5.8.2015

Loikin luoksesi hei!

Tälleen me pötkötellään yhdessä. Koko ajan on joku vahtimassa, jos toinen on vapaana. Siksi toi johtokin voi olla tuossa.

Me kanit päästiin mukaan reissuun maalle, pois kerrostalosta. Lähdettiin jo perjantaina ja ollaan oltu jo aika monta päivää. Minä, Pinja, sain luvan kirjoittaa tämän bloggauksen. Luulen, ettei Muumi osaa kirjoittaa, ja siksi se antoi minun tehdä tämän. 

Muumilla on mukana lääkkeet, jotka se sai kastraation takia. Se joutui syömään vielä viiden päivän antibioottikuurin, koska kuulema sen haavassa on tulehtumisriski (kuuri loppuu tänään). Sillä on verta kivespussissa ja sen pitää tulla pois, ennen kuin haava umpeutuu. Kuulostaa pahalta, mutta Muumia se ei haittaa yhtään. Se iloloikkaa ihan kamalasti ja pomppii ja on saanut minutkin yllytettyä mukaan riehuntaan. Saara yrittää välillä rauhoitella meitä ja etenkin Muumia että varoo haavansa. Mutta kun pomputtaa, niin silloin pomputtaa.

Antibiootilla varmistetaan, että Muumin haava paranee varmasti ilman tulehdusta, se ei siis ole tulehtunut ja eläinlääkärin mukaan ei mitään vakavaa. Hitusen vaan hitaammin umpeutuu se haava veren takia. 

Minä olen tuolla pimeydessä.
Minua nauratti yksi aamu ihan kamalasti kun katselin, kuinka Muumille annettiin lääkettä. Muumi kyllästyi ruiskuun ja suuttui sille ruiskulle. Lääkettä ei saatu sen suuhun, kun se nujusi ihan kummallisesti sylissä. Nokkela poika, minun mielestäni kannattaa laittaakin hanttiin kun suuhun ollaan tunkemassa jotain valkoista paksua mönjää. 

Koska minulla on elämänkokemusta, ymmärrän myös miten Muumia huijataan. Tuon aamun jälkeen me ollaan saatu aina lääkkeenantoaikaan kummatkin koulunäkkiä. Minä saan ihan tavallista, mutta Muumin näkkärinpalaan ruiskutetaan se lääke. Eikä se höpsö älyä mitään vaan ahmii näkkärinsä. Yksi ilta se kuulema nuoli lääkkeen näkkäristä, joten ehkä se sittenkin pitää lääkkeestä, mutta vihaa ruiskua. Kun kysyin, se ei myöntänyt.

Minä olen rakentanut pesää kirjoituspöydän taakse koloon. Jostain syystä en ole saanut kantaa sinne päiväpeittoa enkä kylpypyyhettä (okei, ehkä ne olivat liioittelua), mutta miksi edes sukkaa ei saa viedä sinne? Aina otetaan suusta pois ja sanotaan että kylässä ei saa toisten tavaroita kannella. Eikä varsinkaan rikkoa. Enhän minä riko, vaan rakennan! 

Muumi sijoitetiin täällä eri paikkaan kun minä. Mutta aina kun toinen on vapaana, niin juostaan sitten toisen luo juttelemaan. Tosin minusta on kivempi rakentaa pesää kun jutella Muumille. Ja Muumi taas juoksee ihan hirmuisen lujaa kun on vapaana. En tiedä yrittääkö se näyttää minulle, että en tule saamaan sitä kiinni jos yrittäisin. Se tulee yllättymään kuinka kovaa juoksen, kun päästään syyskuun alussa yhteen. (tällaisen huhun olen kuullut). 

Muumin väliaikaishäkki reissun ajan.
Tässä postauksessa on surkeita kuvia, koska Muumin piti kuvata, kun minä kirjoitin. Mökkimeninki eikö? No ei, Saara unohti kameran purkupiuhan kotiin ja piti kuvata kännykällä. Mutta poseerasin kyllä semmoisiin hienoihinkin kuviin. Julkaisen ne sitten viikonloppuna, kun päästään kotiin ja kuvat saa kamerasta koneelle. 

Voikukkaisin terveisin, 



PS. Muumi kehui, että osaa juosta kutsusta Saaran luokse. Se oli saanut hirmuisesti kehuja kun oli monta kertaa osannut kaukaakin tulla. Minä olen osannut jo neljä vuotta tuon, joten en kyllä ymmärrä mitä hienoa siinä on...


 Toim.huom. Kaneja on koko ajan vahtimassa joku, kun toinen on vapaana ja toinen häkissä. Kanit voivat astua toisen myös kalterin läpi, eikä Muumin varoaika ole umpeutunut, joten eivät todellakaan ole kuten kuvissa jos ei ole vahti vieressä. Tähän mennessä ovat tosin vain nenätelleet.

5 kommenttia:

  1. Ihana postaus munkin mielestä! :) Oonkin miettinyt, että onko kanien mahdollista astua niiden kaltereiden välistä.. Toivottavasti näin ei tapahdu, kun mennään taas mökille. :D Ainakaan toistaiseksi ei ole näkynyt merkkejä, että nää kaksi olisi keksinyt alkaa moiseen puuhaan.

    VastaaPoista
  2. Hauskaa kun vuorotellen Muumi ja vuorotellen Pinja näyttävät kuvissa toistaan isommilta ja seuraavassa kuvassa roolit ovat päinvastoin :) Sinulle on myös haaste mun blogissa; http://missaonnion.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti Muumi on hitusen isompi. Muumi myös kasvaa vielä hieman, kun saa massaa lisää :)
      Vastaan haasteeseen, kiitos siitä.

      Poista
  3. Ihanalla tyylillä kirjoitettu postaus! Ihana Pinja ja Muumi<333333

    VastaaPoista