18.4.2015

Puutarhapupu


Kevät on tullut! Siis Ainakin sen verran, että meillä suoritettiin kevätkylvöt. Pinja pääpuutarhuri tarkisti parvekkeen huoleellisesti. Se selvästi rakasti aurinkoa, tuulentuoksua ja lintujen laulua. Millään se ei malttanut tulla parvekkeelta pois. Lopulta kävin jääkaapilla noutamassa porkkanan ja juttelin samalla ääneen, kuinka joku jänis saa porkkanan. Ahmatti mikä ahmatti, sieltähän se tassut vipottaen hyppeli olohuoneen halki ja kaahasi makuuhuoneeseen. Pinja on nimittäin sitä mieltä, että kaikki ruoka syödään makuuhuoneessa. Johtunee siitä että yleensä ruokin sen häkkiin (ja häkki on makuuhuoneessa). 


Pääpuutarhurille kasvatan ohraa, jota se saa sitten syödä versoina. Viime kesänä se tosin halusi syödä mansikatkin, ja Pinjan ollessa parvekkeella piti mansikan ruukku aina nostaa tuolille. Laitoin ruukkuihin itämään paprikkaa, tomaattia, persiljaa ja basillikaa. Ainakin chiliä kylvän vielä, kunhan löydän oikeanlaisen siemenpussin kaupasta. Nämä eivät siis toki menneet vielä parvekkeelle, vaan olohuoneen ikkunalaudalle. Mansikan ostan myöhemmin kaupasta, samoin parvekukat. Täytyy nyt katsoa miten tämä kasvien kasvatusinto kehittyy, kun käyn reilun viikon päästä yhden illan parvekeviljelykurssilla. 




Pinja temmelsi ympäri olohuonetta kun laittelelin multaa ruukkuihin. Sitten se tuli katsomaan mitä oikein istun lattialla ja keksi, että turveruukkuja voi syödä. Siinä vaiheessa epäilin pääpuutarhurin tietotaitoa se verran, että lykkäsin sen tarkkailemaan kylvöpuuhien loppuja portin taakse. Se siitä vielä olisi puuttunut, että Pinja olisi lennättänyt multaa pitkin lattioita turveruukkuja repiessään. Onnistuin itsekin sotkemaan sen verran, että kania en tosiaan tarvinnut enää siihen säheltämään :D




Pinja ei portin taakse joutumista arvostanut, vaan kökötti sitkeästi tuijottamassa minua ja rynkytti välillä porttia. Mutta portti ei auennut ennen kuin kylvöt oli tehty ja lattia siivottu. 



Käytiin muuten yksi päivä kierrätyskeskuksessa. Sieltä löytäisi vaikka mitä tuunattavaa, jos olisi tilaa mihin kaikki askartelunsa asettaisi. Myynnissä oli muun muassa tosi iso muovinen sängynaluslaatikko, jossa silmäni näkivät heti loistavan häkin pohjan. Mukaan ei kuitenkaan lähtenyt se vaan kuppi. Pitäähän joka jäniksellä olla liian monta keraamista kuppia. Piitulla on nyt viisi.

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin minustakin, siinä on kivoja porkkanankuvia ja just hyvänkokoinen pienelle kanille. Eurolla sain, niin lähti oitis matkaan, vaikka tosiaan noita kuppeja onkin kertynyt ennestäänkin :D

      Poista
    2. Joo, noita kuppeja vaan kertyy... :'D

      Poista