21.3.2015

Kevättä miettimässä

Aurinko paistaa, lunta ei ole missään ja leskenlehtiäkin löytyi ulkoa pari. Kevät, sieltä se tulee! Harmittaa, että asuu kerrostalossa ja pihalla kulkee koko ajan koiranulkoiluttajia. En mie uskalla mennä jäniksen kanssa tuohon ulos. Odottelenkin jo vähän pääsiäistä, koska sitten päästään taas maalle. Jos ottaisi esteetkin mukaan, niin voisi hypätä ulkona. 

Nyt on pitänyt tosi kiirettä arjessa. Eilen istuin vielä illalla koneella naputtelemassa töitä, Pinja pomppi ympärilläni kinuamassa huomiota. Silittelin välillä ja selitin, että kirjoitan tämän loppuun, niin sitten leikitään. Jänö hyppäsi sängyn päätyyn katselemaan kirjoittamistani. Istui siinä ainakin kymmenen minuuttia vain katsellen mitä teen. Sitten se yhtäkkiä pötkähti ihan pitkäksi siihen sängylle :D




Pinja ei yleensä makoile sängyn päällä, mutta nyt se teki ilmeisen selväksi että odotti minua. Siispä naputtelin nopeasti työt loppuun ja sen jälkeen leikittiin Piitun kanssa raksujen metsästystä. Toisin sanoen tiputtelin genejä matolle ja Pinja sinkoili niiden perässä. Käytiin myös juoksentelemassa eteisessä ja treenamassa tänne-kutsua. Pinja oli selvästi onnessaan, kun odotus palkittiin aktiviteeteilla ja herkuilla. 

Hetkeksi tosin säikähdin, kun Pinja otti eteisen lattialta jotain suuhunsa. Jänö pureskeli niin että rouske kävi pitkään, ja minä jo yritin varovasti kurkata sen suuhun, että mitä kummaa se koittaa syödä ja saisinko sen pois sen suusta. Lopulta Pinja onneksi itse sylkäisi ihmetyksen aiheen suustaan. Se oli puoliksi poksahtanut popcornin jyvä. Ei saanut purtua sitä rikki, eikä onneksi nielaissut kokonaisena. 



Mietittiin me Pinjan kanssa myös, mihin kanitapahtumiin nyt keväällä osallistutaan. Tässäpä siis päivitettyä kalenteria. SEK:in estekisat on vielä pieni ehkä, tiedän sitten lähempänä. Tekisi kyllä mieli päästä Pinjan kanssa kaikkiin kisoihin mihin suinkin vain voi. Sain tällä viikolla muuten ihan huippua postia PetExpoon liittyen, siitä myöhemmin ihan oma bloggauksensa. Mutta siis, mukana ollaan messuillakin vähintään toisena päivänä.

Nyt menen ompelemaan valjaita, jotta saisitte niitä pian. Kiitos kaikille kärsivällisyydestä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti