Pupupajailin eilen. Sain nimittäin hurjan inspiraation virkata kanipehmo. Idea tähän syntyi Facebookin kaniryhmässä, johon linkattiin kuva oikein kauniista kanipehmosta. (Kuva tuolta linkistä, en laita tähän, kun ei ole minun kuvani).
Tein tupsun hännäksi. |
Ohjetta tuohon kaniin ei ollut missään. Kaninvirkkausinnostus oli nyt niin suuri, että ohjeen puuttuminen oli vain riemu - jee, pääsen keksimään itse miten tämä tehdään. Minä tykkään yleensäkin neuloa ja virkata ilman ohjetta, koska soveltaminen on kivaa. Yleensä katson ohjeista vain raamit ja lähden soveltamaan.
Kani vieraili Pinjan piilopaikassa. |
Vaikeimmat kohdat oli pään kuvio ja muoto ja käpälien kiinnitys fiksusti. Takakäpälät tuli liian eteen ja pököttävät, ei tuollaiset kivat kuin mallikanilla. Valkoinen lanka oli liian ohutta, mutta eihän sitä inspiraation vimmassa voi odottaa että pääsee kauppaan ostamaan paksumpaa. Lisäksi mistään ei löytynyt mustaa lankaa, joten silmistä tuli harmaat. Ihan hyvä siitä tuli kuitenkin noin yhden illan nykäisyksi. Tuli katsottua vähän normaalia enemmän tosin telkkaria, koska jotainhan sitä piti katsoa kun virkkasi ja varsinainen katsottava loppui ennen kun kanilla oli jalat.
Silmistä tuli haaleat. |
Pupu on melkein yhtä iso kuin Pinja. Kuvasin nuo ruokakuppikuvat laittamalla kanin Pinjan häkin ovelle. Pinja katseli kauampaa kuvaukset ja kun laitoin kameran pois (eikä enää saanut todistusaineistoa) se pinkaisi virkatun kanin kimppuun, kaatoi sen selälleen ja hyppäsi sen päälle. Sitten se meni istumaan häkkiinsä ja aloitti turkkinsa pesun, ihan kuin ei olisi ollut äsken yhtään ilkeä ruokakupillaan vierailleelle.
Pinjan aamupalan jämät oli vielä kupissa. |
Nyt täytyy haalia paremmat langat ja tehdä seuraavia versioita, jotka onnistuvat todennäköisesti paremmin. Haluan koittaa erivärisiä kaneja. Aloin jo pohtimaan miten virkata leijonanharjas...
Ihana tuo linkin takana oleva virkattu pupu. :3 Ja teit sinäkin kivan pupun! :) Ihana tuo tupsuhäntä :D
VastaaPoistaMikä sivu tuo on, tai siis millä sivulla, jos ymmärsit mitä tarkotan :--DD
VastaaPoistaKuvalinkissä ei tosiaan näy alkuperäistekijän sivusto. Kyseessä on unkarilainen käsityöläinen, jonka Facebook-sivuilta kuva on bongattu. Siellä oli muitakin pupuja virkattu.
Poista