Pupujen häkki alkoi kaivata remonttia. Seinä heilui uhkaavasti ja kaipasi kipeästi paria uutta nippusidettä. Alusmatto oli saanut osansa kanimaisesta elämästä siinä kolmessa vuodessa, jonka se on virkaansa toimittanut. Ottanut vastaansa pari Muumin poikamaista ruiskaustakin. Uutta heinähäkkiä olen myös etsiskellyt jo pitempään. Vanha oli auttamattoman pieni kahdelle ahmattikanille. Jouduin siis täyttämään heinähäkkiä jatkuvasti. Joka kerta täyttäessä jätän lattialle varisevan heinävanan ja makkarin lattiaa joutuu koko ajan lakaisemaan.
Siispä Hongkongiin. Tämä ei ole maksettu mainos tai mitään semmoista. Mutta koska joku ehkä haluaa tietää, mistä pupujen tavarat on ostettu, niin nimeän kaupat. Honkkarissa myydään nyt metrin leveää kuramattoa metritavarana edullisesti. Kävin hakemassa 130 cm palasen ja nakkasin vanhan pohjamaton roskiin. Tiedetään: tamppaamalla ja pesemällä juuriharjalla siitä olisi tullut vielä siisti. Mutta se pesu on niin vaivalloista ja kuivuminen (talvella) hidasta, niin ajattelin oikoa... Laiska kun olen :D
Uusi heinähäkki. |
Honkkarista lähti mukaan myös valkoinen ristikkohylly. Se on tarkoitettu oikeasti hyllylevyyn kiinnitettäväksi, pieneksi korihyllyksi. Minä pujotin sen taikakuution välistä, vahvistin parilla nippusiteellä ja peittelin vanhalla tyynyliinalla.Tyynyliina estää, ettei heinät lähde leviämään. Laitoin toisen tyynyliinan heinien päälle, kehittelen siihen myöhemmin jonkun levyn, joka estää heinähäkkiin hyppäämisen. (Koska heinähäkissä istuva kani hajottaa jalkansa kuitenkin kaltereihin.)
Vessa ja pari leluakin. |
Näissä kuvissa näkyy muuten myös uusi vessa, josta Pinjan bloggauksessa jo olikin. Se on ihan Ikeasta ostettu muovilaatikko. Siinä on sopivasti etureunassa madallus, niin kanit hyppää siitä kohtaa lootaan. Tuo on toiminut tosi hyvin kun reunat ovat nyt joka suuntaan tarpeeksi korkeat Muumille. Muumihan siis asettelee kuivikkeita kaivamalla ennen kuin pissaa, ja nostaa häntänsä vielä tosi ylös... Eli laitoja kaivataan!
Nyt on siisti häkki.
Hana vuotaa vähän kuppiin ja puput juo kupistakin välillä. |
Imuroin, mutta sen jälkeenkin yläkerrassa on Muumin karvaa :D |
Yläkerran "huoltoluukku" aukeaa näin. |
Pahoittelut, että tällä viikolla eka bloggaus jäi näin myöhäiseksi. Mulla on tarkoituksena blogata vähitään kahdesti viikossa: kerran alkuviikosta ja kerran loppuviikosta. Bloggausideoita on kauheasti, aika vaan on vähän rajallista. Mut yritän pysyä rytmissä :)
Pinja näyttää tähän loppuun lempinukkumapaikan häkistä ja oikeastaan ylipäätään muutenkin. Tuossa ne joka ilta Muumin kanssa vierekkäin pitkänä pupuna lojuvat iltapalan jälkeen.
Pinjalla ja Muumilla on kyllä kiva häkki :)
VastaaPoista