9.2.2016

Valjaskauppa on auki!


Pupunpajan valjaspuoti oli tammikuun suljettuna. Siivosin sinä aikana ompelukaapin ja tarkistin varastot. Ilahduin, kun valjastilauksia alkoi tipahdella heti kun helmikuu vaihtui, vaikken edes ehtinyt vielä ilmoittaa, että taas saa tilata. 

Tarkoitus oli päivittää tammikuun aikana tilaussivut kokonaan, mutta eipähän minulla lopulta ollut siihen aikaa. Kuosit on kuitenkin sivuille päivitetty, ja niitä kertyi kaiken kaikkiaan 31! Kertoo ehkä jotain siitä, että lankean ostamaan uusia kuoseja aika helposti. Ompelukaappi on ihan kauhean täysi. Itse asiassa minulle on verkkovarastossa jättimäinen pahvilaatikollinen ompelukamaa, kun kaikki eivät mahdu siististi ompelukaappiin.

Lapavaljaiden ja H-valjaiden lisäksi teen hihnoja. Niitä saa nyt väreissä musta, punainen, neonvihreä, pinkki ja valkoinen heijastinnauhalla. Niiden mallikuvat päivittyvät vielä tällä viikolla tilausosioon. 

Nyt vain kuoseja katselemaan! Siellä on ihan uusia ja toteutettuja toiveita ja tietysti vanhoja kunnon suosikkeja, joita tilataan jatkuvasti.  

Pst. Näissä kuvissa on ensimmäinen valjaat + hihna -setti tälle vuodelle ja pian hurruutellaan lisää. Hetta pääsi tällä kertaa malliksi, se jotenkin helpompi malli kuin Muumi tai Pinja. Vähemmän liikkuvainen.







6 kommenttia:

  1. Oi miten kivoja kuoseja! <3 Pitää laittaa tilausta tulemaan, tai oikeastaan ensin vähän mittailla kaneja. Toinen mun kaneista on vähän hassun mallinen, selkä hirmu lyhyt mutta koko olemus tosi tynnyrimäinen. Tän veli taas on tosi siro ja selkä pitempi, joten vaikka painon puolesta molemmille menee saman kokoiset valjaat, ne eivät varmasti sovi molemmille yhtä hyvin. Teetkö valjaita siis myös tällaisten mutanttien kohdalla jos kerron mittoja avuksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkään kuoseista, ei kun vain tilausta tulemaan :) Noita lyhytrunkoisia ja hippasen pönäköitä tulee kyllä myös vastaan välillä. Niille ei tosiaan istu yleensä nuo koot ihan suoraan painon mukaan arvioituna, mutta teen kyllä myös mittojen mukaan mielelläni. Laittele vaan mailia, niin katsotaan tarkemmin :)

      Poista
  2. Heippa!
    Teetkö jokaiselle valjaat jotka tilataan?
    tai niiku jätätkö joitain tilauksia pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, totta kai teen jokaisen tilauksen, kuka vain saa tilata (Suomen rajojen sisäpuolelle). Vai mitä tarkoitat? :)

      Poista
  3. Missä näkee mitä värejä on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietokoneelta blogia lukiessa ylhäältä linkkilistasta Tilaus, ja sieltä Kuosit. Jos luet kännykällä, et valitettavasti nää noita yläpalkin linkkejä. Mut suora linkki kuosivalikoimasivulle on tässä.

      Poista