6.4.2014

Kanihullun tyylibloggaus

Huvittelin viikonloppuna katselemalla kaniholistille sopivia juttua (kyllä, aloitin myös neljät valjaat, tulossa on!). Pinjan kanssa ulkoiltiin parvekkeella, kovasti se haisteli kevään tuoksuja. Piku oli myös olohuoneessa sylissä katsomassa telkkaria ja kovasti siinä kiipeili ja haisteli. Olkkarissahan se ei saa vapaana olla, mutta pitihän sen saada olla siellä missä kaikki muutkin. Hienosti retkotti sylissä selälläänkin käpälät kohti kattoa :D

Mutta niin, katselkaapas millaisia juttuja esimerkiksi ikkunashoppailin näytön kautta. Aikasta söpöä.


Sisustustarroja hyllyn päällä.
Kanikello
Muki!
Kortteja

Rannekoru
Erilaisia kanimaisia kännykänkuoria
Lopuksi kanimaisia kynsitarroja

Kuten huomaatte, kanimaisuuden ja shoppailun voi yhdistää. Tavaraa olisi ollut vielä paljon enemmänkin. Itse en tosin aio hankkia enempää kanimaista sisustusta tähän kämppään, mutta onhan tällaisten ihanien verkkokauppojen selailu ajanvietettä. Ja ennen kuin kukaan kysyy, missä näitä juttuja on myynnissä. Menkääpä tsekkaamaan Not on the high street press centre. Kyseessä siis brittiläinen verkkokauppa, josta löytyy ties mitä ihmiselle ja lemmikeillekin. 

PS. Kyllä me Pinjan kanssa shoppailtiinkin yhdestä verkkokaupasta. Pinjalle sieltä on tulossa vähän lelulaatikon täytettä :D (Pinja tosin täyttää lelulaatikon menemälle sinne itse)

Yleensä käytän bloggauksissa vain omia kuviani. Tässä bloggauksessa kuvat luonnollisesti verkkokaupasta.

12 kommenttia:

  1. Laittaisitko linkit sisustustarroihin ja kanikelloon? Yritän täällä epätoivoisesti etsiä niitä mainitsemaltasi nettisivulta. Kiitos! :)

    VastaaPoista
  2. Mist tuommoisia kivoja tuotteta saa??:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggauksessa on linkki :) Not on the high street press centre, englantilainen verkkokauppa.

      Poista
  3. Voisikko tehä lisää niitä DIY postauksia ja mistä ostat noita kuoseja,hihnoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että toivot DIY-postauksia, koska niitä minä haluisinkin tehdä. Nyt on vaan niin kiirettä, etten ole ehtinyt kehittelemään mitään ohjetta. Täytyisi kyllä yrittää ehtiä. Kuoseja ja hihnoja ostan eri kangaskaupoista, vähän sen mukaan missä on mitäkin milloinkin. Valikoimat vähän vaihtelee.

      Poista
  4. MOIKKA!
    Pistin sulle sähköpostia pari päivää sitten. Olisi mukava jos vastaisit siihen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, luin sen kyllä heti ja nyt on vastattukin. Pahoittelut hitaudesta, nyt on hippasen kiirettä ja en ehdi panostaa bloggaamiseen ja valjaisiin niin paljon kun haluaisin.

      Bloggauksessa on linkki verkkokauppaan josta kynsitarroja ja kännykänkuoria saa. Kun laittaa verkkokauppaan hakusanaksi bunny löytyy vaikka mitä hauskaa :D

      Poista
  5. Ja mistä noita kynsitarroja ja kännykkä kuoria saa? :)

    VastaaPoista
  6. voih! ihastuin tohon rannekoruun! saisko linkkiä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, valitettavasti en löydä enää sivuhistoriasta tuota. Laita kaupan hakuun bunny ja selaa hakutuloksia. Noita oli pariakin tuon tyylistä tuolla.

      Poista