Leijonapapan päiväkirja

Hei kanimaailma. Haluaisitte varmaan kuulla hieman vanhemman kanin ajatuksia. Ainakin minun nuoruudessani vanhoilla kaneilla, veteraaneilla kuten näyttelyissä minua on jo pitkään tituleerattu, oli kerrottavaa elämästä. 

Esittäydyn alkuun, näin vanhemiten olen oppinut esittäytymään. Perusluonteeltani olen ujo ja rauhallinen. En siis arka, pois se minusta. Minä vain en välitä että kaikki huomio olisi kiinnittynyt minuun. Rakastan puuhailla omia asioitani kaikessa rauhassa, ja tulen kyllä sitten luokse kun kaipaan hellyyttä ja huolenpitoa. Tai kun on nälkä. Tiesittekö, että tukkakaneilla on kerjäämisessä iso etu? Voi esittää ettei nää minne loikkii ja töpsöyttää sopivan söpösti suoraan ihmisen jalkaan loikkiessaan. Sitten voi istua hölmistyneenä tököttäen ja kallistaa päätään. Kahdeksan vuoden kokemuksella voin sanoa, että silloin irtoaa vähintään poskien silittelyä jos ei ihan porkkanan palasta. 

Ennen vanhaan vieraat saivat kurkkia minua sängyn alta. Nykyään voin jo istua ylpeänä olemuksestani keskellä mattoa. Siinäpähän ihmettelevät kania, joka ei asu häkissä. Sitä paitsi tukkani alla on rattoisaa istua. Villissä nuoruudessani sain tukastani palkinnonkin, ruusukkeen jossa lukee Äijä. Joku oli tehnyt ne ä:n pisteet mustekynällä, huomaan kyllä tukkani alta kaikenlaista. Tuomari puolestaan hehkutti, että lettini on komeampi kuin Hynysellä ja Nikulalla. Ehkä en siksi ole vieläkään raaskinut tiputtaa harjastani. Ei sitä hevilettikani voi siiliksikään ruveta.

Tiedän jotain tytöistä, sillä olen ollut tämän huushollin ainoa isäntä. Tyttö(kani)t ovat mielestään aina oikeassa. Ne voivat rakentaa pesän vessaan ja suuttua jos käytän vessaa vessana. Mutta joskus on vain pissattava, ja päätettävä ottaako torut verbaalisesti ihmisen suusta, vai tyttökanilta tukkapöllyä. Siksi onkin parempi elää näin vanhempana ihan yksikseen. Ei tarvitse ihmetellä mistä ihmeestä kanineiti on taas saanut päähänsä repiä minun pelihousuni pesätarpeiksi. Minä en ole mikään elävä vanupussi, olen tukkakaniini. 

Niin se nimi. Saanen esittäytyä, olen Pupet`s Jonathan, eli Jonathan von Hopkins. Tuttavallisemmin Jonsu, Joona, Jonski, Poika tai ihan vaan Jonttu(tonttu). 

Jonsulla on ikää reilu 8½ vuotta ja se elää leppoisia eläkepäiviään vanhempieni luona, sillä se ei oppinut loikkimaan uuden kotimme laminaatilla, eikä hyväksynyt Pinjaa kaverikseen edellisen tyttöystävänsä kuoltua.