30.7.2015

Kastraatio

Muumille koitti kastraatio aikaisemmin kun odotimmmekaan. Olin siis aikasemmin soitellut eläinlääkäreihin ja todennut, että tosi moni oli kaneista tietävä oli lomalla. Heinäkuu mikä heinäkuu. Sain varattua ajan elokuun lopulle. 

Soitin kuitenkin vielä maanantaina Johanna Rauliolle, koska aikaisemman soittelun perusteella tiesin, että hän palasi sinä päivänä lomaltaan. Raulio sitten totesi että huomenna (tiistaina) olisi kyllä aikaa, pystytkö tuomaan kanin silloin. Olin että joo, kyllä me otetaan se huominen aika. 

Tiistaina pakkasin Muumin boksiin puhtaan pyyhkeen kera. En laittanut heinää, kun ei se sitä kuitenkaan menomatkalla söisi ja takaisin tullessa uniselle kanille on parempi, ettei tarvi maata heinissä. Pistelevät vielä leikkuuhaavaa semmoiset. 

Saavuimme Muumin kanssa lääkärin odotushuoneeseen hyvissä ajoin. Ensin täytettiin Muumin ja minun tiedot koneelle. Sitten Muumi punnittiin hienolla vaa'alla, jossa kani pystyi istumaan (ilman boksia). Muumi painoi 1,838 kiloa. Vaaka antoi oikeasti noin tarkan luvun! 

Kysyin eläinlääkäriltä Muumin silmäkulmasta, josta siis sen veli on purrut palan pois. Lääkäri vilkaisi nopeasti, että hyvältähän tuo näyttää, tuskin siinä mitään erikoisempaa on. Sanoi kuitenkin että katsoo tarkemmin kun kani on unten mailla sitäkin. Unohtui kuitenkin Muumia hakiessa koko silmäjuttu kysyä. No, se olikin vaan semmoinen varmistuksen varmistus, terveeltähän se näyttää.


Sen jälkeen eläinlääkäri pyysi minua pitämään Muumia pöydällä ja kuunteli stetoskoopilla sen sydämen. Terve sydänhän siellä sykki. Sitten minua pyydettiin pitämään vielä tiukemmin kiinni, sillä lääkäri aikoi pistää Muumille pyllyyn unilääkkeen. Varoitteli, että jotkut kanit hyppää tosi korkealle piikistä, että pidä tiukasti kiinni. 

Pah, Muumi ei korvaansa lotkauttanut, istuskeli vaan ja katseli uteliaana ympärilleen. Tuskin edes huomasi että sitä pistettiin. Lääkäri nosti Muumin boksiinsa ja sovittiin, että tulen aikaisintaan puolen toista tunnin päästä sitä hakemaan. 

Menin parin tunnin päästä Muumia hakemaan, jolloin se oli jo tassuillaan istumassa ja katseli uteliaan uneliaasti ympärilleen. Lääkäri kertoi, että oli vaihtanut Muumille puhtaan pyyhkeen boksiin, kun vanhassa oli pissat (kaikkea se kani ehtii matkalla lääkäriin). Sanoi, että saadaan pitää se puhdas pyyhe. Näin Muumi sai sitten se puhutun oman kaivelupyyhkeensäkin sitten, ja oikein Coca-Cola Trademark :D

Muumi oli jo lääkärissä syönyt vähän kanien herkkukeksiä, jota ne oli joutessaan sille tarjonnu. Kotiin tultua se joi ja meni sitten häkin nurkkaan nukkumaan loput pöhnät pois. Kun parin tunnin päästä ruokin kanit, niin Muumi nousi ja tuli iloisesti syömään niin kuin aina. Samalla huomasin et mattoon kohtaan missä se makasi oli jäänyt veriläntti. 

Eikun vaan kani syliin ja housuja tutkimaan. Haavasta vuoti vähän verta ja nyt alkoi jo hirvittää. Laitoin Muumin takaisin syömään ja soitin eläinlääkärille. Raulio vakuutti minulle, ettei pieni vuoto ole vakavaa, ja loppuu kyllä varmasti. Huh, minä jo mietin et pitääkö tässä yötä vasten kiitää lääkäriin. 

Aamulla haava ei enää vuotanut ja Muumi jaksoi jo elvistellä Pinjallekin kalterin läpi ihan omana itsenään. Kuten Instagrammia seuraavat jo tietävätkin, Muumin mielestä tulehduskipulääke on herkkua. Kaksi kertaa päivässä se sitä saa kolmen päivän kuurin. Ja aina maiskutetaan oikein :D

Kotona taas!
Pahoittelut kuvien laadusta. Unohdin ottaa järkkärin mukaan eläinlääkäriin. Kännykän kamera on surkea. 


10 kommenttia:

  1. Kamala kun Muumi on kevyt! Meidän myy painaa yli 3kg (kyllä hän on uros tan kani) mutta eläinlääkärin mielestä ei kanilla ainakaan ylipainoa ole. Sanon sitä kyllä silti makkaraksi tai pötkyläksi XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumi tulee kasvamaan vielä hieman, mutta ei se yli 2,5 kilon mene :) Sulla on vähän isompi rotuinen kaveri :D

      Poista
  2. Olipas kivaa lukea kerrankin, että miten kanin kastraatio sujuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, et oli mieleen. Etsiskelin itsekin tietoa kastraatiosta nyt kun Muumi oli menossa, ja toisten kokemuksia on kiva lukea :)

      Poista
  3. Kiva että kaikki meni hyvin! :) Pekkokin muuten rakasti sitä lääkettä jota annettiin kastraation jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihan hyvin meni. Vaikka kuten tän päivän bloggauksesta käy ilmi, toiseen kivespussiin oli valunut vähän verta. Sen takia se haava siis vuoti, kun veren on tultava pois ennen kun haava paranee. Aloitettiin varuiksi antibiootti, kun istuu vessassakin sen haavansa kanssa. Mutta joka päivä menee parempaan päin, vaik vähän hitaammin nyt haava paranee :) Muumi itsehän ei edes vaikuta sairaalta, hyppisi joka paikkaan :D

      Poista
  4. Heippa! Haastoin sinut liebster awaed- haasteeseen. Lisää tietoa siitä, ja kysymykset sinulle blogissani ;))

    http://veuhukorvat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Moikka! Haastoin sinut haasteeseen nimeltä LIEBSTER AWARD. Jos haasteen haluat tehdä, niin mene katsomaan haaste ja kysymykset blogistani http://bunnyleaps.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, jo toinen joka haasto minut, kiitoksia. Olinkin aikeissa nyt tänään tehdä tämän. Joten saamanne pitää :D

      Poista