19.3.2016

Testissä teippiharjat



Muumi on kävelevä karvapölly. Pinjakin hieman. Ihan leivän päältä asti ei ole karvoja löytynyt, mutta vaatteet kuorruttuvat niillä tehokkaasti. Löysin pari viikkoa sitten HongKongista roll-off-rullan. Ostin sen Aino-tekstiiliharjan haastajaksi ja nyt kerron hieman ajatuksiani. 

Aino-tekstiiliharja on ollut käytössä vuosia ja palvellut niin hyvin, etten ole ikinä ostanut teippiharjoja, joissa päät pitäisi vaihtaa. Tuntuu jotenkin kauhealta tuhlaukselta ostaa uusia päitä teippiharjaan. Aino-tekstiiliharja on ollut tosi kätevä. Sinällään se tosin vaatii joskus aika uutteraa vetelyä että saa kaikki karvat pois. Tykkään kuitenkin, että harja on helppo ja nopea puhdistaa ja sitten jatkaa käyttöä heti. 

Aino-tekstiiliharja
Tekstiiliharjalla on kuitenkin heikkoutensa. Otetaan esimerkiksi ihanat mustat farkkuni, jotka rakastavat Muumin karvoja. Todella huono yhdistelmä. Nukkaharja toimii ihan hyvin, mutta jättää vähän hahtuvaa aina johonkin.

Tämmöistä pientä nukkaa jää hirveän helposti.
Uuden roll-off-rullan mainoksessa luvattiin, että rullan voi pestä ja käyttää uudelleen. Kuulosti niin uskomattomalta, että oli pakko koettaa. Rullasin Muumin karvat housuistani ja yllätyin kuinka puhtaaksi housut lähtivät. Tehokkaampi kuin tekstiiliharja! Tela meni kuitenkin ihan umpeen vain yksien housujen rullailusta (voi kertoa myös Muumin pöllykarvamäärästä). 

Vein roll-off-rullan hanan alle ja huuhtelin haalealla vedellä. Lika lähti rantuina pois helposti. Kuivumisen jälkeen rulla oli kuin uusi ja käyttövalmiina! Olen nyt muutaman kerran rullaillut ja pessyt ja ainakaan vielä rullan tahmeus ei ole kärsinyt. Taidettiin siis löytää tekstiiliharjalle todellinen haastaja. 

Tahmea rulla ja sen paketti. 
Aino-tekstiiliharja:
+ Kaksipuoleinen
+ Helppo puhdistaa, ja voi käyttää heti uudelleen
+ Hintalaatusuhde kohdallaan
-  Vaatii keskittymistä että saisi ihan kaiken hienon nukan poistettua, kun kyseessä on mustat housut ja valkea kani :D

Roll-Off-rulla:
+ Helppo puhdistaa
+ Poistaa tehokkaasti kaiken nukan
+ Hintalaatusuhde kohdallaan
- Nukkaantuu nopeasti täyteen ja pesun jälkeen on odotettava kuivumista, jotta toimintateho palautuu. 

Kummatkin ovat mielestäni hyviä ostoksia, mutta taidan juuri nyt tykätä tuosta rullasta enemmän. Ehkä se on uutuuden viehätystä. Mutta on se ihme, että joku on keksinyt rullan, jossa ei tarvi vaihtaa päitä!



3 kommenttia:

  1. Löysin tämän blogin vasta äsken ja tämä vaikuttaa todella kivalta! Ulkoasukin on ihan huippu.

    Käythän kurkkaamassa?
    http://bunnyatmosphere.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että eksyit tänne tässä vaiheessa ja tykkäsit! Mä kävin katsomassa sun blogia ja vaikutti tosi kivalta, täytyy seurailla :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista