Uusi este

Estekalustoni on karttunut yhdellä uudella esteellä. En ole vielä päässyt testaamaan sitä kunnolla, mutta odottakaapa kun päästään pupujen kanssa seuraavan kerran maalle. Sitten me Muumin kanssa koitetaan. 

Tämä on nyt Muumin oma este. Lähinnä siksi, että Muumin kanssa treenailen kisojakin ajatellen, vaikka seuraavat kisat joihin osallistutaan ovatkin vasta ensi vuonna. Pinjan kanssa hypitään välillä huvikseen. (Pinja hyppäsi juuri häkin päälle tarvikekoriin, ja bloggaamiseni keskeytyi kun piti juosta kieltämään...). 

Uuden esteen maksimipituus on 60 cm ja maksimikorkeus korkeimmasta kohtaa 48 cm. Tällä esteellä olisi tarkoitus saada karsittua Muumilta pitemmän esteen ensimmäinen puomin pudotus pois. Muumi nimittäin pudottaa sen puomin todennäköisemmin kuin pääsee yli. Jotenkin sen hyppy aina lähtee liian matalana. Mutta nyt voidaan treenata tällaista estettä kotioloissa, joten eiköhän Muffe ensi kesänä vetele näitäkin oikeaoppisesti. 

Johtimessa on neljä pystyosaa, joihin saa puomeja.

Esteeseen kuuluu muoviputkesta tehdyt puomit.

RHD-rokotuskäynti

Pinja ja Muumi kävivät tänään eläinlääkärillä. Pinja ensimmäistä kertaa elämässään, mistä sietää olla kiitollinen. Käytiin siis ottamassa rokote RHD:tä vastaan. 

Eläinlääkärillä Pinja joutui ensimmäisenä puntariin, joka näytti 1,6 kiloa. Hippasen enemmän siis kuin hermeliinin tai kääpiöjänön ihannepaino. Lihava Pinja ei kuitenkaan ole, joten saa rauhassa painaakin tuon. 

Seuraavaksi lääkäri tarkasti Pinjan takajalat ja ihaili pitkää häntää. Samalla tunnustellessaan kyseli Pinjan ruokavaliosta ja onko ollut valeraskauksia. Katseli suuhun ja ihaili valkeita talttoja. Tunnusteli vatsan ja suolta, ja helpotuksekseni totesi, että tuntuu täysin normaalilta. Iäkkäämmillä leikkaamattomilla naaraillahan on kohtukasvainriski. Tiedostan Pinjan riskin, koska olen yhden pitkäkorvan kohtukasvaimelle menettänyt. Se tuli ihan puun takaa: iloinen kani oli hetkessä parantumattomasti sairas ja seuraavassa hetkessä poissa. 

Pinja sai terveen paperit ja rokotuksen vasempaan kupeeseen. Lääkäri sanoi, että pistää mielummin sinne kuin niskaan. Pinjalla ei ole kovin löysä niskanahka, takamuksessa on sitten runsaampi nahka nostaa. 

Muumille tehtiin kaikki samat toimenpiteet. Nopeasti lääkäri kommentoi, että silmäkulmaan on joku purrut, mutta hienosti on parantunut. Odotinkin huomaako hän sen itse, enkä suorilta sanonut miksi silmäkulmassa on vekki. Totta kai huomasi. 

Muffe painoi 2,4 kiloa ja sai terveen pojan paperit. Lääkäri kommentoi, että tuntuu hieman tukevalta pojalta. Siis ei lihavalta, mutta suositteli varomaan, ettei liho. Niin se Muffe on vaan oppinut pitämään puolensa ruokatarjoilussa jänistä vastaan. Muffekin sai rokotuksen kupeeseensa. 

Kumpikin sai oman rokotuskorttinsa. Lääkäri suositteli ottamaan vahvistusrokotteen keväällä ennen kuin aletaan valjailemaan ulkona ja mennään kisoihin. Sen jälkeen sitten vuosittainen vahviste. Ensimmäisen rokotuksen hinta oli 77 euroa ja toiselle kanille 53 euroa. Käytännössä klinikkamaksu meni vain kerran ja siitä hinnanlasku toiselle rokotukselle. Lääkäri sanoi, että on rokottanut parin kuukauden aikana paljon kaneja ja kukaan ei ole jälkeenpäin raportoinut mistään rokotuksen aiheuttamasta oireesta. Kehotti informoimaan häntä heti jos sellaista kuitenkin ilmenee. Sanoi myös, että kani voi pyrkiä nuolemaan pistokohtaa normaalia enemmän. 

Puput on olleet reippaita omia itsejään nyt illalla kotona. Mitenkään ei huomaa, että päivässä oli tämmöinen ohjelmanumero.

Ajatuksia RHD:sta ja hyppelyä

Muumi rakastaa olla ulkona. Kun sen nostaa pihamaalle se lähtee pompottelemaan tyytyväisenä. Siitä näkee, että se on asunut elämänsä ensimmäiset kuukaudet ulkona. Luonnonäänet ovat kivoja ja tuulentuiverrus ihanaa. Pinjalle ulkoilu on paljon jännempää, neitihän ei voi liikkua jos tuulee liikaa... Asumme pääkaupunkiseudulla, joten RHD:n takia puput ovat päässeet todella vähän ulos kevään ja kesän aikana. 

Yhtenä päivänä Muumilla oli kuitenkin onnenpäivä. Käytiin viikonloppureissussa miehen vanhemmilla ja otettiin kanit mukaan. Nappasin hyppyesteetkin auton perään ja päätin treenata Muumin kanssa pitkästä aikaa ulkona esteitä. Ja voi, että kun Muffelilla oli kivaa! (Pinja piti hauskaa sisällä)

Mitä sitten ajattelen RHD:sta? Olen päättänyt, etten osallistu kanien kanssa tai ilmankaan kanitapahtumiin tänä vuonna. (Lemmikkimessut harkinnassa, pupuitta) Meillä asuu citykaneja pihapiirissä, joten RHD-riski on ilmeinen. En ajatellut kantaa sitä vahingossa kengissäni puputapahtumiin, joten pysyn poissa. 

Pinja ja Muumi saavat RHD-rokotteen piakkoin. Voin bloggailla sitten rokotteesta tarkemmin. Täällä meillähän kanit eivät ulkoilekaan, mutta RHD:n takia niiden liikkumista on rajoitettu sisällläkin. Kanit eivät mene eteiseen, jonne jätetään kengät. Tämä järjestely on ollut käytössä keväästä asti ja jatkuu edelleen. Sinällään tämä vaikeuttaa pupujen pitoa vapaana koko asunnossa, kun keskelle eteisen käytävää pitää aina jaksaa rakentaa aita jos kanit päästää olohuoneeseen ja keittiöön leikkimään. Valitettavasti tämä on vähän rajoittanut kanien pääsyä makuuhuoneesta muualle huoneistoon. Se aita vaan vaikeuttaa niin kauheasti ihmistenkin liikkumista asunnossa, ettei sitä ihan joka päivä pystytetä ja pureta. 

Korvapuoli kani ja kaveruus

Pahoittelen alkuun tätä hiljaiseloa. Olen kohtelias jäniini ja osaan pyytää anteeksi. Etenkin jos anteeksipyynnöstä saa ruokaa. Hiljaiseloa on ollut vain täällä blogin puolella, varsinaisessa elämässäni en ole ollut kovin hiljaa. Kuikutan ja kurisen. Keskellä yötäkin. Mutta lopetan kyllä aina heti kun Saara sanoo "Pinjaa" sillä äänellä josta tiedän, että minua kuuntelevat muutkin kuin Muumi. Kuka nyt kosiskelisi kaikkien kuullen?

Tiedättekö mitä? Muumi sai muutama kuukausi sitten Ikeasta pehmopupun. Minä jänö nauroin sille hieman, koska eihän pehmopupuja tarvitse kuin mammanpojat. Pakko tosin myöntää, ettei Muumikaan siitä pupusta kovin innoissaan ollut. Saara vaan halusi hankkia semmoisen lattialle istumaan, kun toisillakin kaneilla (ja koirilla) on semmoisia pehmoleluja. 

Pitihän meilläkin sitten olla. 

Yhtenä päivänä se sitten tapahtui. Muumi keksi, että se voi pomotella sitä pehmolelua, kun ei se minua pysty pomottelemaan. Se on karvatohvelini alla pysyvästi. Se komenteli sitten aikansa pehmoa, mitä en kyllä yhtään ymmärtänyt. Eihän se pehmo totellut, istui vain. Lopulta Muumi heitti sen pehmon seinään, kun ei siitä muuhun ollut.

Yhtenä päivänä pehmo istui söpösti häkin oven ulkopuolella ja me istuttiin söpösti häkissä. Oltiin kahdestaan kotona, koska muut oli töissä, jotta niillä on varaa meidän porkkanoihimme ja muuhun hyvään. Muumi sitten keksi kurotella aikansa kuluksi pinnojen välistä pehmon korvan suuhunsa ja veti siitä. Korva melkein irtosi. 

Nyt tulee jutun pahin osuus. Se ei suinkaan ole korvapuoli pehmoeläin. Se on, että Muumi on alkanut ärähtelemään minullekin. Se käyttää painovoimaansa ja jyrää hentoisen jäniiniyteni kauemmas porkkanoista ja pelleteistä. En onnistu enää omimaan kaikkea, vaan Muumi tulee ja vie. Ei me tosin tapella. Täytyy myöntää, että olen liian hämmentynyt, että osaisin ärähtää takaisin. Edelleen se jotenkin järkyttää, että tossun alta kuuluu ärähdys ja ruoka viedään suusta.

Sitä paitsi mehän ollaan ystäviä. Ystäville annetaan anteeksi, vaikka ne viekin herkun nenän edestä. Ei siitä ruuasta oikeastaan jaksa kun kerran murahtaa ja sitten syödään vierekkäin yhdessä. Ruokaseura on hyvästä. Me voidaan siis oikein mainiosti ja kirjoitellaan jatkossa taas ahkerammin tänne.

Teidän,

PS. Arvonta on suoritettu ja voittaja on Ella-Maria. Onnea!

Viiden vuoden villitys

Töttörötöö! Pupunpaja viettää synttäreitään! Tein ensimmäisen bloggauksen 31.7.2011, joten nämä on viikon myöhästyneet viisivuotisbileet!

"Olen bloggaillut hieman toisenlaista blogia, mutta nyt päätin aloittaa käsityöblogin. Tässä minua ovat innostaneet ihmiset, jotka bloggaavat tekemistään koirien pannoista, valjaista ja takeista. Niin, miksen minäkin bloggaisi tekemistäni kanien valjaista, kuljetusboksien suojuksista ja riippumatoista. Ja mitähän muuta tässä vielä keksisi.

Siinäpä sitaatti ensimmäisestä bloggausesta. Blogi toimi pitkään Nopan-blogin nimellä, koska ensimmäisen kanini nimi oli Notte ja halusin sen mukaan blogin nimeen. Sitten kyllästyin siihen, että Nopan-nimeä oli vaikea taivuttaa... Päätin keksiä jotain helpompaa ja yhdistin kanit ja käsityöt Pupunpajaksi. Tekemissäni valjaissa tosin lukee Nopan, ja Pupunpajan valjaat ovatkin Nopan-valjaita. Tämä johtuu tästä blogin alkuperäisestä nimestä. Pitäähän Noten nimi jossain olla edelleen esillä!

Ensimmäisen postauksen aikaan odottelin Pinjaa saapuvaksi luokseni yhdessä leijonapappa Jonsun kanssa. Nyt Jonsu on jo muuttanut oranssimmille porkkanamaille ja Pinja ei ole enää mikään jänövauva, vaan yhtä vanha kuin blogigin. Pipsa onkin ollut meillä nyt viisi vuotta, ja ensi viikolla bloggaan vähän siitä ajasta, kun Pinja muutti meille. Siihen liittyy iloa ja surua. 

Mutta nyt juhlitaan viisivuotiasta blogia pitämällä perinteikäs valjasarvonta! Osallistua voi seuraavasti:

Kommentoi alle (tai lähetä maililla) seuraavat asiat:

1. Nimi/nimimerkki

2. Sähköpostiosoite

3. Oletko blogin lukija, jos niin mitä kautta luet? (blogger, face, bloglovin, jne.)

4. Mihin suuntaan haluaisit Pupunpajan kehittyvän/mistä haluaisit lukea?

Voittaja arvotaan 21.9.2016 ja hänelle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Voittovaljaat ommellaan voittajan toiveiden mukaan niissä rajoissa mitä kuoseja varastosta silloin löytyy. Valjaiden lisäksi voittaja saa 2,5 metrin hihnan valitsemassaan värissä (valikoiman värit). Eli voittaja saa tilata valjaat ja hihnan ja mie sitten ompelen toiveiden mukaan ja toimitan ne hänelle :) 

Naksutuskoulutus kanille, osa 1

Sateinen kesä. Kani on siitä mukava lemmikki, ettei sen kanssa tarvitse mennä sateessa lenkille, vaikka ulkoilla voikin aurinkoisella säällä. Sateisina päivinä voi vaikka treenata temppuja naksuttimen kanssa. Aloitankin nyt postaukset naksutinkoulutuksesta ja erilaisista asioista, joita naksuttimen kanssa pitkäkorville voi opettaa. Pinja ja Muumi rakastavat naksutinkoulutusta, ja uskon, että moni muukin kani nauttii tästä tavasta viettää aikaa ihmisen kanssa. 

Mitä naksutuskoulutus on?

Naksutuskoulus voi olla tuttua koiraharrastuksen parista, mutta koulutusmetodia voi käyttää kaikille eläimille. Koulutuksessa käytetään naksutinta, jolla eläimelle osoitetaan sen tehneet oikein ja palkkion olevan tulossa. Naksuttimesta on hyötyä koulutuksessa, koska se mahdollistaa oikea-aikaisen palkitsemisen. Kanin kanssa naksauksesta on apua siis myös siksi, että pienelle eläimelle on vaikeaa antaa herkkua suuhun samalla hetkellä kun se tekee toivotun asian. Naksaus on tärkeää tehdä sillä hetkellä (sekunnilla), kun kani toimii oikein, muuten kanin on vaikeaa yhdistää mikä toivottu käytös on.

Kanille opetetaan siis ensin, että naksausta seuraa palkka. Tämän jälkeen kani alkaa tavoitella naksausta ja kokeilee asioita. Pienin askelin etenemällä se oivaltaa mitä sen halutaan tekevän. Jos kani ei tee mitä toivot se ei saa naksausta eikä palkkaa. Sitä ei siis toruta, vaan haluttua käytöstä vahvistetaan. Palkkion ei välttämättä tarvitse olla aina ruokaa, mutta kaneilla se on yleensä helpoin tapa. Jokaisen naksauksen jälkeen on aina palkittava. Naksaus ei siis ole palkkio, vaan lupaus palkkiosta. Voidaan ajatella, että naksaus, jota ei seuraakaan palkkio, onkin siis lupauksen pettämistä. Kani (ja muutkin eläimet) menettävän muutaman pettymyksen jälkeen intonsa kokeilla.

Kanille voi opettaa myös kosketuskepin käytön. Kosketuskeppi on keppi, jonka päässä on pallo. Kanille opetetaan, että kun se koskettaa kuonolla palloa, se saa naksauksen ja palkan. Tämän jälkeen kosketuskeppiä voi käyttää apuna temppujen opettamisessa.

Minulla on naksutin ja kosketuskeppi samassa. Koirille tarkoitettu, ja naksutusääntä on vaimennettu teippauksella :D

Kanin ja kouluttajan elekieli

Naksuttelu ei siis ole pakottamista tai rankaisemista. Koulutus perustuu positiiviseen vahvistamiseen ja siihen, että kani haluaa tehdä. Mitä kani ei tahdo, sitä ei tehdä ja liian vaikeita asioita ei vaadita. Vaativan tempun voi jakaa osiin ja antaa kanille oppimisen ilon pienistä asioista, joita yhdistelemällä kani oppii lopulta isomman kokonaisuuden. 

Koulutuksessa on keskeistä kanin elekieli ja persoona. Kannattaa tarkkailla kania ja miettiä mistä juuri se yksilönä pitää, milloin se on epäileväinen ja milloin pelkää. Pinja on liikkeissään nopea ja Muumi harkitsevainen. Ne tarvitsevat hieman erilaista koulutustapaa esimerkiksi palkitsemisen suhteen. Pinja myös kyllästyy nopeammin, eli sen kanssa koulutustuokiot ovat välillä todella lyhyitä. Jänö voi tehdä pari kolme kertaa ja sitten juosta muualle. Yleensä se palaa muutaman minuutin päästä jälleen tekemään hetkeksi aikaa, ja annan sen ottaa tämmöiset lepohetket haluamaansa väliin. Muumi jaksaa joskus temppuilla monta minuuttia putkeen, jolloin lopetan koulutuksen itse siinä vaiheessa kun se tekee hienosti, eikä ole vielä kyllästynyt.

Vaikka oppiminen on käytännössä samantyylinen joka kanilla, niin jokaisella pitkäkorvalla on siis hieman oma tapansa oppia. Tärkeää on pystyä muokkaamaan opetusta niin, että kanilla on mukavaa ja sen on mahdollista ymmärtää ja oppia. Esimerkiksi toisia kaneja voi kouluttaa ulkonakin, toisille ulkona on liikaa häiriötekijöitä. Toisia kaneja pitää palkata nopeammin ja täsmällisemmin, toisille pieni hitaus ei haittaa. Toiset kanit ovat arempia, ja hämmentyvät jos ohjaaja tekee uhkaavan oloisen liikkeen (nopea, kohti käyvä  kädenliike tms.)

Muumi ja kosketuskeppi. 

Koulutuksen jakaminen osiin

Ennen kuin aloitat koulutuksen mieti kuinka opetat mitäkin. Kannattaa keskittyä aina yhteen opetettavaan asiaan kerrallaan, esimerkiksi kahdella tassulla käskystä seisomiseen. Ei siis monen eri tempun opettelua yhtä aikaa. Kun koulutettava asia on valittu, se on paloiteltava osiin. Vaiheiden on oltava niin pieniä, että kani oppii yhden vaiheen yhdellä koulutuskerralla. 

Mieti, kuinka arvioit koulutusta ja mikä kanin liike on palkinnon arvoinen. Esimerkiksi pelkkä katse tiettyyn suuntaan/kohteeseen voi olla alussa palkittava asia. Huomioi, että koulutuksen alussa häiriötekijöitä ei olisi (muut eläimet, ihmiset, äänet jne.). Meillä koulutushetkien aikana toinen kani on häkissä. Tämä siksi, että muuten strategisella hetkellä kun olen antamassa palkkaa, ryntää toinen kani siihen ja koulutustilanne leviää. 

Pieni muutos koulutustilassa saattaa vaikuttaa kanin keskittymiseen. Jos se miettii mikä ihme valkoinen tuolla nurkassa oikein on, se ei välttämättä pysty keskittymään. Taustalla höpöttävä televisio voi olla myös häiritsevää kanista. Tällaiset asiat riippuvat paljon kanista ja sen luonteesta, joten kannattaa miettiä mihin oma kani reagoi mitenkin. Pinja osaa tulla kotona luokse viheltäessä aina, vaikka se olisi toisessa huoneessa kun vihellän. Olen testannut vihellystä, kun olemme olleet muualla ja esimerkiksi ulkona valjaillessa Pinja tulee välillä luokseni, välillä sillä on mielenkiintoisempaa tekemistä. Ulkona on enemmän häiriötekijöitä ja Pinja ei jaksa keskittyä tulemaan luokse käskystä, vaikka se osaa sen unissaankin kotona. 

Yksi koulutuksen kriteereistä on kesto. Jos haluat, että kani seisoo pitkään takatassuillaan käskystä, eikä vain käy ylhäällä ja laskeudu heti alas, on kestoa lisättävä hiljalleen. Ensin kani saa palkinnon siitä, että osaa nousta, ja sitten vähitellen vaaditaankin pidempää aikaa seisoma-asennossa. Kanille on luonnollista seisoa pitkäänkin takatassuillaan, koska ne tekevät niin tähystäessään. Keston pidentäminen ei siis pitäisi olla kanille vaikeaa fyysisesti. Osa kaneista on vain malttamattomampia kuin toiset, ja paikallaan seisominen kyllästyttää nopeasti.

Pinja on aika malttamaton seisomaan takatassuillaan.

Koulutusaika ja palkkio

Kannattaa miettiä, mihin aikaan olisi omalla kanillesi paras aika koulutushetkeen. Itse koulututan usein iltaisin, noin tuntia ennen kun kanit ovat tottuneet saamaan iltaruuan ja asettumaan yöksi häkkiin. Tähän aikaan ne ovat aktiivisia ja odottavat usein jo iltaruokaa, joten ruualla on helpompi motivoida. (Etenkin Muumia, jota ruoka ei aina kiinnosta.) Yleensä paras koulusaika onkin vähän ennen ruoka-aikaa. 

Koulutushetkiä on oltava myös riittävän usein. Pitkät tauot aiheuttavat tapapakkia opittuun ja asioita joutuu kertailemaan. Kun koulutushetken pitää lyhyenä, ei hirveästi voi opettaa uutta, jos täytyy ensin kertailla vanhaa. Harjoittelusta kannattaa siis tehdä säännöllinen rutiini, joka tapahtuu viikottain. Muutama minuutti ennen ruokaa, ei välttämättä joka päivä, mutta joka viikko. Näin kani alkaa muistaakin, että "ahaa, nyt temppuillaan ja sitten on iltapala". Silloin kani voi olla myös helpompi saada koulutushetkeen, kun se osaa jo odottaa sitä. Aluksi kani voikin ihmetellä, että mikset vain anna niitä ruokia tänne, vaan vaadit jotain temppua. Kuten edellä jo sanoinkin, koulutus pitää pitää sen verran lyhyenä, että kani lopettaa sen motivoituneena (ei turhautuneena). Koulutuksessa voi pitää tauon, eli antaa vaikka minuutin pupun puuhailla omiaan ja sitten taas jatkaa. 

Mitä sitten palkkioksi? Palkkaan itse Muumia yleensä kauralla, Pinjaa VL Compele Cuni Adultilla. Välillä minulla on kuivattu ruispala, jota kani saa järsäistä. Olen pyrkinyt valitsemaan palkkion, joka ei ole liian epäterveellistä, etteikö sitä kehtaisi antaa paljonkin koulutusrupeaman aikana. 

Palkkio on myös hyvä pystyä antamaan tiettyyn kohtaan, eli kanin kuuluisi pystyä ottamaan se kädestäni. Muumi syö kädestä hyvin, Pinja puree helposti sormille. Olemme tosin nyt kehittyneet Pinjan kanssa niin, että pystyn antamaan sille VL-pelletin ilman että se puree minua vahingossa. Yksi vaihtoehto on laittaa palkinto kuppiin ja ojentaa ruokakuppia, niin että kani saa napata sieltä palkan (mikäli pelkää sormiensa puolesta). Palkintoon toki vaikuttaa myös se, mitä kani pitää hyvänä. Jos palkka on pahaa kanin mielestä, niin silloin se ei ole palkka. Huomaa myös, että palkita kannattaa etenkin alussa pienestäkin. Sanoisin, että kani ei saa epäonnistua kahta kertaa peräkkäin. Kani ei nimittäin jaksa montaa kertaa yrittää saamatta palkintoa. Tee sama kuin kanihypyssä: jos kani tiputtaa esteellä treeneissä, hypytä se seuraavaksi sellaisesta esteestä jonka se varmasti osaa. Lopeta treeni silloin, kun kani onnistuu. 

Seuraavassa osassa naksuttimelle ja kosketuskepille ehdollistumisesta. Kommentoikaa alle, mitä asioita olette kaneillenne opettaneet ja mitä haluaisitte opettaa. En todellakaan väitä, että olisin hirveä konkari naksuttelussa, mutta koitetaan yhdessä oppia ja jaetaan oivalluksia!

Yksi vuosi Muffea

Muumi muutti meille tasan vuosi sitten.  Katsoin tietokoneen uumenista vuoden takaisia kuvia, jotta näkisin paljonko poika on oikeasti vuodessa kasvanut. Sehän ei vuosi sittenkään ollut mikään vauva, vaan puolivuotias nuori mies. 

Massaa on silti tullut reilusti lisää, vauvamainen olemus hävinnyt. Vaikka onhan Muumi edelleen aika vauva... tyypillinen kääpiöluppainen luonne. Väri Muffella on muuttunut aika paljon, tullessaan se oli lähes kokonaan valkoinen, nyt harmaata karvaa on jo paljon. Jos ihmettelette kuvissa Muumin silmää, niin sillä oli meille tullessaan silmäluomi turvoksissa velipojan kanssa nahistelusta. Tuokin vamma, niin hurjalta kuin aluksi näyttikään, on parantunut täysin. Onhan siinä silmäkulmassa pieni vekki, mutta ei kukaan sitä huomaa, ellei erityisesti sitä etsi. 

Vuosi sitten:

Nyt:

PS. Jännä miten kanimaisen liikkeen tajuaa pimeässä pienestä hahmosta heti. Tein villikanihavainnon meidän pihapuskasta hämärällä. Meillä on nyt siis naapurina pieni hermeliinimäinen ruskea kani. Onneksi en ole päästänyt RHD:n takia pupuja eteiseen kenkien luokse koko kesänä, nyt kun selvää, että kengillä kävellään väistämättä villikanialueella.