2.2.2014

Viikonloppupuuhia

Pinja kävi tänään manikyyrissä. Toisin sanoen operaatio kynsien leikkaus oli ajankohtainen. Ei siinä kyllä kauaa nokka tuhissut, vaikka Pinja yrittikin pariin kertaan ottaa lippahivot. Pinjan kynnet leikataan yleensä niin, että minä pidän ja mies leikkaa. Olen kyllä leikannut joskus siltä yksinkin, mutta jotenkin on vaan kivempi leikata kahdestaan. Pinjassa on kuitenkin vähän liukasluikun vikaa. Sitä minä kyllä arvostan, että mies on tuon kynnen leikkuun opetellut ja suostuu sitä tekemään. Muutenkin se osaa kyllä Pinjan hoitaa kaikin puolin, vaikka normaalisti minä Pinjalle kaiken huolehdinkin ja laittelen.

Testailin tänä viikonloppuna myös hieman pupumaisen heijastimen tekoa, mutta vielä ei ole mitään konkreettista näytettävää. Testaaminen loppui materiaalipulaan nimittäin, eli täytyy käydä kaupassa että pääsen etenemään. Mutta ensi viikolla sitten kun saan materiaaleja.

Lisäksi ompelin parit tilausvaljaat. Niistä kuvia tähän loppuun.







2 kommenttia:

  1. Ompas suloisia valjaita, varsinkin nuo seeprakuvioiset! :)

    VastaaPoista
  2. Sinä senkin, kaamea vimma ommella/ tai muuten tehdä elukoille itse kaikkea kivaa taas vaihteeksi, kiitos ihanien valjaidesi yms ♥ Sain juuri inspiraation nauhoin koristeltuun namipussiin. Tämä blogi on kyllä ihana ♥

    VastaaPoista