2.10.2014

Näyttelyihin valmistautuessa

Lauantaina lähdemme Pinjan kanssa pitkästä aikaa pettiin, kun suuntaamme Lempäälään Pirkanmaan Nakertajien syysnäyttelyyn. Viimeksi PiNan näyttelyssä samassa paikassa kaksi vuotta sitten Pinja pääsi PPK-pöydällekin, toivottavasti tällä kertaa neidillä menisi yhtä hyvin.

Pinja PiNan elonäyttelyissä 2012.
Pet-näyttelythän on lemmikkiluokka, eli kanilta arvostellaan käsiteltävyyttä, ja lisäksi syynätään muun muassa puhtautta, kynsiä ja turkin laatua. Selällään lekottelu voi olla monesta kanista vähän jännää. Pinja saattaa väristellä takajalkojaan, ja saattaa potkia kääntövaiheessa, koska sillä on aina kaasu pohjassa kun hoksaa et hänet laitetaan tassuilleen... Sylissä Pinja ei potki.

Näyttelyihin valmistautumiseen meillä kuuluu kynsien leikkuu. Yleensä leikkaan kynnet tarkasti lampun kanssa verisuonia kyttäillen, ja sitten vielä toisen kerran edellisenä iltana/näyttelypäivän aamuna tarkastan, että pitäiskö jotain vielä vähän leikata. Leikkaan aina kynnet niin, että ne ovat vähän lyhyemmät kuin tassukarvat.



Jipii, kaasu pohjaan!
Näyttelypäivänä tarkistan kanin korvat, koska jostain kumman syystä ne on aina puhtaat paitsi sillon kun tuomari työntää sormensa sinne. Petissä kanin korvista ei saa siis putkahtaa vaikkupalloa tuomarin sormeen. Lisäksi tietysti se haisulihomma, eli hajurauhasten vilkaisu. Sielläkään ei saisi olla yllätystä odottamassa tuomaria. Jotkut pesevät kanin tassut ennen näyttelyä, mutta meillä tähän ei ole  nyt tarvetta. Pinjalla on nimittäin puhtaat tassut ja hohtavan valkoinen maha. Eipähän se oikein pääse tassujaan värjäämään kun on vessaa käyttävä sisäkani.  

Kukkuu!
Pinjalle laitan kuljetusboksiin ensin boksinalusmaton(/patjan), sitten pyyhkeen mytyssä ja vielä heinää boksin takaosaan. Porkkanan palankin sinne voi laittaa. Pyyhkeellä on boksissa kaksi syytä. Ensinnäkin Pinja voi kaivaa ja punkaa sitä, jos sattuu olemaan umpitylsää. Ja toisekseen jos pitkäkorva pissaa, niin pyyhe imee sen tosi tehokkaasti, ja yleensä sitten itse aluspatja ei ole niin märkä. Pyyhkeen voi ottaa vaikka pois kun huomaa, että siihen on pissattu. Lisäksi tietysti juomapullo, ja varmistuksena juomakuppi, koska Pinjahan juo kotona vain kupista.

Yksi mielenkiintoinen seikka Pinjan kohdalla on väri. Ilmoitan sen aina näyttelyihin musta otter hopeana, joskus tuomarit laittavat hopean sulkeisiin tai jopa vetävät yli. Joillekin väri menee täydestä. Tämä johtuu siitä, että Pinjalla on aitojen hopeakarvojen lisäksi koko valkoisia karvoja. Hopeahan meinaa sitä, että kanin karvan kärki on valkea, mutta juuresta se on tumma. Vähän siis tuurissaan kummanlaisia tuomari sieltä bongaa, etenkin jos analysoi asiaa muutamasta karvasta. Petissä värillä (tai värivirheellä) ei ole arvioinnin kannalta väliä, joten mielenkiinnolla vain aina seuraan, mitä kukakin tuomari Pinjan hopeasta on mieltä.

Tällä kertaa odotan näyttelyitä myös muista syistä. Nämä on nimittäin ensimmäiset näyttelyt, joissa istun myyntipöydän takana myymässä valjaita. Tervetuloa shoppailemaan valjaita ja hihnoja siis! Ennen ostopäätöstä valjaita saa sovittaa, jos oma kani on mukana. Maksuna käy vain käteinen, mielellään tasaraha. 


PS. Myös Puotinharjussa 11.10. SEK:n estekisoissa voi ostaa valjaita. En tosin pystytä sinne mitään pöytää, mutta kysy etukäteen, niin otan mukaan valjaita sopimuksen mukaan :)


1 kommentti:

  1. Katsotaan miten Pinja pärjää näyttelyssä! Toivottavasti hyvin. (: Kiinnostavaa tosiaan, että mitä mieltä tuomari (tuomarit) ovat Pinjan väristä.

    VastaaPoista