26.1.2016

Mitä on kanihyppy?

Kuva: Vera L
Kanit liikkuvat luonnostaan loikkien, joten hyppääminen on niille ominaista. Kanihyppy tarjoaakin parhaimmillaan kanille ja ohjaajalle yhteistä mielekästä tekemistä. Kanihypyssä kani suorittaa esteradan valjaissa ja hihnassa ohjaajan kanssa. Kilpailuissa puomien pudottamisesta saa yhden virhepisteen estettä kohti. Lopputulokseen vaikuttavat virhepisteiden lisäksi aika. 

Suomessa kanihyppyä on harrastettu runsaat 20 vuotta. Laji tuli meille Ruotsista 90-luvun alkupuolella ja Suomen estekanit perustettiin vuonna 2004. Ruotsissa kanit ovat kisailleet esteillä jo 70-luvulta. Ruotsalaisen kanihypyn taso onkin ollut merkittävästi kovempi kuin Suomessa, mutta nykyään Suomestakin alkaa löytymään kaneja, jotka pärjäävät länsinaapureilleen esteradoilla. 

Pohjosmaiden lisäksi kanihyppyä harrastetaan ainakin USA:ssa, Kanadassa. Britanniassa ja Australiassa. Laji on vakiinnuttanut asemansa kaniharrastajien keskuudessa ja sen suosio kasvaa jatkuvasti. Pienimuotoisesta näyttelyiden ohessa olevasta lasten hupikisasta on kasvanut oikea laji. 

Suomessa on kisattu suomenmestaruuskilpailut vuodesta 2013 alkaen. Mestaruudesta kisataan neljässä lajissa: suoralla radalla, mutkaradalla, pituushypyssä ja korkeushypyssä. Suomessa on noin 30-40 kania, joilla on osallistumisoikeus SM-tason rataluokille (klassaus eliittiin). Korkeushypyn suomenennätys on tällä hetkellä 95 cm (ME 105 cm) ja pituushypyn ennätys 290 cm (ME 300 cm).

Vuonna 2015 SM-kisat pidettiin Maskussa.

Voiko risteytyskani osallistua?

Kanihyppy on siitä loistava laji, että joka ikinen kani saa rodusta tai roduttomuudestaan huolimatta osallistua. Nykyään estekisoissa näkee paljon esteristeytyksiä. Ne ovat risteytyskaneja, jotka on jalostettu estehyppyä ajatellen. Valtaosa kisaavista kaneista on kokoluokaltaan kääpiöitä tai pieniä. Suuremmatkin kanit voivat kuitenkin tykätä esteistä, joten koko ei ole este harrastuksen aloittamiselle.

Suomen estekanien sääntöjen mukaan kanin on oltava vähintään neljä kuukautta vanha, jotta se saa osallistua kilpailuihin tai harjoituksiin. Ikärajan alla olevaa kania ei saa myöskään hypyttää kilpailupaikalla treenimielessä. Eliittiradoilla ja pituus- ja korkeushypyssä ikäraja on kahdeksan kuukautta. 

Korkeushypyn SM-kisojen alkuhyppyjä vuonna 2015.
Yläikärajaa kanihyppyyn ei ole. Vanhempikin kani voi siis oppia vielä hyppäämään esteitä. Kannattaa kuitenkin edetä kanin jaksamisen mukaan ja miettiä esteiden koko ja hyppyjen määrää. Mestarihyppääjätkin jäävät eläkkeelle ja ottavat vanhemmiten rennommin. 

Kilpailuissa ohjaajan iällä ei ole merkitystä. Kanihyppy onkin siitä hieno laji, että niin lapset kuin aikuiset voivat osallistua samoihin kilpailuihin. Tärkeintä on taito käsitellä kaniaan ja ohjata sitä radalla oikein.

Kanihypyn luokkajako

Kanihypyssä on kaksi erillistä rataa: suora rata ja mutka rata. Suoralla radalla esteet ovat peräkkäin ja kani etenee suoraan alusta maaliin saakka. Mutka radalla esteet on aseteltu kentälle samalla tavoin kuin esteratsastuskilpailussa. Ohjaaja ohjaa kanin esteeltä toiselle oikeassa järjestyksessä.

Kilpailuissa noudatetaan luokkajakoa, jolla mahdollistetaan samantasoisten kanien kilpaileminen samassa luokassa. Luokka-asteet ovat helppo, keskivaikea, vaikea ja eliitti. Esteet muuttuvat haastavimmiksi ja esteiden määrä kasvaa vaikeusasteen mukana. Tasapuolisuuden lisäksi luokkajako turvaa, ettei kania ilmoiteta sille liian haastavaan luokkaan liian aikaisin. Ensikertaa kisoihin osallistuva kani on siis ilmoitettava joko aloittelijaluokkaan tai helppoon luokkaan. 

Kuva: Henna L.

Kanit saavat kilpailusta klassaus- eli luokkanousupisteitä. Pisteen saa suorittamalla radan enintään yhdellä virheellä. Kun helposta radasta on pisteitä koossa kolme (eli vähintään kolme kilpailua takana), kani nousee keskivaikeaan luokkaan. Tällöin se ei saa enää kilpailla helpossa, vaan ainoastaan keskivaikeassa. Keskivaikeasta luokasta alkaen nousupisteitä tarvitaan neljä, jotta kani "klassautuu".

Pisteitä lasketaan erikseen suoralta ja mutkaradalta. Tämä tarkoittaa, että kani voi esimerkiksi klassautua suoralla radalla keskivaikeaan, mutta kisata mutkaradoilla yhä helppoa. Aloittelijaluokassa kilpaileva kani ei ole saanut sijoittua helpolla radalla, eikä sillä voi olla yhtäkään klassauspistettä. 

Tänä vuonna SEK ottaa käyttöön myös keskivaikean luokan aloittelijoille. Luokka on tarkoitettu kaneille, jotka ovat klassautuneet keskivaikeaan, mutta joilla ei ole vielä luokasta klassauspisteitä. Uudella luokalla halutaan helpottaa kanien kehittymistä haastavien ratojenhyppääjinä sekä antaa mahdollisuus kaneille, jotka kehittyvät hitaammin. 

Kuva: Maisu.
Artikkelisarja jatkuu ensi viikolla. Käsittelen silloin sitä, kuinka kani opetetaan esteille. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti