Aloitetaan eteisestä, eli kynnysmatosta. Siinä ei tosin ole kania, mutta se toivottaa tervetulleeksi monenmoiset otukset tai vihjaa että otuksia on tulossa vastaan.
Seuraavaksi keittiöön. Ensivilkaisulla tasolta voi bongata Chef´n G'rabbit pippurimyllyn ja sen vierestä keraamisen pupun, joka on suolasirotin. Siinä se sulassa sovussa istuskelee oliiviöljypullon vieressä.
Pieni lasinen pupu, jonka siskoni toi minulle Venäjältä piileskelee kuiva-ainekaapissa. Sitä siis ei voi kovin helposti bongata, mutta se nyt vain on semmoinen hassu pieni otus joka asuu meidän kaapissa :D
Lisäksi keittiön pyyhetelineessä roikkuu Mummolan astiapyyhe. Olen päättänyt, että kyseessä on kani, vaikka aika pienet korvat tuolla kaverilla on. Sain tuon joskus mieheltä lahjaksi, kohtuu söpö.
Sitten makuuhuoneeseen, joka on Pinjan huone ja sitä kautta eniten kania varten sisustettu. Esimerkiksi lattialla on aktiivipalloa, wc-paperitolloa, heinän pätkääkin välillä. Ja kirjahyllyn alin hylly on pehmustettu Pinjan omaksi paikaksi. CD-telinetornin päällä meillä on reititin ja reitittimen päällä istuvat herra ja rouva Pupu-Pentikäiset. Sain nämä Pentikin pienet puput joskus kavereilta synttärilahjaksi. Niistä on tuunattu tyttö ja poika lahjapaperiruseteilla. Sängyn vieressä olevan lipaston päällä on tietysti kuva Joonasta, eli 8-vuotiaasta leijonapapastani. Joona tosiaan asuu vanhemmillani nykyään.
Olohuoneesta löytyy monta pupua kirjahyllystä. Siellä istuskelee herra ja rouva kani, jotka saimme häälahjaksi. Pehmopupu, jonka ostin joskus kauan sitten Lapista jostain luontotalosta. Sitten on itse huovuttamani pupu, joka kaveraa ison säästöpossun kanssa. Tuo keraaminen kani, joka pitää porkkanaa on yhden vesilahtelaiset käsityöläisen tekemä. Ideaparkissa myy noita. Se on kans miehen ostama lahja minulle.
Apus, tajusin että kylpyhuoneessakin on yksi kani. Nimittäin pumpulipussissa, hännän kohdalta tulee pumpuli ;)
Ompas sulla pupumainen koti! :D
VastaaPoistaMinkäköhä kokonen on rintaremmi XS lapavaljaissa? :D
VastaaPoistaXS menee hermeliineille ja kääpiöjäniksille. Joillekin kjänöille oon tosin tehty XXS, kun ovat niin siroja :D
PoistaLaparemmi on pari senttiä lyhyempi kuin S koossa, valitettavasti mä en sitä tarkkaa mittaa pysty nyt tarkistaa. Jos oot tilaamassa valjaita ja mietit oikeeta kokoa niin voidaan mailitse kokoa miettiä, ja voin sulle sen mitan tarkistaa vielä :)