3.5.2014

Jäniksen lelulaatikko

Kaneille on tärkeää keksiä tarpeeksi tekemistä. Aktivointijuttuja voi helposti kehittää askartelemalla itse tai muuttamalla välillä vähän järjestystä. Minä kiinnostuin kanien älypeleistä, joita on vasta tullut markkinoille. Kuulosti tosi hyvältä, koska Pinjahan on hirmuisen älykäs. Lisäksi se on perso ruualle, joten ajattelin, että se tykkäisi varmasti pelata ja käyttää samalla aivojaan. 

Aktivointipallolla Pinja pelaa mielellään, harmi vaan se ei pyöri laminaatilla kovin hyvin. Älypeliä verkkokaupasta (Zooplus) tilatessani innoistuin ostamaan myös pieniä leluja lisäksi. Kangastunnelikin oli tarjouksessa niin pakkohan sellainenkin oli saada. Meidän toinen projektimme onkin ollut testata leluja, ja Pinja on kyllä tykännyt. Ajattelin blogata tuosta kanien älypelistä ihan oman bloggauksensa, keskitytään nyt muihin Pinjan leluihin. 

Kaikki lelut mitä ostin.

Ostin Pinjalle älypelin lisäksi tunnelin, risupallon, jonka sisällä on omenia, puisen pallon jonka sisällä on kulkunen sekä tuollaiset kaksi puuneliötä joiden välissä on nyöri. Ilmeisesti jotkut kanit tykkää heitellä tuollaista kulkuspalloa. Pinjakin hoksasi heti, että sitä on hyvä heitellä. Kun asetin pallon sen häkin ovelle ensimmäistä kertaa, Pinja tuli heti haistelemaan pallon. Sitten se otti siitä kiinni ja nakkasi sen juomakuppiinsa. Kalastin sen vedestä takaisin matolle, ja Pinja alkoi leikkimään. Se järsii palloa, nostaa sitä ilmaan ja heitteleekin vähän. Meni siis hyvästä ostoksesta. Meidän makkarissa kilisee nykyisin välillä kun jänis alkaa palotella.

Lötköputken suu

Tunnelin viritin Pinjalle sängyn alta makuuhuoneen matolle. Pinja kävi tesekkaamassa tunnelin suun, mutta vielä se ei ole mönkinyt sen läpi. Kangas onkin aika lötköä, ja tuossa taitaa olla kanilla vähän sama tehtävä kuin agilitykoiralla putkessa: pitäisi uskaltaa ryömiä kankaan alla. Pinja on hieman epäileväinen, eikä siis mene kokonaan putkeen. Varsin fiksusti ajateltu jänikseltä. Putken voisi pingottaa jotenkin niin, ettei se olisi noin löysä, ehkä se sitten olisi kivempi möngittävä.

Aikasemmin minulla on ollut viemäputken pätkä kaneilla tunnelina. Siitä on tykätty valtavasti, Pinja pienenä nukkuikin sen sisällä. Mutta se on niin ruma, että on vaikea sijoittaa nätisti asuntoon. Lisäksi se pitää aina tukea jotenkin, että lähte pyörimään, joten sijoituspaikkaa on tosi vaikea keksiä.

Risupallo, kulkuspallo ja neliöt nyörissä.

Risupallo on varsinainen hitti. Sitä voi järsiä ja sen sisällä on kuivattuja omenan paloja. Namnam. Joskin järsittäviä oksia on parempi kerätä ulkoa kuin ostaa kaupasta. Aika kuvahtanutta risuahan tuo on. Mutta kyllä se leikkiin kelpaan. Neliönyörilelu on aika jännä. Sitäkin voi järsiä ja heitellä. Riippuu aika paljon kanista onko lelu kiva vain umpitylsä. Toisaalta älypeliä lukuunottamatta ostamani lelut maksoivat vain hassuja euroja kappaleelta, joten ei mikään valtava sijoitus. Jäniksellä on ollut huvia testaillessa, saa nähdä mihin lelun kyllästyy nopeiten.

Täytyy vielä sanoa, että Zooplus on hyvä verkkokauppa. Tuotteet tuli nopeasti ja oli mitä pitikin. Ainakin näin yhden ostokerran perusteella. Mutta tiedättekös mikä on Pinjan mielestä kaikkein hauskin lelu? Tietenkin se laatikko, missä kaikki nämä lelut tulivat. Tuunasin sitä hieman ja Pinja on nyt itse tuunannut lisää. 

Pinjan piilo

Toinen ovi on tuolla lipaston puolella, Pinja sitä suurentelee.

2 kommenttia:

  1. Haha, itsekin ostin Zooplussalta tuon risupallon, pallon jossa on kulkunen sisällä ja tuon neliöt nyörissä-lelun. Kyllä kanit ovat tykänneet! :)

    VastaaPoista
  2. Itsekkin olen jo pidemmän aikaa ajatellut tekeväni zooplussalle tilauksen, ja nyt varmaan teenkin!
    Ihania leluja oli :)

    VastaaPoista