8.5.2016

Onnea pupumammat!

Eilen siivottiin. Tai siis minä siivosin, Muumi kulki istumassa aina siinä missä ei pitänyt ja Pinja tökkimässä minua. Voin kertoa, että on mukavaa siivota, kun yksi kani tökkii käsiin ja jalkoihin ja toinen pyrkii asettamaan pyöreän karvaisen takamuksensa aina harjan ja rikkalapion väliin. Lopulta saatiin siistiä ja pupuilla oli koko ajan hauskaa. Paitsi sen ajan kun imuroin. Sen ajan ne lymyilivät sängyn alla ja mulkoilivat imuria pahasti. 

Kohta koittaa pupujen porkkanamaan kylvöt. Kävin tänään muokkaamassa viljelylavan mullan ja nyppimässä juolavehnän juuria pois. Voikukan juuria säästin. Kanssaviljelijät saa tänäkin kesänä ihmetellä, miksi porkkanapenkkini sivussa on voikukkaviljelmä. 

Ihanan aurinkoinen viikko on tiennyt sitä, että pupuille on kasvanut hyvin tuoretta. Minulla on ikkunalaudalla kasvamassa ohraa pupuille. Pinja tykkää siitä hirmuisesti, Muumi ei oikein ole innostunut jostain syystä, mutta porkkanaa se on innolla nakerrellut senkin edestä.


Kuva: Johanna B.
Muumi haluaa lähettää blogin kautta äitienpäiväterveiset äidilleen Pitkäkorvien planeetalle. (Mihin Pinja huomautti jotain mammanpojasta.) Tämä oli ainut kuva, jossa Muumi on äidin kanssa. Siinä on muutama sisarus ja kaveri myös. 

Onnea siis sekä ihmis- että pupuäidit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti