20.1.2014

Kanin totuttaminen valjaisiin

Miten kani oppii olemaan valjaissa? 

Tänään seuraa valjaisaiheisen sarjabloggaukseni toinen osa. Ensimmäisessä osassa käsittelin valjasmalleja, kannattaa tutustua jos et ole jo sitä tehnyt.

Kani ja valjaat


Kanien totuttaminen valjaisiin on yleensä helpompaa verraessa esimerkiksi kissoihin. Monet kertovat vain pukeneensa kanilleen valjaat sen enempää opettamatta: kani on hieman hämmästellyt, mutta kohta jo loikkinut kun vanha tekijä valjaista välittämättä. Näin myös omieni kanieni kohdalla Pinjaa lukuunottamatta. Kuten jokainen kaninomistaja tietää, kaneissa on  persoonia joka lähtöön, toiset hämmästelevät enemmän, toiset vähemmän.

Ensimmäinen kanini Notte juoksi mielellään piiloon heti kun näki valjaat. Vaikka valjaat tiesivät ulkoilua ja ruohonsyöntiä, niin sylissä olo valjaitten laiton aikana ei ollut kivaa. Ulkona Notte ei ollut valjaista millänsäkään, mutta auta armias jos yritin treenata kanihyppyä sen kanssa sisällä - paikassa jossa se sai normaalisti olla vapaana. Silloin valjaat olivat jotain järkyttävää, ne näyttivät sotivan kaikkia kanin omalla reviirillään olon oikeuksia vastaan.

Usein kanin saakin tottumaan valjaisiin paremmin viemällä sen vieraaseen ympäristöön. Kun kanilla on muutakin tekemistä kuin valjaiden ihmettely, se lähtee helposti tutkimaan ympäristöään unohtaen valjaat. Jotkut antavat kanille heti ruokaa laitettuaan valjaat ensikertaa, kani keskittyy syömiseen ja yhdistää samalla valjaissa olon positiiviseen asiaan.


Tottuminen valjaisiin


Notte hyppäämässä
Osa kaneista on valjaiden kanssa sinut ensisekunnista lähtien. Toiset liikkuvat ensin arastellen ja katselevat valjaita päällään. Jotkut yrittävät purra valjaita ja keskittyvät saamaan ne pois päältään heti (Pinja kuului tähän ryhmään). Tällöin kanin mielenkiinto pitäisi saada kohdistumaan johonkin muuhun kuin valjaiden tuhoamiseen. Kanin voi esimerkiksi ottaa syliin siliteltäväksi, tai sitä voi houkutella liikkumaan. Mikäli kani selvästi pelkää valjaissa oloa, kannattaa valjaat ottaa pois ja koettaa myöhemmin uudelleen. Pelko ei ole hyvä alusta oppimiselle. 

Ensimmäisellä kerralla voi olla myös hyvä päästää kani liikkumaan esimerkiksi yhteen huoneeseen valjaissa ilman hihnaa. Varmista tällöin, ettei kani möngi jonnekin piiloon ja aloita siellä valjaiden repimistä yltään. Monet kanit toki osaavat heti ensikerralla olla hihnassakin. Hihnan rajoittavuus voi kuitenkin olla kanille yllätys: hihnaa ei annetakaan ihan joka suuntaan loikkiessa ja joku yrittää määräillä minne mennä. Kani ei kulje hihnassa kuten koira, mutta ihan kaikkialle sille ei voi antaa hihnaa. Mikäli opetat kanillesi kanihyppyä, sen olisi myös totuttava siihen, että ohjaat kädelläsi.

Valjaissa ja hihnassa ensikertoja liikkuvan kanin kanssa on hyvä myös muistaa, että kani voi säikähtää ihmisen perässä tuloa. Kani pinkaisee juoksuun ja tajuaa, että joku lähtee perään. Ei mitenkään imarteleva tunne saaliseläimelle, ennen kuin se hoksaa homman nimen.


Jonsu hyppäämässä

Valjaiden mahdollisuudet


Kanit ovat persoonia ja reagoivat valjaisiin eri tavoilla. Valtaosa kaneista kuitenkin oppii liikkumaan valjaissa. Valjaat antavat kanille mahdollisuuden kirmata ulkona ja ruohostaa luonnollisella tavalla. Kaikki kun eivät voi rakentaa kaneilleen ulkotarhaa, saati pitää kaniaan täysin vapaana pihallaan turvallisesti. Toiset kanit liikkuvat valjaissa pitkiäkin matkoja, toiset pyörivät pienellä alueella. Mikäli käyt kanisi kanssa näyttelyissä, valjaissa olo antaa kanille mahdollisuuden jaloitella pitkän päivän aikana. Myös estehyppykisoissa kani tarvitsee valjaat, vaikka kotona olisikin kiva hypyttää irtona. Vaikkei kani kisaisikaan voi tietysti käydä kanimiiteissä eli tapaamisissa ja estehyppytreeneissä, jos sellaisia lähipaikkakunnilla järjestetään.

Edesmennyt kanini Lyydia rakasti kulkea polkuja pitkin; se valitsi ulkona tien ja lähti loikkimaan tien reunaa. Välillä piti tietysti ruohostaa tai istua kuuntelemaan ääniä, mutta sen mielestä polkuja pitkin vaeltelu oli vain parasta valjailua. Lyydialla on myös hallussaan omien kanieni kaivamisennätys. Kesäpäivä kanin kanssa nurmikolla tai metsäpoluilla vaellellen on mitä loistavinta aikaa. Vaikka eihän valjaat ole vain kesäkäyttöön, mahdollistavathan ne myös umpihankihyppelyt!

Lyyti kaivuupuuhisa


Turvallisuus


Valjaita valitessa on hyvä muistaa ennen kaikkea turvallisuus ja käyttömukavuus kanin kannalta. Käytä kanillasi aina ehjiä ja puhtaita valjaita. On myös tärkeää varmistaa, etteivät valjaat mitenkään hankaa kania tai haittaa tämän liikkumista. Sopivatkin valjaat voi säätää väärin: liian kireä remmi on tukala kanille, liian löysä on turvallisuusriski. Mikäli valjaiden remmit ovat liian löysällä, kani voi nimittäin jäädä valjaisiin kiinni jalastaan tai sätkiä itsensä niistä ulos.

Kun kani liikkuu valjaissa ja hihnassa, on myös tärkeää valvoa ettei se sotkeudu hihnaan. Kani voi panikoitua ja sätkiessään satuttaa itseään pahastikin yrittäessään potkia hihnaa pois jalkansa ympäriltä. Kanin hihnan on oltava tarpeeksi pitkä, etenkin jos hypytät kania esteillä. Itselläni on käytössä 2,5 metrin hihna. Nykyään on myynnissä myös pieniä flexejä, mutta itse en käyttäisi sellaista kanilla, sillä mielestäni kanin hihnan pitäisi olla aina löysällä. Poikkeuksena tietysti tilanne, jossa kani pyrkii jonnekin minne et sitä halua päästää: silloin hihna on hetkellisesti kireänä. Flexi ei myöskään ole sallittu kanihypyssä.


Notte ja Lyyti ruohostamassa kirmailun välissä



Viimeinen osa julkaistaan 27.1. ja se käsittelee (lapa)valjaiden pukemista kanin päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti