivät voineet enää pitää kania koirien ja kissojen keskellä. Kani lopetettaisiin jos sitä ei saataisi suojalta parempaan paikkaan asumaan. Kysyin vanhemmiltani, ja isäni lupasi hakea kanin seuraavana päivänä meille tilaispäismajoitukseen. Eihän sitä nyt tervettä kania lopettaa ainakaan saanut.

Niin Olivia tuli meille. Se oli angoraristeytys, noin kolmikiloinen otus, jonka turkki oli välillä saksittava, sillä se kasvatti sitä angorakanin tavoin.  Lenkkeilijät olivat tehneet Oliviasta havaintoja metsässä pururadan varrelta useammalta viikolta ja soittaneet löytöeläinkotiin. Elettiin marras-joulukuuta, joten kanilla ei todellakaan ollut metsässä hirveästi ruokaa millä mällätä. Onneksi löytöeläinsuojalta olivat onnistuneet pyydystämään kanin. Sen karva oli aivan huopautunutta, angora kun oli. Suojalla olivat jo leikelleet turkkia, mutta minä leikkelin lisää. Päättelin Olivian eläneen varvuilla ja puun kuorella, sillä mitä muuta talvisesta metsästä voi kani löytää. Lisäksi sen taltat olivat hurjan lyhyet, eli se oli järsinyt paljon.

Olivia oli alusta asti todella reipas ja iloinen kani. Ensi alkuun se toki arasteli ihmisiä, mutta kun se kotiutui, se rakasti ihmisiä. Se tuppaantui seuraan väkisin ja rakasti olla siellä missä ihmiset. Sen kanssa pystyi leikkimään hippaa, sillä se juoksi perässä kun juoksit jonnekin. Se hyppi paljon jalkojen ympäri ja totta puhuen en ole myöskään tavannut kosiskelevampaa naaraskania koskaan...

Olivian entisestä kodista oli aavistus. Sen ajateltiin karaneet talosta, jossa kaneja oli ulkotarhassa. Paikan omistaja ei kuitenkaan halunnut kania enää sinne ja totta puhuen ei sitä sinne olisi annettukaan takaisin. Paikalla nimittäin kävi Olivian löytymisen jälkeen eläinlääkäri eläinsuojelukäynnillä. En tiedä paljonko Oliviaa oli ennen meille tuloa käsitelty, ja metsässäkin se oli ollut useamman viikon. Silti se oli hyvä käsitellä kun vain tiesi mitä teki. Mikään pet-kani se ei toki ollut. Käytin sitä kerran näyttelyissä ja assarityttö oli hätää kärsimässä kun Opu pisti potkurallin pystyyn. Eläinlääkärissä se sähisi niin että sylki lensi suusta lääkärille, ja istui sitten koko toimituksen minun sylissäni. Mutta ihmisrakas se oli.

Hienointa oli, että se oppi käyttämään vessaakin suhteellisen nopeasti, vaikka tuskin sillä sellaista oli koskaan ennen ollut. Ainut mitä se ei oppinut oli häkissä olo (ja estehyppely). Opu oli selvästi tottunu vapaaseen liikkumiseen ja häkissä se vain paukutti kaltereita. Raikaisu oli yksinkertainen - Opun häkki oli aina auki ja se liikkui asunnossa aina vapaana. Notte ja Jonsu asuivat portin takana minun huoneessani. 

Kun muutin 2008 opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, Notte ja Jonsu tulivat mukaani. Olivia jäi vanhepieni luokse, koska en olisi saanut sitä mahtumaan opiskelija-asuntooni, etenkin kun Notte ei tullut Olivian kanssa juttuun. Olivia kuoli 2010 syksyllä äkillisesti. Se oli iloinen oma itsensä, mutta vanhempani huomasivat takapäästä tiputtelevan verta. He käyttivät kanin lääkärillä, joka kuvasi sen ja diagnosoi kohtusyövän. Olivia kuoli seuraavana päivänä, lääkärin mukaan sydänkohtaukseen. Syöpä oli edennyt kaikessa hiljaisuudessa niin pitkälle, että kun se havaittiin oli jo liian myöhäistä. Kaikesta huolimatta Olivia veti vielä viimeisenä päivänä iloloikkia.