18.12.2013

Puikkojen kilinää

Kerroin teille aikaisemmin, että aloin neulomaan. No, nyt neulonta on edistynyt ja saatte nähdä tuotokseni. Joista muuten tuli harvinaisen rumat, mutta ainahan talven ensimmäisistä lapasista tulee vähän vinkurat. Olisi pitänyt ottaa pienemmät puikot, niin olisi tullut siistimpi jälki. Mutta neuleinnostus tästä ainakin iski, ja mulla on jo seuraava kanimainen idea mitä aion neuloa!




Että semmoinen puppana. Yritin ensin tehdä hyppäävää kania, mutta se ei näyttänyt yhtään kanilta ja päädyin tuohon naamaan. Täytyy kyllä vielä kehittää semmoinen joissa kani olisi kokonaan eikä vain naama. Sitten siihen seuraavaan juttuun mitä neulon. Sitten jos onnistuu niin voi siirtää saman kuvion seuraaviin lapasiin. Neulominen on vaan kivaa ajanvietettä talvi-iltaisin kun katsoo telkkaria. Tai jos pitää matkustaa junassa. 

Eilen joululahjaostoksilla törmäsin tällaiseen leimasimeen, joka oli niin halpa, että lähti mukaani. Konttorirottien kamaa, mutta sillä voi kirjoittaa mitä haluaa, mukana tulleiden kirjainten avulla ja leimata. Voisi käyttää askartelussa! Ja sitten vois leimata tämmöisiä hienoja Nopan-tekstejä! Tuo muste kestää kankaallakin ja pesukoneen pesun. Täytyykin runoilla jotain ja leimailla kankaalle :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti