Jyrsijät ja kanit Korkeasaaressa

Käytiin eilen Korkeasaaressa. Kuvailin vähän, ja tähän bloggaukseen tuleekin nyt kanien lisäksi jyrsijöitä. Ei varmaan haitanne, olivat niin söpöisiä!


Ensimmäiseksi tietenkin kanit. Kävin Korkeasaaressa viimeksi 2011, nyt kanitarha oli eri kohdassa ja isompi. Tarhassa oli viisi kania, ainakin näkösällä. Yksi on selvästi leijonaristeytys, ja muutkin jotain kääpiökanien risteytyksiä.

Kuten huomaatte kanien tarha näytti kivalta. Paljon piilopaikkoja, rinnettä, ruohoa ja tilaa juosta. Koloja tuolla ei kyllä näkynyt, mutta toisaalta on niin kallioinen kohta, ettei syviä koloja saane tehtyäkään. 

Kanien ruokinnasta oli merkintä kalenterissa, jotta yleisö olisi päässyt sitä seuraamaan. Ei satuttu silloin kanitarhalle. Silloin olisi varmaan joka kani ollut esillä, jos nyt joku oli jossain piilossa. Siellä ne ruohosti ja pötkötteli. Välittämättä pikkupojista, jotka paukuttivat käsiään ja huhuilivat, että puput hyppisivät. Hitusen kyllä säälitti kanit, jos joka päivä joutuvat kuuntelemaan lasten kiljumista ja paukutusta. Eläintarhaetikettiin toki kuuluu, ettei eläimiä saisi paukutella ja hihkua liikkumaan. 

Sitten näitä harvinaisia jyrsijöitä. Marat olivat tosi söpöjä ja hassuja. Näyttivät jäniksenkokoisilta kenguruilta. Olivat sen verran kaukana korkean aidan takana, että kuvasin tuon kyltin teille. Itse eläimistä en hyvää kuvaa harmikseni saanut.

Marat ovat tosiaan jyrsijöitä, jotka ovat paikoitellen hävinneet asuinseuduiltaan Argentiinasta kokonaan. Laji on luokiteltu silmälläpidettäväksi ja eläintarhauksella siis pyritään suojelemaan lajin olemassa oloa. 

Sitten tavattiin tämmöinen vekkuli, eli lyhytkorvakuonokas. Kuonokas se kyllä tosiaan oli, ei ole kyllä tullut mieleen että jyrsijälle voi olla tuollaista nenää! Ne kuuluvat norsupäästäisten heimoon, mikä kertonee nenän kärsämäisestä ulkomuodosta. Kuonokkaat eivät kuitenkaan ole sukua päästäisille, vaikka siltä voisi kuulostaa.

Lyhytkorvakuonokkaita asuu Afrikassa. Ne ovat olleet vielä 2000-luvun alussa lajimäärältään vaarantuneita, mutta nykyään laji on luokiteltu elinvoimaiseksi. Elpymistä on siis tapahtunut. Riemukseni kuonokas ei nukkunut, vaan vilisti juuri nopeasti ympäri terraariotaan, kun satuin sen kohdalle. Sitten se yhtä äkkiä heittäytyi hiekkaan ja kieriskeli nautinnollisesti. Tosi vikkelästi se liikkui ja nenä värisi välillä. 

Seuraavaksi tutustuin gundeihin. Ne ovat afrikkalaisia jyrsijöitä, joita on ennen kutsuttu kampavarvasrotiksi. Nimi tulee siitä, kuinka eläin kampaa takajalan varpaillaan turkkinsa kuntoon. Gundi on elinvoimainen laji, eli sillä menee Afrikassa hyvin. 

Gundit olivat saaneet poikasen 5.6. joten ne ovat myös lisääntyneet Korkeasaaressa. Ne edustavat eläintarhassa aavikolla elävää yhdyskuntalajia. Niillä olikin terraariossa iso kalliomuodostelma, jossa oli onkaloita. Hivenen marsumainen olomuoto, mutta tavattoman vikkeliä ja notkeita. Ne kiipeilivät melkein pystysuoraa kalliota ylöspäin ja hyppäsivät ketterästi ylämältä tasolta alemmalle. 

Näiden lisäksi Korkeasaaressa on muitakin jyrsijöitä. Amazonia-talossa elelee brasilianaguteja, joka on eteläamerikkalainen pensaikoissa ja metsissä elävä jyrsijä. Lisäksi siellä olisi ollut nähtävillä marsulaji, josta lemmikkimarsutkin osittain polveutuu. Harmikseni ne otukset ei vain halunneet näytäytyä minulle, vaan uinuivat joissain kolojensa syövereissä. 

Jyrsijöitä on kyllä olemassa tosi jännittäviä lajeja. Vaikka suhtaudun eläintarhoihin osittain kriittisesti, sillä ne eivät pysty tarjoamaan kaikille eläinlajeille luontaista elinympäristöä, niin Korkeasaaressa oli mukava käydä. Korkeasaari tekee myös osana maailman eläintarhoja tärkeää eläintensuojelutyötä, jota kyllä arvostan.