26.8.2014

Kasvien kuivaaminen kaneille

Käsittelin viikko sitten bloggauksessani kasveja, joita kaneille voi Suomen luonnosta kerätä. Osaa näistä kasveista voi myös kuivata kaneille. Itse olen kuivannut kaneilleni useampana vuonna voikukan ja piharatamon lehtiä sekä siankärsämöjä kukintoineen. Kuivattuja kasveja olen sitten antanut talven mittaan erikoisherkkuina, siankärsämöä myös ummetuksen hoidossa. Ruokahaluton kani alkaa ainakin meillä ensimmäisenä syömään joko kuivattua voikukanlehteä tai siankärsämöä. Ne ovat vain niin herkkua, ja toisaalta molempia pidetään eläintenhoidossa ruuansulatusvaivoja hoitavana yrttinä. 


Kasvien kerääminen kuivattavaksi


Voikukan lehtiä kuivumassa.
Kasvien kuivaamisessa on hieman eroja sen suhteen kuinka helppo ne on kuivattaa. Esimerkiksi voikukan ja piharatamon lehtien kuivaaminen on helppoa, mutta omenan kuivaaminen on jo selvästi haastavampaa sen rakenteen vuoksi. Sama pätee paksuihin kukintoihin. Kun keräät kasveja kaneille, muista noudattaa jokamiehen oikeuksia ja välttää alueita, joihin on levitetty torjunta-aineita. 

Paras keräyssää on kuiva ja aurinkoinen. Sateen jälkeen keräämään ei kannata mennä, vaan kasvien pitäisi olla kerättäessä pinnaltaan kuivia. Mikäli keräät yrttikasveja, joissa haluat säilyttää rohdosominaisuuksia, keräysajankohdalla on iso merkitys. Esimerkiksi siankärsämö auttaa kanien vatsavaivoihin (ummetukseen), ja sen oikea keruuaika on juuri kukinnan alkaessa, kun kukissa ei vielä ole siitepölyä. Kukinnossa ei saisi olla harmaantunutta aluetta, ja kaikkien kukkien tulisi olla valkoisia. Nuppuisuus kukinnon keskiosassa on hyvästä. Ylipäätään on parempi kerätä ja kuivata nuoria kasveja, kuin koko kesän kasveneita ja jo pölyttyneitä kasveja.

Kerää kasvit ilmavasti, äläkä esimerkiksi vain tiputtele niitä muovipussiin läjäksi. Jätä tuntemattomat kasvit kasvamaan ja poimi vain tuttuja ja turvallisia lajeja. Mukana on hyvä olla sakset, jolla kasvien varret saa katkeamaan siististi. 

Kasvien kuivaaminen kanille


Kasvit laitetaan kuivumaan heti keräämisensä jälkeen. Kuivauspaikan pitää olla suojassa suoralta auringon paisteelta. Kuivauslämpötila ei saisi olla yli 35 lämpöastetta, sillä liian kuumassa kasvit tummuvat. Kasvit levitetään esimerkiksi sanomalehdelle tai voipaperille ohueksi kerrokseksi ja annetaan kuivua huoneenlämmössä. Kukat, kuten siankärsämöt, sidotaan pieniksi nipuiksi ja ripustetaan kattoon. Itse olen tosin onnistunut kuivattamaan siankärsämöä myös vaakatasossa. Tällöin täytyy olla huolellinen että kasvi tosiaan kuivuu joka puolelta, eli tarvittaessa kääntää kasvia välillä. Turhaa kasvien pyörittelyä olisi kuitenkin vältettävä.
Kasvit on aseteltu sanomalehdelle kuivumaan.
Oman kokemukseni mukaan kasvien kuivattaminen kanien käyttöön onnistuu hyvin ilman kasvikuivuriakin. Mikäli kasveja haluaisi kuivattaa enemmän yrttikäyttöön (kuin vain kanien herkuiksi), eli säilyttää kasvin eteeriset ominaisuudet, kuivurista olisi enemmän hyötyä. Vähän voikukkaa kuivattava ei siis kuivuria tarvitse. Joka tapauksessa vaikka kuivattaisit kasvit kuivurissa, niiden on hyvä antaa olla yö kuivumassa paperille levitettyinä, ja laittaa kuivuriin vasta sitten.


Kasvien on annettava kuivua tarpeeksi kauan.
Kuivurin lisäksi kuivata voi myös sähköuunissa. Tällöin lämpö on reilu 30 astetta ja uunin luukku jätetään raolleen. Itse olen joskus kuivattanut kasveja uunin jälkilämmöissä ruuan paistamisen jälkeen, mutta tällöin on maltettava odottaa että uunin lämpö laskee tarpeeksi alas. Liian kuumassa kasvit eivät kuivu, vaan paistuvat ja menettävät makunsa ja värinsä.

Hyvä kuivauspaikka voi löytyä saunasta, leivinuunin tai vaikka jääkaapin päältä kaapista. Kaappi jääkaapin päällä on nimittäin usein lämmin. Tärkeintä on, että tila on ilmava, ja kasvit ovat suojassa suoralta auringon paahteelta. 

Kanin kuivakasvivarasto


Siankärsämöä.
Kuivatut kasvit on hyvä säilyttää ilmavasti. Itse säilytän kuivaamani kasvit pahvisessa kenkälaatikossa, mutta myös paperipussi tai lasipurkki ovat sopivia. Muovipusseja säilytykseen ei suositella. Lisäksi on syytä välttää kosteita paikkoja, koska kuivatut kasvit imevät ilmankosteudesta kosteutta itseensä. Pääsääntöisesti kasveja kannattaa kuivata sen verran, että kanit käyttävät ne seuraavaan kesään mennessä. Kuivatut kasvit voivat säilyä parikin vuotta, mutta järkevämpää olisi kuivata joka kesä kasvit seuraavalle vuodelle. 

Herkkuina kasvit ovat erinomaisia, sillä ne on paljon terveellisempiä kuin eläinkaupoista löytyvät teollisesti tuotetut herkkunapit ja -raksut. Suomen luonnossa kasvaa paljon puhtaita ja maittavia kasveja kaneille, joten niitä kannattaa suosia lemmikkinsä ruokinnassa. Luonnonkasvien maittavuudesta kaneille ja jyrsijöille on tehty myös tutkimusta, muun muassa Anu Snyggin opinnäytetyö (2013, avautuu pdf:nä)


Lähteet: 
Yrttitarhan Keittokirja: Säilöntä ja Keruu ja käsittely 
Eläintenhoitajan yrttiopas, Tuomivaara Anne (Atena, 2009)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti