Loikkavuorojen jakoa

Teen töitä kotoa käsin, missä on hyvät ja huonot puolensa. Tällä viikolla ehdottoman suuri hyvä puoli on ollut se, ettei minun ole tarvinnut aamulla jättää kahta pitkäkorvaa häkkeihin kököttämään päiväksi. Vapaaksi en uskalla kumpaakaan jättää, silloin kun ovat kahdestaan kotona. Nyt Pinja on voinut olla vapaana kun olen tehnyt töitä.

Muumi ei voi vielä olla vapaana ilman valvontaa. Makkarihan on kaneille turvallinen alue, mutta kun makkari ei ole turvassa Muumilta. Muumilla ei ole lupaa mennä sänkyyn, sillä sen sisäsiisteyteen ei voi ihan luottaa vielä. Arvatte, että se on sängyssä aina, kun silmä välttää. Ei siinä voi keskittyä töiden tekoon. 

Joten olen päästänyt sen vapaaksi olohuoneeseen ja eteiseen siksi aikaa kun teen lounaan ja syön (pitkä lounastauko, ja mitä parasta seuraa!). Iltapäivällä olen pitänyt toisen pitkän tauon, jolloin olen tehnyt kotitöitä tai valjaita, ja vahtinut silmäkulmastani Muumia. Noissa töissä kun ei haittaa pienet keskeytykset, mutta varsinaisia töitä tehdessä ei oikein voi samalla vahtia kania. 

Olen myös makoillut lattialla vain katselemassa mitä Muumi touhuaa. Tarkoituksellisestikin, että se saisi omilla ehdoillaan tutustua minuun. Kokeilin myös, tuleeko se luokse kun kutsun. Ja yllättävän usein se tulee, jolloin se saa paljon kehuja, silityksiä ja ehkä jonkun herkun. 

Tänään päätin työt tehtyäni, että menen tuulettamaan aivoni pois työasioista parvekkeelle. Pinja tuli sopivasti jalkoihin pyörimään, ja kuonolla pökkimään, joten päätin että otan sen mukaan. Siellä me sitten istuttiin. Tai minä istuin ja Pinja loikki. Välillä se tuli luokseni ja sitten se taas loikki. Katseli kukkia, mutta ei syönyt kuin salaa yhtä ihan vähän. 

Pinja on Muumin tulon jälkeen hakeutunut seuraani paljon useammin kuin ennen. Joku voisi väittää sen olevan hieman mustasukkainen ja huolestunut siitä, unohdetaanko hänet nyt kokonaan. Mutta oikeastaan se taitaa olla vain touhukkaampi, kun meillä lopultakin tapahtuu jotain jännää. Tai sitten minä haisen poikakanille kun Muumi on ollut sylissäni. 

Siinä Pinjaa katsellessa alkoi hymyilyttää kauheasti. Kaneilla on se taito. Ne eivät oikeastaan tee muuta kuin ovat olemassa, ja silti alat yhtäkkiä hymyilemään. Tiedät olevasi valtavan onnellinen, kun sinulla on kanin veroinen ystävä. 

PS. Hypätkää seuraamaan Pupunpajan Instagrammia!

@pupunpaja