Kanin hankinta

On Pupunpajan seuraavan artikkelisarjan vuoro. Tällä kertaa käsittelen kanin hankintaa ja mitä kaikkia tarvikkeita kani tarvitsee. Tätä sarjaa seuraa sitten luonnollisesti toinen sarja, jossa käsittelen kanin hoitoa. Mutta nyt ensin kanin hankinnasta ja kaikesta siihen liittyvästä. 

Kania hankkimassa? Varaudu vauhtiin.

Mitä kanin omistaminen vaatii? 

Ennen kuin lähtee haaveilemaan söpöstä korvaparista hännäntöpöllä, kannattaa miettiä mitä kanin omistaminen tuo mukanaan. Kani tarvitsee itselleen sopivat tilat. Eläinsuojelaki  (luku 6) määrittelee minimin, johon olisi vähintään pyrittävä. Käytännössä kanille on siis tarjottava riittävän suuri häkki kuivikkeineen ja pesämökkeineen. Lisäksi kanilla pitää olla mahdollisuus kuluttaa hampaitaan järsimällä. 

Niin kuin lemmikin omistamisessa aina, on myös mietittävä ehtiikö kania hoitaa. Kani elää parhaimmassa tapauksessa kymmenenkin vuotta, joten ihan pieneen sitoumukseen ei sitä ostaessaan sitoudu. Lomalle lähtiessä kanille on saatava hoitaja siinä missä esimerkiksi koirallekin. Pitkäkorva tosin pärjää yhden vuorokauden yksinkin kotona, etenkin jos sillä on mahdollisuus liikkumiseen, eikä se joudu istumaan pienessä tehdashäkissä. 

Kani ei tosiaan ole häkkieläin, vaikka jotkut vielä niin ajattelevatkin. Se tarvitsee paljon liikuntaa, tilaa juosta ja loikkia. Olisi myös hyvä jos kani saisi kaivaa, sillä kaivaminen on niille luontainen tarve. Se myös kehittää kanin lihaksistoa ihan eri tavalla kuin tasaisella lattialla loikiskelu. 

Kanit ovat yhdyskuntaeläimiä ja pitävät lajitovereista.

Yhdyskuntaeläimenä kanilla olisi myös hyvä olla kaveri. Mikäli kani elää ilman toisia kaneja, on vieläkin tärkeämpää, että ihmiset viettävät kanin kanssa aikaa silitellen sitä. Säännöllinen käsittely on joka tapauksessa tärkeää, sillä se myös takaa, että kynsienleikkuu ja muut hoito-operaatiot sujuvat helposti. 

Kania hankkiessa on myös hyvä muistaa siitä aiheutuvat kulut. Vaikka pitkäkorva itsessään ei maksaa montaa kymmentä euroa, sen mahdolliset eläinlääkärikulut voivat olla suuretkin. Ihan jokainen eläinlääkäri ei myöskään osaa kaikkia kanien vaivoja hoitaa, joten apu ei välttämättä ole lähimmällä eläinlääkäriasemalla. 

Minkä rotuinen kani sopii minulle?

Kun kanin hankkiminen on päätetty, on aika alkaa miettiä sopivaa rotua. Suomen kaniyhdistys on hyväksynyt yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa pohjoismaiseen kanistandardiin 67 eri kanirotua. Kanirodut jaotellaan kääpiörotuihin, pieniin, keskisuuriin, suuriin ja jättirotuihin. Lisäksi on erikseen poikkeava turkkiset rodut kuten angora ja rex. Mikäli kanilla ei ole virallisia papereita se on risteytyskani. Risteytyskaneja on todella monenlaisia, riippuen mitä rotuja kanin taustalta löytyy. On olemassa myös esteristeytyksiä, joita kasvatetaan kanihyppyä ajatellen.  

Leijonanharjas. 

Sopivan kanirodun valintaan vaikuttaa tietysti millaiseen perheeseen kania ollaan hankkimassa. Jos kania hoitaa aikuisen lisäksi myös lapsi, lapsen ikä on huomioitava kania valittaessa. Kani ei koskaan voi olla pelkästään lapsen lemmikki, vaan vastuu sen hoitamisesta on oltava aikuisella. On huomioitava, ettei pieni lapsi yksin pysty huolehtimaan kaikista kanin tarpeista (kynsienleikkaus). Suuret ja jättirodut ovat myös sen verran painavia täysikasvuisena, että lapsi ei välttämättä pysty nostamaan kania turvallisesti. Lisäksi kani voi säikähtäessään potkia hyvinkin kovaa sylissä, eikä lapsi kuitenkaan saisi pudottaa kania lattialle. 

Rotuvalintaan vaikuttaa myös hieman tuleeko kani asumaan ympärivuotisesti ulkonatarhassa, viileässä tallissa vai sisällä ihmisten keskellä. Esimerkiksi kääpiöjänistä en hankkisi ympärivuotisesti ulkotarhaan, vaikka nekin toki asianmukaisella varastuksella voivat siellä pärjätä. Jättikanit ovat hyviä tallikaneja, vaikka tietysti ne ovat myös loistavia kavereita sisäkaneiksi.

Tuomari arvioimassa kanin käsiteltävyyttä.

Mukavia rotuja ensimmäiseksi kaniksi ovat esimerkiksi kääpiölupat, leijonaharjakset ja leijonalupat. Kaksi jälkimmäistä vaativat toki hieman vaivaa turkkinsa suhteen, sillä niitä on välillä harjattava. Ne ovat kuitenkin yleensä lupsakoita luonteeltaan, ja niiden kanssa on mukava opetella kanin käsittelyä ja hoitoa. Yleensäkin lupparodut ovat rentoja pitkäkorvia, vaikka joka rodussa on toki monenlaisia yksilöitä. Jänikset ovat puolestaan usein kipakoita ja niillä on usein selvempi uhkaikä, jolloin näykitään ja koitellaan omistajan hermoja monella tapaa. Lapsiperheeseen en niitä siis ainakaan ensimmäiseksi kaniksi suosittelisi. 

Eri rotuihin voi tutustua Suomen kaniyhdistyksen sivuilla. Roduista löytyy lisätietoa netistä ja kasvattajat kertovat mielellään omasta rodustaan tarkastikin. Yksi vaihtoehto on käydä kaninäyttelyssä katselemassa kaneja. Ulkomuotoluokissa kisaavat puhdasrotuiset kanit, pet-luokassa mukana on usein myös risteytyskaneja. Kanien rodut näät näyttelyluottelosta, jonka saa ostettua paikan päältä. Näyttelyissä voi myös vetäistä hihasta mielestään kauniin kanin omistajaa ja kysellä kanista ja sen rodusta lisää. Yleensä jokainen kaniharrastaja rakastaa puhua omasta pitkäkorvastaan sen verran, että kertoo sen rodun, värin ja luonteen mielellään kysyjälle.  

Seuraava osa julkaistaan 29.10. ja siinä käsitellään eri sukupuolia sekä mitä tulee huomioida ostotilanteessa. Artikkelisarja jatkuu senkin jälkeen, seuraavat osat julkaistaan aina seuraavana keskiviikkona.