31.8.2015

Muumin ekat kisat

Kuva: Karoliina L

Muumi kävi ekoissa virallisissa estekisoissaan hyppäämässä viikonloppuna Palojoella. Lähetin Muumin sinne kasvattajansa mukaan, koska meille sattui harmittavasti menoa sille viikonlopulle. Halusin kuitenkin Muumin kisoihin harjoittelemaan nyt, kun vielä pääsee ulkona hyppäämään. Lisäksi kastroinnista on kulunut yli kuukausi ja leikkaushaavat on parantuneet täysin, eli voidaan taas hypätä. SEK:n säännöt muuten kieltävät kanin kisaamisen 30 vuorokautta leikkauksesta, joten vaikka kani näyttäisi paranevan nopeasti, niin se ei saa silti kisata. Hyvä sääntö, koska totta kai kanien pitää saada toipua leikkauksesta rauhassa. 



Lauantaina Muumi osallistui helppoon mutkaan. Ei olla treenattu kotona mutkaratoja, saati hypätty ulkona. Siihen nähden Muumi pärjäsi hyvin, se pääsi kuitenkin toisella kierroksella maaliin asti kolmella virheellä. Muumin veli (samasta poikueesta) voitti luokan, ja toinen veli oli seitsemäs. Muumillahan on siis neljä veljeä, ja niistä kaksi oli mukana samoissa kisoissa. 

Kuva: Vera L

Helppo suora oli sunnuntana ja nyt Muumilla meni vielä paremmin. Se oli selvittänyt radan yhdellä virheellä. Sehän tarkoittaa, että klassauspistetili on suoran osalta avattu! Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen Muumin suoritukseen, ja hypyttäjän tietysti myös. 

Kuva: Saara K

Kotona Pinja kaipaili Muumia loikoilemalla Muumin häkissä melkeinpä koko ajan. Joskin nuilla on tapana mennä häkkeihin väärin päin. Kun vislaan niitä häkkeihin niin Muumi juoksee Pinjan häkkiin ja Pinja Muumin. Saa nähdä mitä tapahtuu kun yhdistän häkin yhteen. Teen sen varmaan pian, koska tänäänkin kanit oli koko päivän (tai sen ajan kun olin kotona) vapaana yhdessä ja ihan rauhallisesti meni. Ei ne tosin vieläkään vierekkäin nuku, mutta puuhailevat kyllä yhdessä. 

PS. Onpa muuten erityisen huippua, että ihmiset kuvaa toisten kaneja ja laittaa jakoon. Juttu, mistä tykkään estehypyssä tosi paljon. Muumista oli tosi monta kuvaa ja kun en itse ollut paikalla niin oikein korostui tämä tarve nähdä näitä kuvia. 


10 kommenttia:

  1. Onnea muumille hän oli hieno!!<3333

    VastaaPoista
  2. Korjaan, Muumilla on 4 veljeä ( sekä kaksi siskoa ) ja Muumi meni kyllä tosi hienosti ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä korjaus! On jääny yks veli uupumaan tekstistä, hällä on niin suuri suku :D Hyvin luotsasit hönön esteiden yli :)

      Poista
  3. Onnea Muumille, siitä se lähtee!

    VastaaPoista
  4. Muumi meni upeasti! Sekin ainoa virhe mikä tuli esteen toiselle puolelle menosta oli pelkkää kokemuksen puuttumista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei kuulema tiputtanut, vaan kiersi esteen. Semmonen hätähousu, onneks ei klassauspiste mennyt siihen :)

      Poista