Viime viikko oli ihan hirveää huisketta töiden, koulun ja reissaamisen kanssa. Mutta miten ihanaa onkaan tulla reissusta kotiin, kun kaksi vilkkunenää odottaa siellä. Mies oli pärjännyt Pinjan ja Muumin kanssa loistavasti kotona, mitä en kyllä epäillytkään.
Tai oli puput kuulema kerran pelleilleet ja aamuyön tunteina avanneet häkkinsä. Mies oli herännyt siihen, että kaksi pitkäkorvaa leikkiä jytistää eteisessä. Katsopas vain pupuveikkaa, heittää hän näin kuperkeikkaa ja sitä rataa.
Muumi on erikoistunut häkin avaamiseen. Muistuupa mieleeni yksi päivä, kun annoin Pinjalle porkkanan häkkiin ja suljin sen sinne. Muumi sai porkkanan häkin ulkopuolelle. Ideana oli, että Muumi saa syödä porkkanan rauhassa, ilman ahmattijäniksen aggressioita. Muumia taas hämmensi, että Pinja oli häkissä ja ovi kiinni. Se ei syönyt porkkanaansa vaan meni vääntämään häkin ovea auki. Eihän sitä voi syödä, jos kaveri on kalterin takana!
Mieltäni on ilahduttanut suuresti se, että team Höpö & Töpö ovat hitsautuneet paremmin yhteen. Nykyään ne pylkkelehtii melkein joka paikkaan kahdestaan. Nukkuvat ihan kiinni toisissaan ja juonivat selvästi hölmöt tempauksessa yhdessä.
Osaat kirjottaa niin ihanasti nää postaukset ja ainakin minä saan postauksista todella positiivisen ajatuksen esiin! Lisää höpön&töpön seikkailuja!<33
VastaaPoistaKiitos :) Höpö ja Töpö seikkailee kyllä jatkossakin. Ne saa aina hymyn huulille tempauksillaan, ja koitan välittää parhaimmat palat blogiinkin :)
Poista