2.6.2015

Kompparit ja taikakuutiot

Kaniharrastajat puhuvat komppareista ja taikakuutiosta. Kania harkitsevalle tai harrastusta aloittelevalle termit voivat olla täysin hepreaa. Eikä kaupassakaan kovin moni myyjä noilla termeillä tiedä, mitä oikein haluat ostaa. Komppareista toivottiinkin bloggausta ja saamanne pitää. 

Kompparit eli kompostikehikot

Kompparit ovat kompostikehikoita, joita myydään muuan muassa rautakaupoissa. Esimerkiksi koiraharrastajat kyhäävät niistä pentuaitaa ja portteja, joten mikään kaniharrastajien ihmekeksintö tämä ei ole.

Kompostikehikko. Kuva: Biltema


Yhdessä kompostikehikon pakkauksessa on neljä aitaa. Aidan koko voi vaihdella hieman ostopaikasta riippuen, esimerkiksi Bilteman kompostikehikossa yksi aina on 88 x 68 cm. Vastaavasti myös pinnojen väleissä on pientä vaihtelua. Biltemassa yhden paketin, eli neljän aidan hinta on 9,90 euroa. Hinta on samaa luokkaa myös muissa kaupoissa. Kompostikehikoista on siis suhteellisen edullista rakentaa, verrattuna metritavarana myytäviin kanikestäviin verkkoihin. 

Lyyti väliaikaisessa kompparitarhassa ruohostamassa. 
Komppareilla voi aidata kanille jaloittelutilan niin sisällä kuin ulkonakin.  Etenkin ulkoaitauksissa kannattaa muistaa, että kani hyppää kyllä halutessaan aidan yli. Väliaikaisen ulkoaitauksen katoksi voi virittää vaikka lakanan. Kani toki kaivaa myös kompostikehikon ali, joten jos aikoo pitää kaneja aitauksessa keskenään ilman ihmissilmän valvontaa niin kannattaa huomioida se. Väliaikaisena aitauksena esimerkiksi kanihyppykisoissa tai mökillä piipahtaessa komppariaita ajaa kyllä asiansa. Oman kanin tavat tuntemalla tietää, kuinka innolla se on tulossa aidasta ulos.

Ihan pienimmät kanit, kuten hermeliinien poikaset voivat tulla kompostikehikon pinnojen välistäkin läpi. Kahta kania erottamaan käytettynä kompparien kanssa kannattaakin muistaa, että kääpiökanien pää menee pinnojen välistä. Ne yltävät siis puremaan aidan välistäkin. Myös uroksen ja naaraan erottaminen pelkällä kompparilla ei onnistu, sillä kompparin läpi astuminen onnistuu kaneilta kyllä.

Taikakuutiot


Pinjan häkkiin on käytetty yksi paketti taikakuutioita.

Taikakuutiot eli modulaariset hyllyelementit ovat kysyttyjä kani- ja jyrsijäharrastajien keskuudessa. Kyseessä on 37 x 37 cm metalliristikko, joka on päällystetty muovilla. Yhdessä pakkauksessa 24 kappaletta ristikoita. Taikakuutioita saa ostettua HongKong-tavarataloista sesonkituotteena. Niitä ei siis ole aina valikoimissa, vaan niitä ilmaantuu aina välillä myyntiin. Yksi paketti maksaa noin 34 euroa, ja sen mukana tulee ristikoiden lisäksi muovikiinnikeitä. Saatavuuden lähimmästä HongKong-tavaratalosta voi tarkistaa verkkokaupan sivuilta.

Taikakuutiosta rakennetaan yleensä häkkejä, mutta niillä voi myös tukkia kanin pääsyn esimerkiksi tietokoneen tai television taakse. Muovikiinnikeiden avulla ne saa aseteltua hyvin erilaisiin asentoihin ja tehdä juuri sellaisen häkin kun asuntoon mahtuu. Pelkät muovikiinnikkeet eivät kuitenkaan kestä kanin käytössä, vaan häkki kannattaa vahvistaa nippusitein.

Pinjan häkissä on siivousluukku. Avoinna yksi taikakuutioneliö,








Yhdistele eri materiaaleja

Kaneille voi rakentaa myös yhdistelemällä. Laajenna tehdashäkkiä rakentamalla siihen lisäsiipi kompostikehikoista tai taikakuutiosta. Taikakuutioilla voi tehdä tasoja kompostikehikkohäkkiin, tai esimerkiksi oven.

Erilaisia verkkoja myydään rautakaupassa myös metritavarana. Metritavaraverkoista sen verran, että kani tulee kanaverkosta halutessaan läpi. Tai jos kani ei läpi menekään, niin koira tms. kanin luokse haluava petoeläin pystyy kanaverkon rikkomaan. Kannattaa siis ostaa esimerkiksi minkkiverkkoa, jos on rakentamassa ulkotarhaa metritavaraverkosta. 

7 kommenttia:

  1. Joo ja lisään vielä että älkää ostako tuota kompostiaitaa kärkkäiseltä! maksaa nääs 12,95 euroa ja ne mitä minä olen ostanut niin ne olivat ihan ruosteen ja sellaisen töhnän peitossa ja se yksi seinä oli katkennut. ja niitä kierre juttuja mitä tulee sen kompostiaidan mukana ei kannata käyttää vaan ennemmin nippusiteellä kiinni toisiinsa koska kani voi jäädä kiinni siihen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muistutuksesta, en edes muistanut et komppareiden mukana tulee semmoisia kierulakiinnikkeitä. En oo ikinä tajunnut mitä hyötyä niistä on, koska ne pyörii omia aikoijaan irti, kun kani heiluttaa kehikkoa :D Hyvä täsmennys siis, että niitä ei kannata käyttää. Nippusiteet on hyviä, tai sitten jos aitaus pitää purkaa ja kasata usein, niin vahvalla narulla/rautalangalla, jollon on helppo purkaa, mut ne kestää vaikka kani rymistelee päin aitaa.

      Poista
  2. Todella hyvä postaus.
    Itselläni on kolme kania ulkohäkissä :)
    Jatka samaan malliin; )

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Eksyin tänne blogiin vain kun kirjoitin googlen hakuun taikakuutiot. Tästä sain todella hyvää tietoa. Kiitos sinulle:)

    VastaaPoista
  5. Meillä oli ulkona 2 naaraalle neljästä kompparista tehty aitaus, olivat aina vahdinnalla, sillä tiesin että ne puskevat läpi. 4 uroksella oli sitten 8 kompparista tehty aitaus ainakin 10m naaraiden häkistä. Yhtäkkiä kuulin kolinaa ja urokset vuoron perää kiipesivät ulos aitauksesta, naaraatkin olivat pian vapaina niin 6 kania ulkona + naapurin kissa tuli sinne, kanit kuitenkin sain kiinni lopulta. Enää en pidä uroksia ja naaraita samaan aikaan komppareissa ja komppareihin on alle ja päälle tehty kanaverkosta kanejen pois menon estoksi verkko. Tässä sellanen pro tip: älä luota komppariin, vaan aina vahdinnalla ja omalla vastuulla eri sukupuolisia/ei toimeen meneviä komppareissa��

    VastaaPoista
  6. Mahtava idea :) clasohlson, yhdessä paketissa 16kpl (35x35), riittääköhän 1 paketti?

    VastaaPoista