20.7.2014

Kanihypyn SM-kisat


Enpäs ole pitkään aikaan ollutkaan estekisoissa, etenkään semmoisissa joissa on pelkkä hyppy, ei näyttelyitä. Nauratti melkein kun tajusin, että olin ensimmäistä kertaa estekisoissa vuonna 2005, eli yhdeksän vuotta sitten. Notte teki silloin historiaa hajottamalla koko radan. Ne olivat sen ensimmäiset kilpailut, myöhemmin se kyllä hyppäsi puhtaastikin ratoja kisoissa. Noista kisoista vuodelta 2005 meillä on muistona tsemppariruusuke. Piti kai täysiä-päin-estettä -taktiikalla kisaavaa otusta jotenkin muistaa tuomaristostakin :D


Kuvia tuli päivän aikana otettua aika paljon. Laitoin tähän nyt vain pari otosta, lisää kanien hyppykuvia löytyy linkin takaa. Jos löydät sieltä oman kanisi niin kopioida saa toki, kunhan käytössä sitten mainitsee minut kuvaajaksi. 


Olin paikalla siis lauantaina, kuvissa on eliitti mutkaa ja keskivaikeaa mutkaa. Ihan loppuun en valitettavasti voinut olla kun kyyti tuli. Muutenhan sitä olisi joukkoliikennenöinyt, mutta kun roudaa mukanaan puutarhapöytää, oli alistuttava kuskin tahtoon. 


Nämä kaksi oli vaan niin söpöjä. Heti alkoi ilmeily ja ihmettely kun tulin kameran kanssa häärimään. Katsokaa nyt noita ilmeitä.


Houkuttaa kyllä kovasti tulla Pinjan kanssa joku helppo suora vielä joskus tässä koittamaan. Lauantain innottamana piti tänään tietysti hypyttää jänestä ja se yllätti minut. Tuota meidän estettä ei saa 35 cm isommaksi, mutta neiti hyppeli sitä ihan onnessaan valjaissa ja hihnassa. Pinja hyppää yleensä ilman valjaita, niin oletin että hieman kommentoisi valjaita, mutta onneksi ei. 



3 kommenttia:

  1. Hei! Linkin takaa tulee vain teksti "tämä albumi ei ole julkinen" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huomiosta, oli jäänyt ruksi julkisesta pois. Nyt pitäisi näkyä :)

      Poista
  2. Toi neljäs kuva on niin suloinen ihana Niko!

    VastaaPoista