25.3.2017

Kanikirjoja!


Ostin hetki sitten kirjahyllyyni kerralla useamman kanikirjan. Kaikki ostokseni ovat tosin pehmeäkantisia ja ohuita, osa jopa vihkoja. Yhtä kaikki ne vaikuttivat niin kiinnostavilta, että päätin hankkia ne. En ole vielä ehtinyt lukemaan näitä, joten en sano sisällöstä nyt mitään. Voin toki blogata näistä kirjoista myöhemmin, jos teitä kiinnostaa tietää, mitä pidin näistä luettuani.


Ensimmäiseksi ainut suomenkielinen kirja, jonka ostin. Arja Linnavuoren Lemmikkikanin ravinto ja terveys. Kirja lupaa auttaa ymmärtämään kanin erityisominaisuuksia ja antaa tietoa hyvinvoinnin tukemiseen ja sairauksien hoitoon. Kirjassa ei ole yhtään kuvia ja etusivulla todetaankin, että "kirja ei hemmottele lukijaa kuvilla" ja ohjaa katsomaan kuvitusta esimerkiksi SKY:n sivuilta netistä. 



Seuraavaksi Patricia Bartlettin Training your per rabbit. Ulkonäöltään kirja tuo mieleen Monica Weglerin kääpiökanikirjat. Takakansitekstissä luvataan oppeja kanin kouluttamiseen luoksetuloon, äänikomentoihin ja antaa kanille mielekästä tekemistä. Kirjassa on mm. naksutuskoulutuksesta ja kanihypystä. Onko kyllä aika pakko päästä pian lukemaan tämä, vaikka pahoin pelkään, että näin ohuessa kirjassa asiat jäävät pinnallisesti selitetyiksi.



Kolmas uusi tuttavuuteni on Esther Schmidt'hin Games and House Design for Draft Rabbits. Jos edellinen kirja muistutti Weglerin kirjaa, niin tämä on samaa sarjaa. Taitto on siis samanlainen. Oletan, että suurin osa lukijoista on lukenut jonkun Wegleriltä suomennetun (kääpiö)kanikirjan. Se on jotenkin jopa klassikko, että sellainen löytyy jos joku kanikirja löytyy. Mutta asiaan, tässä kyseisessä kirjassa näyttää olevan jonkun verran ohjeita häkkien ja kanien tilojen rakentamiseen. Sekä tietysti kaneille rakennettavaa ajanvietettä agilitystä alkaen. 



Viimeinen kirja on oikeastaan vihkonen. Emma Lundqvistin Rabbit Jumping. Jälleen kuvaton kirja, kannen söpöys melkein tosin antaa tämän anteeksi. Vihkosessa kerrotaan kuinka aloittaa kanihyppy oman kanin kanssa. Kirjassa on myös kanihypyn historiasta, joka itseäni opuksessa kiinnostaa. Sekä myös kuinka USA:ssa painetussa kirjassa kuvataan kanihypyn sääntöjä. 

Omia lempikanikirjojani ovat muuten Ingrid Anderssonin Nuorten kanikirja sekä Lemmikkikaniyhdistyksen Kaninomistajan opas. Ne ovat kirjat, joita suosittelisin kania itselleen hankkivalle luettavaksi. Mistä kanikirjoista te tykkäätte? Luetteko ylipäätään kanikirjoja tai millainen kanikirja olisi kiva lukea?


3 kommenttia:

  1. Olisi todella mielenkiintoista tietää, ovatko kirjat hyviä! En ole juurikaan hankkinut kanitietämystä kirjoista, eikä sitä voi kaninomistajana koskaan olla liikaa...Terveisiä pinjalle ja muumille, toivottavasti pinjallakin on jossain välissä aikaa kirjoitella blogiin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Katsotaan millaisia esittelyjä saan näistä kirjoitettua luettuani. Pinja ja Muummi kiittää terveisistä. Pinja kirjoittelee kyllä taas jossain vaiheessa :)

      Poista
  2. Ihmeessä postaile useammin!

    VastaaPoista