12.10.2014

Jäniinin hyppykoulu #3

Pinja debytoi estekisoissa Puotinharjussa (Helsingissä) eilen. Arvelin etukäteen isoin haaste Pinjalle olevan ulkona hyppääminen. Me  ei olla valjailtu ulkona pitkään aikaan, koska eihän täällä kerrostalojen keskessä minnekään pihalle mennä naapurin koiran syötiksi. Viimeksi kun käytiin maalla, tajusin matkalla että jänis on mukana, mutta valjaat jäi kotiin. Toki parempi noin päin kun toisin päin, jos jotain piti unohtaa..

Piitu kesällä valjailemassa.
Kyllähän se hiekkakenttä olikin Pinjan mielestä aika jännä, ja toiset kanit! Neiti jumitti haistelemaan hajuja ja kuuntelemaan ääniä aika monta kertaa. Joka hypyn jälkeen piti kököttää, ja sain aina hoputtaa seuraavalle esteelle. Mutta kokemustan me kisoista tultiin hakemaan. Seuraavalla kerralla on jo vähän tutunpaa jäniksellekin. 

Itse hypyt Pinja hoiti tosi mallikkaasti. Me ollaan hypätty lähinnä kirjakasoja ja puomillisena pystyä. Kerran tällä viikolla treenattiin muutama loikka uudella esteellä vinompia puomeja ja pidempää estettä. Siihen nähden jänis siis loikkasi tosi hyvin mitä erilaisempia esteitä. Eikä kummallakaan kerralla radalla tullut edes kiire, vaikka neiti istuskeli jokaisen hypyn jälkeen. Kaksi pudotusta tuli kummallakin kierroksella. Tosi hyvin kanille, joka hyppäsi ensimmäistä kertaa elämässään oikeilla esteillä kokonaista rataa. 



Mulla ei ole yhtään kuvaa hyppykisoista Pinjasta, niin lätkin tähän nyt kesältä kuvia. Jos jonkun kameraan on tallentunut Pinjan pomppuja, niin mielelläni näkisin :) 

3 kommenttia: