Hyvää ystävänpäivää!

Mitä voisi lahjoittaa sille,

joka omistaa jo kissankellon,

vanamon, säteet kevätauringon,
jolla on talvi ja syys
-kävisikö ystävyys?

Uppo-Nalle 

Meillä oli Pinjan kanssa tänä aamuna hyvä hetki. Olin ruokkinut Pinjan ja avannut sen häkin oven. Sitten istuin sängylle ja aloin lukemaan kirjaa. Pinja tuli häkistä, hyppäsi sänkyyn ja juoksi sen ympäri. Se sitten se hyppäsi viereeni ja pukkasi kevyesti kuonollaan. Ja tokihan minä silitin. Pinja laittoi silmät kiinni ja naksutti hampaillaan tyytyväisyyttään. Sellaisina hetkinä tuntee, kuinka voisi hajota rakkaudesta toiseen. Tykkään susta niin että halkeen, tai jotain sellaista. 

Ystävänpäiväarvontaan tuli tosi hyviä kertomuksia kanimaisesta ystävyydestä. Kiitos kaikille osallistujille.

Minä suoritin arvonnan Pinjan toimiessa virallisena valvojana. Toisin sanoen se tarkkaili arvonnan suorittamista, ja voi todistaa vähintään jokaisella kanille (se kun puhuu vain kaniinia) arvonnan tapahtuneet reilusti.  Pinja taisi iloita voittajan puolesta, koska arvonnan jälkeen se aloitti spurttailun sängyn alla.

Pupupäivyrin, omppuklemmarit ja kaurapussin voittaa Elisa, 

kertomuksellaan Alma-kanin ystävyydestä. 

Onnea Elisalle ja Almalle myös! 

Mitä Lyyti opetti ystävyydestä?

Lupasin, että julkaisen ystävänpäivänä oman kertomukseni kanimaisesta ystävyydestä. Voisin kertoa jokaisesta kanistani monia ihania ystävyyshetkiä, päätin kuitenkin kertoa Lyydian tarinan.

Lyyti oli toinen kanini ja tuli minulle maaliskuussa 2005 ollessani yläasteella. Rodultaan se oli venäläinen ja iältään viisi. Halusin toisen kanin, koska tiesin Noten kaipaavan kaniystävää. Järkevintähän olisi ollut ostaa leikattu uros, mutta kun minulle tarjottiin Lyytiä, päätimme äidin ja isän kanssa mennä sitä katsomaan. 

Lyyti oli pelastettu lapsiperheestä, jossa lapsille oli puhjennut allergia ja perheen äiti oli päättänyt viedä kanin piikille. Kani kuitenkin päätyi kani-ihmiselle, josta myöhemmin tuli ystäväni kun Lyytin kautta häneen tutustuin. Hän oli ottanut Lyytin sijaiskotiin ja näin pelastanut lopetuspiikiltä. Perheessä kania oli ruokittu paljon, koska sen haluttiin olevan pyöreä - siis liian lihava. Lyyti olikin alkuun laihdutuskuurilla, jotta se saatiin taas fiksuihin mittoihin. Korvassa sillä oli tatuointi, jonka perusteella saatiin kaivettua sille SKY:n viralliset paperit. Otin sen kasvattajaan yhteyttä ja kerroin pupun kuulumiset. 

Lyyti kesällä 2005

Lyydian kohtalo oli joutua kiertolaiseksi. Ennen meitä se oli elänyt kuudessa eri kodissa, ja tullut kerran hylätyksi. Sen omistaja oli tehnyt itsemurhan, jättäen kanit kotiinsa odottamaan löytäjäänsä. Minä halusin antaa tuolle venäläiselle mummokanille loppuelämän kodin. Vanhempani olivat samaa mieltä ja niin Lyyti muutti meille. Noten kanssa ne eivät koskaan ystävystyneet niin, että olisivat voineet olla samassa tilassa vapaana, sillä Notte ei huolinut vanhempaa naarasta itseään komentelemaan. Ystäviä niistä kuitenkin tuli.

Minä yritin ensin asuttaa Lyytin olohuoneeseen, kun taas Notte asui omassa huoneessani. Tämä siksi, että oman huoneeni ovessa oli portti ja kanit oli puolillaan päivisin vapaana. Lyyti ei kuitenkaan suostunut nukkumaan eri paikassa kun Notte. Monena yönä se murtautui tehdashäkistään ja juoksi minun huoneeseni Noten häkille. Mikäpä siinä sitten auttoi, kun siirtää Lyytin häkki huoneeseeni. Kanit vietti yöt häkeissään vierekkäin ja aamulla Lyyti aina ensin loikki huoneesta pois, portti kiinni ja Notte vapaaksi minun huoneeseeni. Päiväunet ne nukkui vierekkäin portilla, kumpikin aitaan nojaillen ja välillä toisen kuonoa nuolien. 

Lyyti ja Notte portilla päiväunilla.

Minulle Lyyti opetti paljon ystävyydestä. Monenä iltapäivänä kun tulin väsyneenä koulusta kotiin, nostin sen kainalooni ja makasin sohvalla vain. Lyyti makasi vieressäni ihan niin kauan kun halusin ja nuoli kättäni. Sillä oli aina aikaa vain olla. Minä opin Lyydialta myös, mitä on elämästä nauttiminen. Lyydialla oli krooninen hengitystien tulehdus, jonka takia sillä oli välillä huonompia kausia. Noiden kausien aikana se yski ja istuessaan huojui. Pahimman kauden iskiessä päälle se söi antibioottikuurin, jolla taas piristyi ja oireet loppuivat. Myöhemmin Lyytiltä putosivat molemmat ylätaltat pois. Se ei voinut enää järsiä, ja minä raastoin sille porkkanat. Pellettiä,omenaa ja heinää se pystyi syömään normaalisti. Se ei missään vaiheessa menettänyt ruokahaluaan tai elämäniloaan: se söi sitkeästi omenaa vaikka se oli vaikeaa ilman ylätalttoja ja juoksi iloloikilla vaikka oli hetkeä aikaisemmin yskinyt.

Lyyti ehti asua meillä vain vuoden, sitten se kuoli. Se nukkui pois yhtenä yönä, ja löysin sen aamulla häkistään. Näytti siltä kun se olisi vain nukkuessaan muuttanut paremmille porkkanamaille. Minä olin kuitenkin onnellinen, että sain antaa Lyydialle rakastavan kodin sen viimeiseksi vuodeksi. Edellisenä iltana ennen kuolemaansa, se oli nuollut minun sormiani pötkötellessään.  Notte etsi Lyytiä monta päivää. Se makasi kynnyksellä jossa portti oli ollut ja masentui selvästi hieman. Se myös alkoi hakeutua minun seuraani paljon aktiivisemmin kuin ennen, eli oli ilmeisen yksinäinen. Ostin aika pian tutulta kasvattajalta leijonanharjasuroksen, joka kastaroinnin jälkeen tuli Noten ystäväksi. Jonsu asuu tällä hetkellä vanhempieni luona. 

Lyytin tarina kertoo minusta kanimaisesta ystävyydestä. Lyti osoitti sitä sekä minulle ja Notelle ja opetti meille molemmille paljon. Alussa siteeraama Uppo-Nallen runo kuvaa minusta hyvin sitä, mitä me voimme antaa kaneille. Niillä totta tosiaan on kissankellot ja auringonsäteet. Mutta antaessamme niille ystävyytemme, saamme niiltä niin paljon takaisin.