11.1.2015

Pallohullu jäniini

Siivoilin tässä yksi päivä ja havaihdun jäniksen lelujen määrään. Meillä oli keskellä makuuhuoneen lattiaa kolme erilaista palloa ja vessapaperitollo. Sängyn vieressä oli palikkanarulelu ja sängyn alla oksia. 

Totesin Pinjalle, että se taitaa olla vähän lellipentu. Ei meillä muilla kaneilla ole ollut kolmea palloa yhtä aikaa leikittävänä. Aktivointipallo on toki ollut aina, ostin sen vuonna 2004 Notelle joululahjaksi ja jokainen kanini on sillä leikkinyt. Mutta kulkuspalloa ja jättimäistä risupalloa (jonka sisällä on toinen pallo) ei ole muilla kaneilla ollut. Pinja kuitenkin selvästi rakastaa palloja, etenkin puisia joita voi heitellä ja järsiä. 

Aktivointipalloon laitan hieman kauraa tai Genesistä. Pinja peri Jonsulta pussin genejä, pussin rodoja ja ison kasan heinää. Kun kävimme jouluna vanhemmillani, otin nuo Jonsun tarvikkeet mukaani. Pinja ei ole aikaisemmin syönyt Genesistä, mutta innolla se sitä mutustaa. Niin innolla, että sitä tosiaan voi käyttää palkintona ja herkkuna. Varsinaisena ruokapellettinä meillä on siis Rodon Rabbit Breederiä.



Pinja on ollut nyt muutaman päivän oikea sähköjänis. Sillä olisi  koko ajan virtaa tehdä jotain. Jänis kolistelee aktivointipalloa laminaattilattiaa pitkin niin kaun, että kaikki herkut on kerätty. Sen jälkeen se siirtyy kurittamaan hetkeksi risupalloa, mutta vaihtaakin sitten kulkuspalloon. Meillä kolisee, kilisee, raksuu, paukkuu - Mutta pääasia että on hauskaa! Palloiluun kyllästyttyään jänö ei suinkaan mene päiväunille, vaan kipaisee viereeni kuikkimaan, enkö voisi puuhailla sen kanssa. Jos vaikka jotain temppuja vähän, niin saisi niitä herkkuja?



Tiedättekö sen tunteen kun kirjoitat tietokoneella keskittyneesti ja yhtäkkiä tuntuu että joku tuijottaa sinua? Jänis. Se istuu puolen metrin päässä sängyllä ja jos katsot sitä, se poseeraa kauniimmin kuin kuunaan tuomaripöydällä. Korvat laitetaan voitonmerkiksi ja nenä vilkuttaa: "tulisitko kanssani puuhailemaan?"


Ja jos et katso. Se ottaa taltoilla sängyn päädystä kiinni ja vilkaisee sivusilmällä ovelasti. "Puren tästä, sitten ainakin huomaat!"

Tämän postauksen kuvat on otettu kännykällä. Pahoittelen surkeaa laatua. Kamera ei suostu enää yhteistyöhön, mutta enköhän minä pian pääse kauppaan. 


1 kommentti: