16.10.2014

Pupun pyykkipäivä

Pinja ja puhtaita pyyhkeitä.
Tänään pyykättiin. Pesukoneeseen lensi Pinjan pyyhkeitä, joihin neiti on itse suunnitellut designin. Tai siis huolehtinut ilmanvaihdosta telttailessaan pyyhkeiden alla. Samaan pesukoneeseen meni myös kuljetusboksin patja. Nyt on sitten puhtaita pyyhkeitä pupulle muokattavaksi. 

Pinjalla on yleensä yksi pyyhe sängyn alla. Jänö nukkuu päiväunensa siellä, ja muokkailee aina pyyhkeen mukavasti tukikohtaansa. Lisäksi se mönkii tosiaan pyyhkeiden alla. Notte teki aikoinaan samaa, ja olen ristinyt leikin pikkuhaamulapaseksi. Semmoinen pieni kanikummitus pyyhe päässä. 

Toinen pyyhe Pinjalla on pahvilaatikkomajassaan, koska pahvilaatikossa ei ole pohjaa, vaan alla on suoraan laminaatti. Sinne siis tarvittiin alusta, ettei tassut luista. Pinjan mökissä on nykyään kolme ovea. Minä olen tehnyt siihen yhden oven, yhden ikkunan ja yhden pienen ovenalun. Pinja on sitten itse täydentänyt oven alun ja ikkunan kulkureiteiksi :)

Meillä on suunniteltu temppuja, mitä opettaa Pinjalle. Temppujen opettelusta lisää myöhemmin, mutta mies opetti eilen Pinjalle, että jos se kiertää minut se saa herkkutikua. Jänis juoksi ihan intosta sekaisin kiertämään minut ja sitten pyytämään mieheltä herkkuja. Aika monta kierrosta juoksikin. Sitten totesin, että nyt voisi olla herkkumaha täynnä. 

Kurkkii, kurkkii, ja sit hups, se oli väärällä puolella.


Tempuista puheen ollen. Meillä on makuuhuoneen ovessa koira/lapsiportti, jotta Pinja pysyisi makuuhuoneessa. Portti on ollut vuoden ja pitänyt jänön hyvin oikealla puolella. Mutta tänään se sitten tapahtui, yhtäkkiä jänis tuli portista läpi. Pinja näytti yhtä hölmistyneeltä kuin minäkin kun tajusi asian. Onneksi olin kuitenkin kotona, ja pystyin heti nostamaan Pinjan takaisin makuuhuoneeseen. Nyt ei sitten voi tuohon porttiin enää luottaa. Pinja kun on saanut olla vapaana huoneessa silloinkin kun on yksin kotona. Jatkossa täytynee sulkea ovi. 

PS. Muistakaahan Pupun Pajahaaste. Tämän kuun loppuun aikaa osallistua!

1 kommentti: