Aurinko, kuinka paljon jänis siitä nauttiikaan sopivasti annosteltuna. Nurmikko tuoksuu, linnut laulaa ja pienet käpälät tapailevat loikkia kesäisellä nurmella. Annetaan nyt kuvien puhuen puolestaan, miten jänö nautti.
Auringosta pitää kuitenkin muistaa tulla ajoissa varjoon. Etenkin kun pieni ja musta. Muistakaa etenkin autoillessa, että koiran lisäksi myös kanit kärsivät kuumassa autossa!
Me jouduttiin autoilemaan reilu kolme tuntia autolla, jossa ei ole ilmastointia Pinjan kanssa. Ajeltiin siis takaisin kotiin. Pinjalla oli kuljetusboksissa maton alla kylmäkalle ja matkan aikana pysähdyttiin pitämään auton ovia auki, että raikas tuuli puhalsi sisään. Samalla kastelin viileälä vedellä Pinjan turkin. Jänö kun ei halua juoda kuljetusboksissa, niin piti keksiä muut viilennyskeinot ettei pienelle tule liian kuuma. Hyvin selvittiin.
Iihana Pinja! Koska muuten ompelet tilauksia?
VastaaPoistaPinja kiittää :) Oltiin tosiaan tää viikko reissussa ja nyt ollaan kotona. Ensi viikolla olisi tarkoitus ommella paljon, eli viimeistään maanantaina alkaa ompelukone surrata, ellen jo huomenna ehdi aloitella :)
Poista