29.7.2015

Hesyn eläinkeskus

Kanin jaloittelualue oli päällystetty räsymatoilla. Kelpaa spurttailla!

Kuten edellisestä bloggauksesta kävi ilmi, kävin Hesyn eläinpuodissa ja eläintalossa katsomassa eläimiä. Nyt seuraa eläintalo-osio, jonka rajasin viime bloggauksesta pois. Eläintiloja minulle esitteli Hesyn eläintenhoitaja Leena, joka vastaa myös kaniasioista.

Eläimen saapuessa Hesylle se sijoitetaan ensin pariksi viikoksi karanteenitiloihin. Kissoille ja kaneille on omat karanteenitilat. Löytöeläimenä tuleva eläin kun voi olla jotenkin sairas tai kantaa esimerkiksi loisia, eikä muiden talossa asuvien eläinten terveyttä tietenkään riskeerata. 

Hesyn läpi kulkee kaikkein eniten kissoja, mutta hämmätykseni sain kuulla kanien olevan toiseksi yleisin eläinlaji.  Käytännössä Hesyn eläintilossa on aina vähintään yksi kani asumassa. Vuodessa kaneja kulkee eläintalon kautta noin 20 kappaletta.

Eläimiä Hesylle tulee eniten heitteillejätön tai huostaanoton kautta. Mutta osa eläimistä tulee myös niin sanottuna sosiaalitapauksina. Tämä tarkoittaa, että eläimen omistaja esimerkiksi sairastuu vakavasti, eikä pystykään enää hoitamaan eläintä. Tällöin Hesy voi ottaa eläimen eläintaloon asumaan ja etsiä sille uuden kodin. 

Kissavanhus asui kanin naapurissa.

Karenteenitilojen lisäksi kissoilla oli erillinen tila, jossa kissojen asunnot olivat hieman isompia. Siellä pidetään kissoja, jotka tarvitsevat rauhaa, esimerkiksi eivät siedä toisia kissoja. Tai kissoja jotka ovat tosi arkoja ja joita eläintenhoitajien on sosiaalistettava ennen pysyvään kotiin muuttoa. Varsinaisessa kissatilassa, jossa asuvat omaan kotiinsa muuttovalmiit kissat, asunnot ovat hieman pienempiä. 

Kissat asuivat siis omissa kopeissaan, joissa oli tasoja ylöspäin ja käytävälle lasiseinä. Kissat pääsevät kiipeilemään kopissaan tasolta toiselle. Moni kissa nukkuikin ylätasolla pötköttäen kun kävin katselemassa niitä. Eläintenhoitajat pitävät vuorotellen jokaista kissaa vapaana, joten pelkkään koppiin ei ole tyytyminen. Ikkunat oli verkotettu niin, että ikkunoita voi pitää auki ja kissa saa istua ikkunalaudalla, ilman riskiä karkaamisesta. Kissaystäviä ei eroteta, kun ne tulevat eläintaloon, vaan kissat saavat asua yhdessä jos tulevat keskenään toimeen.

Kissa asuntonsa tasolla, lasin läpi otettu kuva.


Vierailuni aikaan Hesyllä oli kaksi kania talossa. Toinen oli vasta edellisenä iltana tullut ja asui kanien karanteenihuoneessa. Se on selvästi sairas ja sitä oltiinkin viemässä samana päivänä lääkäriin. Eläintenhoitaja toivoi minunkin käyntiäni niin, että ehtii varmasti viedä kanin sen jälkeen  sille varatulle ajalle.

Asuntonaan kanilla oli iso tehdashäkki, joka oli auki. Kani saa jaloitella huoneessa aina kun liikennettä ei ole liikaa ja ovea pystytään pitämään kiinni. Ihan yhtä hyvät loikkamahdollisuudet siis kuin Pinjallakin itsenäiseen ulkoiluun.

Varsinainen kanien huone oli vanha yksiö. Jos kaneja olisi useampia tilaa rajattaisiin aidalla niin, että jokaisella olisi oma aitaus. Nyt kun kaneja oli vain yksi, sillä oli käytössäään puolet asunnosta eli ruhtinaalisesti juoksutilaa. Asunnon toista puolta asutti vanha kissa. Kissa ei oikein nähnyt eikä kuullut, joten eläintenhoitajan mukaan he olivat halunneet sijoittaa sen huoneeseen, jossa se voi liikkua tasaisella lattialla. Lisäksi nurkassa oli häkki, jossa asui neljä rottaa. Kani tai rotat eivät vanhaa kissaa kiinnostaneet (ja siinä oli toki korkea aita välissä).

Kani pääsi yksiön keittiöön.


Leikatulla uroskanilla ei ollut nimeä. Se oli löydetty hylätystä kuljetusboksista ulkoa ja päätynyt siten Hesylle. Koska kani oli varattu uuteen kotiin heti kun se oli Hesylle tullut, eläintenhoitajat eivät olleet nimenneet sitä. Uusi koti saa sitten tehdä sen. 

Hesyn kanivastaavalla on itselläänkin kaneja kotona ja hän tiesi kaneista valtavasti. Hän piti tärkeänä, että ne saavat jaloittelutilan, eivätkä joudu istumaan häkissä. Hän myös korosti kaniystävän tärkeyttä. Hesyltä kanit luovutetaan aina kahdestaan tai kotiin, jossa on kanikaveri odottamassa tai pian tulossa.

Kissojen tietolappuja.


Eläinten kierto on Hesyllä aika nopeaa. Kissat ja kanit eivät yleensä joudu asumaan suojalla kovinkaan kauaa sen jälkeen kun ovat valmiita muuttamaan omaan kotiinsa. Jos Hesyltä haluaa kanin, niin voi etukäteen kertoa heille millaiselle kanille voisi tarjota kodin ja millainen koti olisi tarjota. Tällöin eläintenhoitaja voi soittaa kun sopiva kani tulee suojalle. Tämän takia nytkin suojalla asuva kani oli käytännössä heti varattu kun saapui suojalle.

Kanivastaava myönsi olevansa aika tarkka sen suhteen mihin kotiin kanit heiltä lähtevät. Tuleva koti joutuu kertomaan millaiset olot kanille voisi tarjota ja mitä kaneista tietää. Tämä on tietysti tosi hyvä juttu, jotta eläimet saadaan oikeasti hyviin loppuelämän koteihin.

Kani sai vähän kuvauspalkkaa.


Kaikki eläintaloon tulevat kanit leikataan ja niiden korvaan tatuoidaan X. Hesyllä on kaksi omaa eläinlääkäriä, joista toinen tuntee kanit. Jokainen kani siis käy tarkastuksessa ja madotetaan varuiksi kerran. 

Suojalla asuvat kanit ovat yleensä suhteellisen hyviä käsitellä. Pulleita kyllä, koska kovin moni on joutunut syömään siemensekoitusta. Eläintenhoitaja kertoikin, että he Hesyllä opettavat kanit syömään heinää. Ruokavalion perustaksi korjataan heinä, ja sen lisäksi kanit saavat pellettiä ja tuoretta.

Kaikin puolin kierroksesta jäi tosi hyvä fiilis. Täällä löytökanit ovat hyvässä hoidossa, sillä kanivastaava selvästi osasi asiansa. Huippua, että joku käyttää työtuntejaan opettaakseen kaneille heinän syönnin, tarjotakseen niille mukavat olot jo eläinsuojalla ja tietysti auttaakseen ne oikeasti hyviin koteihin.

Rottapojat olivat niin nopeita, että kuvaaminen oli haastavaa. Häkki täynnä virikkeitä!


Hesyllä kotia etsi myös kaksi punakorvakilpikonnaa.



7 kommenttia:

  1. Moikka laitoin sinulle sähköpostia niin voisitko katsoa sen tänään? :)

    VastaaPoista
  2. Niin siis laitoin eilen sen mutta se on vähän niin kuin "kiireellinen tilaus" kun mennään mökille niin tarvii pupu valjaat joten olisi kiva jos katsoisit sen :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Mä en just eilen sattunut kattoo mailia, ja sulla olikin nopeempi asia. Mut nyt on vastattu :)

      Poista
    2. Minä ostanne niin laitatko sinne sähköposttin sen tilinumeron tai sen niin pääsen maksamaanne ;)!

      Poista
    3. Katsoisitko sen sähköpostin? :) ja katsoa tilisi :)!

      Poista
    4. Juu, sain sähköpostin. Valjaat ja hihna lähtee tänään matkaan :)

      Poista