25.3.2017

Kanikirjoja!


Ostin hetki sitten kirjahyllyyni kerralla useamman kanikirjan. Kaikki ostokseni ovat tosin pehmeäkantisia ja ohuita, osa jopa vihkoja. Yhtä kaikki ne vaikuttivat niin kiinnostavilta, että päätin hankkia ne. En ole vielä ehtinyt lukemaan näitä, joten en sano sisällöstä nyt mitään. Voin toki blogata näistä kirjoista myöhemmin, jos teitä kiinnostaa tietää, mitä pidin näistä luettuani.


Ensimmäiseksi ainut suomenkielinen kirja, jonka ostin. Arja Linnavuoren Lemmikkikanin ravinto ja terveys. Kirja lupaa auttaa ymmärtämään kanin erityisominaisuuksia ja antaa tietoa hyvinvoinnin tukemiseen ja sairauksien hoitoon. Kirjassa ei ole yhtään kuvia ja etusivulla todetaankin, että "kirja ei hemmottele lukijaa kuvilla" ja ohjaa katsomaan kuvitusta esimerkiksi SKY:n sivuilta netistä. 



Seuraavaksi Patricia Bartlettin Training your per rabbit. Ulkonäöltään kirja tuo mieleen Monica Weglerin kääpiökanikirjat. Takakansitekstissä luvataan oppeja kanin kouluttamiseen luoksetuloon, äänikomentoihin ja antaa kanille mielekästä tekemistä. Kirjassa on mm. naksutuskoulutuksesta ja kanihypystä. Onko kyllä aika pakko päästä pian lukemaan tämä, vaikka pahoin pelkään, että näin ohuessa kirjassa asiat jäävät pinnallisesti selitetyiksi.



Kolmas uusi tuttavuuteni on Esther Schmidt'hin Games and House Design for Draft Rabbits. Jos edellinen kirja muistutti Weglerin kirjaa, niin tämä on samaa sarjaa. Taitto on siis samanlainen. Oletan, että suurin osa lukijoista on lukenut jonkun Wegleriltä suomennetun (kääpiö)kanikirjan. Se on jotenkin jopa klassikko, että sellainen löytyy jos joku kanikirja löytyy. Mutta asiaan, tässä kyseisessä kirjassa näyttää olevan jonkun verran ohjeita häkkien ja kanien tilojen rakentamiseen. Sekä tietysti kaneille rakennettavaa ajanvietettä agilitystä alkaen. 



Viimeinen kirja on oikeastaan vihkonen. Emma Lundqvistin Rabbit Jumping. Jälleen kuvaton kirja, kannen söpöys melkein tosin antaa tämän anteeksi. Vihkosessa kerrotaan kuinka aloittaa kanihyppy oman kanin kanssa. Kirjassa on myös kanihypyn historiasta, joka itseäni opuksessa kiinnostaa. Sekä myös kuinka USA:ssa painetussa kirjassa kuvataan kanihypyn sääntöjä. 

Omia lempikanikirjojani ovat muuten Ingrid Anderssonin Nuorten kanikirja sekä Lemmikkikaniyhdistyksen Kaninomistajan opas. Ne ovat kirjat, joita suosittelisin kania itselleen hankkivalle luettavaksi. Mistä kanikirjoista te tykkäätte? Luetteko ylipäätään kanikirjoja tai millainen kanikirja olisi kiva lukea?


6.3.2017

Kokemuksia kanihypyn harrastamisesta

Kuva: H. Lavinkainen
Teen nyt pienen gallupin. Haluaisin kuulla kokemuksia kanihypyn harrastamisesta. Harrastamiseksi lasken myös kotona tapahtuvan hyppelyn, jolla ei tähdätä kisakentille. Kuulisin mielellään ajatuksia niin aloittelijoilta kuin pitkään harrastaneilta ja aktiivisesti treenavilta ja kisoissa kiertäviltä.

Millaista on harrastaa kanihyppyä? Mikä lajin pariin on vetänyt ja mitä koet lajista saavasi? Kuinka lähipiirisi ja ystäväsi suhtautuvat kanihyppyyn lajina? Jaatko kanisi onnistumisen ainoastaan toisten harrastajien kanssa vai pystyykö lajia harrastamaton ymmärtämään ilosi kanin suorituksesta? 

Kokemuksia voi kirjoittaa alle kommenttikenttään, lähettää blogin sähköpostiin saara[AT]pupunpaja.fi tai yksityisviestinä Pupunpajan facebookissa. 

Tulen käyttämään ajatuksianne kirjallisessa projektissani, josta myöhemmin tietoa täällä blogissa. Lupaan, että kenenkään ajatuksia en kuitenkaan suoraan lainaa, eikä ketään vastaajaa voi jatkojalosteesta tunnistaa.  Tarvitsen vain tukea siihen, kuinka kanihypyn harrastajat yleensä kokevat lajinsa ja sen harrastamisen. 

Omat ajatukseni aiheesta voit lukea myöhemmin täällä blogissa ja samalla lisää siitä, mitä on tuloillaan. 

Kuva: Vera Latvala.

20.2.2017

Mitä meille kuuluu?

Minä täällä hei, jänis parhaasta päästä, Piipaa-pupu Pinja. Blogiin ei ole tullut pitkään aikaan bloggauksia, mutta asia oikenee tässä parhaillaan.

Instagramia seuraavat tietävät, että Muumilla oli mahavaivoja yhtenä iltana. Täytyy tunnustaa, että kurjaa oli minullakin. Muumia ei kiinnostanut nuolla kuonoani, vaikka kuinka työnsin sitä sen eteen. Jotain oli tehtävä! Saara laittoi Muumille ruiskulla vettä ja pellettipuuroa massuun, mutta minä jänes kehitin ihan oman hoitomuodon. Loikoilin aikani aivan Muumissa kiinni. Yhdessä loikoilu on nimittäin mukavampaa kuin yksin. Hellyyden puuskassani jopa nuolin Muumin etutassua ja onneksi se auttoi: Muumi voi seuraavana aamuna jo paremmin ja päivän aikana virkosi vielä lisää.



Olemme varustaneet retkikunnan. Kävimme olohuoneen toisella puolella tarkistamassa parvekkeelle pääsyn. Ei päästy. Tarkistamme asian kuitenkin aina kun liikkumme siellä, koska joku kerta ovi varmasti on auki. Retkikuntamme retkeily jatkuu siis. Minä johdan ja Muumi tulee kuono hännässäni kiinni perässä. Jos pysähdyn nopeasti Muumi muksahtaa takamukseeni. 

Retkeilyn lisäksi olemme harrastaneet lukemista. Tai siis Saara lukee lattialla istuen ja minä istun vieressä. Saan koko ajan silityksiä, kun uhkaan purra kirjaa jos ei silitetä. Muumilla on erilainen tapa lukea. Se tassullee lähelle ja tökkii Saaraa kuonolla. Nousee takajaloilleen ja katselee mitä luemme. Ei se kuitenkaan silitystä ole vailla, vaan tykkää puuhailla ympärillämme. Joskus Saara huijaa sen istumaan kirjallisuuspiiriin silittämällä minua ja jatkamalla kädenliikettään Muumiin. Ollaan vähän niin kuin yksi iso (tai keskikokoinen) kani, jota silitetään yhtä aikaa ja silloin Muumi istuu ihan minussa kiinni ja hymyilee. 

Että meille kuuluu ihan tavallista. Paitsi, että joku on pissannut vessan viereen jo useamman kerran. Syyllistä ei ole saatu kiinni, koska kukaan ei tunnusta, eikä kukaan ole nähnyt tätä riiviötä. Arki taitaa kuitenkin olla sitä ihan parasta aikaa (mysteeripissoista huolimatta).


24.12.2016

Rauhallista joulua ja iloloikkaista vuotta 2017!


PS. Mie tiiän, et me saadaan monta pakettia. Ollaan oltu niin kilttejä. Ehkä kyllä kävin lahjakaapissa istumassa myöskin. Kaapeissa on aina käytävä. Narniaan tai Ihmemaahan kelloa kantavan jäneksen luo tai... Joo, no meidän vaatekaapissa ei ole. Mut lahjoja siellä oli. Siitä myöhemmin, kun ennen joulua ei kuulema voi kertoa, vaikka ne näin. 
T.  Kaappikaniini Pinja.

18.12.2016

Superpahna-olkikuivike testissä



Paras tähän mennessä löytämäni kuivike kanin vessaan on ollut puupelletti. Siis se lämmitykseen käytettävä, jota myydään rautakaupoissa. Se on toiminut joka kanilla: pitkäkarvaisella angoroaristeytyksellä ja pitkähelmaisella leijonallakin. Jotka molemmat olisivat levittäneet purut pitkin asuntoa turkissaan. Lämmityspelletin lisäksi olen testaillut kissojen vessoihin tarkoitettua puupellettiä, mutta se eroaa vain kalliimmalla hinnalla. Yhtenä kesänä testasin turpeen. Muutama kaniharrastaja kehui sitä ja pakkohan oli testata: makuuhuoneeni kuorruittui ohueen turvepölyyn. Tuolilla, jolla ei oltu viikkoon istuttu, oli turvehuntu. Se oli ensimmäinen ja viimeinen turvetestaus tässä huushollissa. 

Superpahnaan törmäsin Lemmikkimessuilla ja kiinnostuin heti. Isoin epäilykseni oli, tekisikö se turpeet: kanit kun asuvat edelleen makuuhuoneessamme ja toki päivittäin sängyssä aikaa viettävät. Messuesittelijä vakuutti ettei leviä sängylle tassuissa, joten pakkohan tätä oli sitten testata. Eikä muuten kehunut esittelijä liikoja: ei ole levinnyt sängylle. Ennakkoluuloni oli täysin turha.

Vasemmalla kuivaa, oikealla vedellä kostutettua superpahna-kuiviketta. 
Superpahna on mukavan tuntuista kädessä ja se paakkuuntuu hauraaksi paukuksi kastuessaan.  Se on olkea, erittäin hienoa sellaista, ei mitenkään pisteliästä tai tikkuista. Siivotessa lapioin märät pois ja lisään uutta puhdasta kuiviketta päälle. Kuivike turpoaa jonkun verran kastuessaan, mutta mielestäni vähemmän kuin puupelletti. Huomasin harmikseni tosin, että märkää ei ole vain siinä missä pinnalla on märkää. Kosteaa kuiviketta on alla mattona ja päällä on kuivaa. Tavallaan positiivista, että kanilla on kuivaa missä kävellä. Henkilökohtaisesti vain koin sen siivousta vaikeuttavaksi. 

Tiesittekö, että haju voi olla paha tai hyvä riippuen missä se on? Kuiviketestiin kuuluu olennaisesti, ettei vessaa siivoakaan ihan joka päivä. Tässä testissä kanien vessa alkoi haista samalle kuin tallilla haisee. Tallilla se on ihana haju, omassa makuuhuoneessa - en välittäisi. Tallintuoksu alkoi levitä aika nopeasti, kun kaksi paljon pissaavaa otusta käy samalla potalla. Tästä toki pääsee siivoamalla kuten kuuluu, eikä laistamalla ;)



Pelkäsin muuten myös, että Muumi kehittää vessasta kaivelulaatikon. Blogiani seuranneet tietävät, että Muumi rakastaa kaivaa. Sen ammattihaave on kaivinkone. Se treenaa päivittäin ahkerasti. Muffe yllätti positiivisesti, eikä ole kaivanut vessassa yhtään! Tai siis se kuopsuttaa vähän ennen asiointiaan, semmoisen normaalin kuopsutuksen, jossa kuivike ei leviä vessasta mihinkään. 

Tassuillehan Superpahna on aivan ihanteellinen. Pehmeä, hieman joustava, mukava tallustella, ei takerru tassukarvoihin ja mene varpaiden väliin. 

Mielestäni Superpahna selvisi testistämme oivallisesti. Odotan innolla, että tätä tulee johonkin lähikauppaan myyntiin, sillä meidän kokeiluerä on käytetty loppuun ja karu paluu puupellettiin on tapahtunut. Toimii muuten myös niin, että laittaa puupellettiä alle ja Superpahnaa päälle pehmikkeeksi. Testailin sitäkin, kun yritin saada testierän riittämään pitempään...

Loppuun plussat ja miinukset:
+ Ei leviä kanin mukana vessasta
+ Pehmeä tuntuma, hyvä kanin tassuille
+ Paakkuuntuu, märät kohdat helppo lapioida
- Märkyys leviää vessan pohjalla laajalle 
- "Tallinhaju", jos vessa pääsee liian märäksi

Superpahnan paperisäkki.


13.11.2016

Lemmikkimessut 2016

Suomen lemmikkanit ry:n pisteellä myytiin pehmopupuja.


Tänään messuilin. Kanit eivät siis olleet mukana, vaan kävin ihan kanittomana katselemassa. Kanittomana messuilussa on se hyvä puoli, ettei tarvitse katsoa kelloa ja kytätä milloin oma kani on hyppyvuorossa tai tuomarin pöydällä arvioitavana. Tästä syystä en myöskään lupautunut hommiin messuille. Mielelläni yleensä auttelen kanitapahtumissa, mutta tiesin jo etukäteen että tänä viikonloppuna en jaksaisi. Halusin mennä ihan oman fiiliksen mukaan ja olla sen aikaa kun olen. Siitä syystä en kysynyt edes ketään kaveria mukaan, vaan hengailin yksikseni. Ettei tarvitse välittää kenenkään muun aikatauluista. 

Tilausvaljaiden tekokin on tästä samasta syystä tauolla ja taitaapa se näkyä tämän blogin päivitysmäärässäkin. En vain jaksa oikein tehdä mitään ylimääräistä töiden lisäksi. Ja koska kanit ovat olemassa itsensä takia, ei esimerkiksi tämän blogin, kanien kanssa kotona olo menee ohi bloggaamisen, valjaiden teon ja tapahtumiin osallistumisen.

Suomen estekanien hyppykisoista.
Puput ovat saaneetkin paljon naurua ja hymyjä päiviini. Muumi on keksinyt uuden jekun: se kaivaa paperinenäliinani sängystä tyynyn alta ja juoksee se suussaan karkuun. Pinjakin on keksinyt uuden jekun. Se hyppii tietokonetuolille, vaikka se on kiellettyä. Yleensä se tekee sen salaa. Eilen se hyppäsi, vaikka istuin tuolilla. Yhtäkkiä vain tumps: jänis oli tuolin reunalla vieressäni. Eihän sitä voinut edes torua, kun alkoi niin naurattaa. Oma pieni uhkarohkeilijani. 

Lekan jäsenlehtiä myynnissä. Suosittelen jäsenyyttä jo ihan tämän lehden takia!
Mutta mennäänpä messuihin! Katselin Suomen estekanien estekisoja hetken aikaa, kävin jututtamassa Lemmikkikanien ja SKY:n ihmisiä ja tietysti seikkailin vähän kaikkialla muuallakin. Isoinpana ahaa-elämyksenä messuilta jäi Naturalian Superpahna olkikuivike. 

Pinjalla on tullut toisen takatassun kantapäähän kovettuma ja olen miettinyt mitä pehmeämpää kuiviketta laitan kanien vessaan puupelletin sijaan. Heti kun näin olkikuivikesäkin, halusin tietää aiheesta lisää. Juttelin messuosastolla kuivikkeesta ja kyselin millaisia kokemuksia kuivikkeesta on sisäkanien vessoissa. Kuulosti tosi hyvältä (vaikka kokemukset oli pääasiassa kissoilta) ja lopputulemana sain muovipussiin testierän kuiviketta mukaan. (Sitä myydään 10 kilon säkeissä, olin bussilla, niin en voinut ostaa niin painavaa säkkiä). Laitan kuivikkeen pupuille vessaan, testaamme ja bloggaamme. Tuote ei vielä tällä hetkellä ole kaupoissa, mutta sanoivat, että ensi vuonna voisi tulla. Mukavaa päästä testaamaan tätä jo nyt!

24.10.2016

Uusi este



Estekalustoni on karttunut yhdellä uudella esteellä. En ole vielä päässyt testaamaan sitä kunnolla, mutta odottakaapa kun päästään pupujen kanssa seuraavan kerran maalle. Sitten me Muumin kanssa koitetaan. 

Tämä on nyt Muumin oma este. Lähinnä siksi, että Muumin kanssa treenailen kisojakin ajatellen, vaikka seuraavat kisat joihin osallistutaan ovatkin vasta ensi vuonna. Pinjan kanssa hypitään välillä huvikseen. (Pinja hyppäsi juuri häkin päälle tarvikekoriin, ja bloggaamiseni keskeytyi kun piti juosta kieltämään...). 

Uuden esteen maksimipituus on 60 cm ja maksimikorkeus korkeimmasta kohtaa 48 cm. Tällä esteellä olisi tarkoitus saada karsittua Muumilta pitemmän esteen ensimmäinen puomin pudotus pois. Muumi nimittäin pudottaa sen puomin todennäköisemmin kuin pääsee yli. Jotenkin sen hyppy aina lähtee liian matalana. Mutta nyt voidaan treenata tällaista estettä kotioloissa, joten eiköhän Muffe ensi kesänä vetele näitäkin oikeaoppisesti. 

Johtimessa on neljä pystyosaa, joihin saa puomeja.
Esteeseen kuuluu muoviputkesta tehdyt puomit.