28.8.2014

Pupun peti

Viime viikonloppuna iski inspiraatio. Olen jo aikasemmin haaveillut, että ompelisin Pinjalle oman pedin. Tarvikkeetkin olen kaappiin ostanut, mutta tarkkaan en ollut suunnitellut millaisen tekisin. Sitten se inspiraatio iski ja oli vaan pakko saada heti ommella peti. Äkillinen inspiraatio johtui varmaan siitä, että yleensä viikonloppuisin ei ole töitä, mutta tänä viikonloppuna oli. Pakko sitten tehdä jotain unohtaakseen olleensa launtaina töissä. 


Ajatus oli jossain samanlaisessa kun koirien pedit. Ihan silmämääräisessti leikkelin kankaat ja ommellessa ajattelin että mitenhän tämä ommellaan. Liian kova inspiraatio, että olisi alkanut kaavoja piirtämään. Jaksoin kuitenkin Nopan-lätkän kiinnittää, vaikka omaan kotiin tämä onkin eikä muualle. 



Pedistä tuli aika linnunpesämäinen. Vihreä osa on tekonahkaa, vaalea pörrö on samaa mitä olen laittanut tekemieni koiran valjaisiin pehmusteeksi. Tuo ei tosin varmaan kestä jos Pinja alkaa kaivamaan, vaivaamaan ja tosissaan muokkaamaan petiä pupun pesäksi. Mutta siinäpähän on testiksi miten materiaalit kestää. Tehdään sitten uusi ja paranneltu jos Pinja löytää heikkouksia. 


Peti päätyi Pinjan omalle hyllylle. Siinä on ollut satunnainen kangas alustana, mutta paljon kivemmalta tuo peti siinä näyttää. Semmoinen linnunpesä se.


Pinja ei oikein halunnut olla malli näissä kuvauksissa. 


Häiritsin mitä ilmeisemmin kameralla sen tutkimustyötä. Se nimittäin teki heti ilmeisen tarkkaa laadunvalvontatyötä, kun peti ilmeistyi sen ulottuville.


Sitten se tuumasi, että on parempi nukkua vanhassa pahvilaatikossa, johon on itse syönyt kulkureiän. Kyllähän minä sen arvasin. Mutta pitäähän sitä nyt olla sisustukseen sopiva peti kanilla. Ihan vaan sisutuksen vuoksi. Ja ehkä tuo jänis vielä joskus edes istuu tuolla pedillä. Ehkä. 

Tässä vielä kahdet valjaat, jotka ompelin viikolla. 




1 kommentti: