Pupunpaja sai lopultakin uuden ilmeen. Oikeestaan en vaihtanut kuin otsikon ja ylänavigoinnin linkit, mutta blogin ulkoasu muuttui omaan silmääni heti paremmaksi.
Meillä on ollut tänään siivoussunnuntai. Niin perusteellinen että ryömin sängyn allekin siivoamaan Pinjan huolella rakentaman nukkumalinnoituksen. Jänis taisteli urheasti harjaa vastaan, mutta lopulta sen oli taivuttava. Pinjalla on sängyn alla räsymattoja, joilla on kivempi loikkia ja loikoa kuin laminaatilla. Lisäksi sillä on siellä iso kylpypyyhe jonka se on perinyt aiemmilta kaneiltani. Pinja menee usein sen alle ja leikkii olevansa kolossa. Se on samanlainen pikkuhaamu kuin Notte aikoinaan. Tuo pyyhe on muuten ihan täynnä reikiä. Nauratti oikein kun tomutin siitä kaninkarvat kuinka reikäinen rätti voikin olla Pinjalle niin rakas. Palautin pyyherätin sängyn alle tomutuksesta ja Pinja meni oitis asettelemaan sen oikein.
Huomenna me lähdetään Pinjan kanssa maalle. En taida olla kovin montaa tuntia kotonakotona ensi viikon aikana, mutta onneksi Pinjan ei tarvitse jäädä kotijänikseksi vaan sen voi ottaa mukaan. Tarkoittaa tosin sitä, että ensi viikolla en ehdi ommella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti