26.4.2014

Kasvien kasvatus kaneille

Pinja tykkää ohrasta valtavasti
Kuinka moni teistä on kasvattanut jotain kaneille tai itselleen näin keväällä? Itse kylvin viime kuussa chilin, paprikan, kirsikkatomaatin ja mansikan siemeniä. Muut ovat lähteneet hyvin kasvuun, mutta mansikan taimet kuoli. Niitä on jotenkin tosi vaikea saada pysymään hengissä. Mutta onneksi muut taimet voivat hyvin. 


Halusin kasvattaa Pinjallekin vähän purtavaa, ja lähdin etsimään kaupoista vehnän siemeniä. Niitä nimittäin voi idättää ja kasvattaa. Söisin ituja ja vehnän orasta itsekin, se on tosi terveellistä. Siemeniä ei tunnu kuitenkaan saavan oikein mistään, joten täytyy tyytyä sinimailasen itujen syöntiin. Pinjalle puolestaan kasvatin ohraa, ihan niistä siemenistä jota myydään aina pääsiäisenä kaupoissa. Leikkaan nipun päivittäin, mutta en ihan alas asti. Näin ohra jatkaa kasvuaan ja kasvaakin muuten nopeasti taas uuteen mittaan.


Kylvin ohraa altakasteltavan ruukun alalautaseen.

Facebookin kaniryhmässä joku kertoi, että porkkanoiden kannasta saa kasvamaan naatit. Minä testasin asiaa. Ensimmäisen testiversion mies heitti roskiin. Ei pitäisi päästää miestä keittiöön...pyysin sitä vain tiskaamaan, mutta tiskauksen lisäksi se siivosi kaikki keittöntasot. Siinä meni porkkanankantani, roskiltahan ne toki näyttikin siinä. Onneksi mies muisti kerrasta, että porkkanan paloihin ei saa koskea, ja nyt naatit ovat saaneet kasvaa rauhassa.

Käytän ihan tavallisia kaupasta ostettuja suomalaisia porkkanoita. Niistä kanta kannelle, jossa on vettä. Naatit lähtevät kasvamaan, joskin ei ihan kaikki kannat ei kasvata naatteja. Mikäli ostaisi naatillisia porkkanoita, ja katkaisi naatit niin että jättäisi tyngät, saisi kasvatettua helpommin.

Mitä kasveja te olette kasvattaneet kaneillenne? Pian toki saa  ulkoakin poimittua kaikkea, mutta näin kaupungissa on tosi vaikea löytää puhtaita kasveja ulkoa. Kun kasvattaa itse niin ainakin tietää, että on puhdasta. 


Porkkana kanille, kanta veteen.

Ohra kasvaa nopeasti.


Chilin ja paprikan taimet. Ei tietenkään kaneille näitä.



2 kommenttia:

  1. Oli pakko kokeilla tota porkkana kanta juttua tai tota toimii!!!!!

    VastaaPoista
  2. Itse kasvatin kaneilleni ohraa :) on tykännyt

    VastaaPoista