26.4.2015

Hyppykurssi

Mietiskelin aika pitkään lähdenkö Pinjan kanssa SEK:n hyppykurssille Puotinharjuun. Pohdinnan aiheena lähinnä oli, hypytelläänkö siellä niin alkeita, että meille ei Pinjan kanssa olisi aiheesta olisi hyötyä. Päätin kuitenkin lähteä, koska Pinja tarvitsee treeniä ympäristöihin tottumisessa, jotta uskaltaa liikkua ja hypätä kilpailuissa kunnolla. Ajattelin siis, että tämä olisi paras tapa valmistautua ensi viikon kisoihin Puotinharjussa. 

Etukäteen hieman mietiskelin, mitenkähän kylmää ja märkää ulkona olisi. Varauduin kylmään, ja roudasin Pinjalle mukaan Ikean kassin ja pyyhkeen, jotta saisin sille sademajan boksiin jos vettä alkaisi tulla taivaalta. Mutta aurinko paistoikin tosi lämpimästi, ja kaneja piti viedä välillä varjoon lepäämään. 

Pinja oli onnellinen kun pääsi nurmikolle. Se on halunnut joka päivä parvekkeelle istuskelemaan, ja osoittanut mieltään jos en ole päästänyt. Nyt kun sai olla monta tuntia ulkona, niin jopas oli lystiä! Vaikka välillä piti säikkyä mopoa, lentokonetta tai metroa. Hirveästi kummia ääniä pienelle kaninpojalle...Mutta onneksi Pinja osasi myös nauttia, ja jopa tajusi vähän syödä ruohoa. Niin ahmatti kun Pinja onkin, se ei yleensä malta syödä ulkona mitään, vaan häseltää menemään. Siis jos ei jännää joka asiaa ja kökötä paikallaan. 

Itse kurssipäivään olen tosi tyytyväinen. Saatiin Pinjan kanssa juuri se mitä tultiin hakemaan eli valjailua, ympäristöön totuttelua ja tosi hyviä hyppyjä. Kurssilla lämmiteltiin ensin pienillä esteillä, sitten treenailtiin kokonaista helppoa suoraa rataa. Käytiin läpi kisojen tärkeimmät säännöt ja sitten pidettiin harjoituskisat ihan oikeiden kisojen malliin lämmittelyllä ja kuulutuksilla. Ihan huippu juttu, koska suurin osa osallistujista ei osa ollut koskaan kisannut. Meillekin harjoittelukisat oli hyvät, vaikka tiedettiin jo kuviot.  Pinja meni ensimmäistä kertaa kokonaisen radan niin, että minä vain seurasin perässä. Yhdellä virheellä ja nopealla ajalla helpon suoran tasoinen rata, oon niin tyytyväinen! Sitten vaan toivomaan, että se toistaa tuon ensi lauantaina virallisissa kisoissa, niin saadaan klassauspistetili avattua.

Pinjan rentoutumisesta kertoo hyppytuloksen lisäksi sekin, että se osasi tulla luokseni kutsulla "Pinja tänne" ja vislaus. Koitin kahdesti kun kani lähti kauemmas minusta ja kummallakin kerralla tuli. Sisällähän se tulee aina, mutta ulkona korvat on joskus täynnä titityytä. Oonpa aika iloinen tästäkin. 

PS. Pupunpaja tuottaa tänä viikonloppuna ihan uudenlaisen käsityön Pinjalle. Innostuin vähän ompelemaan, naapurit kiittää kun keskiyölläkin ompelukone laulaa. Mutta kohta se on valmis, ja sitten saatte kuvan. Valjaitakin toki on työn alla aimo kasa.




3 kommenttia:

  1. Onko meidän kahden tan kanin lapavaljaat missä vaiheessa (äitini eli Piia Nurmi )tilasi ne ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset valjaat on valmiit, toiset on vähän vaiheessa. Laitan äidillesi ensi viikolla sähköpostia, kun ovat täysin valmiit :)

      Poista