Kanikirjasto: Pikkulemmikit - Omistajan opas

Arvaatteko mitä, tänä keväänä on ilmestynyt kaksikin lapsille suunnattua tietokirjaa, jossa kaneja ja kaniharrastusta käsitellään mielenkiintoisesti ja asiantuntevasti. Hurraan, sillä tätä on todellakin tarvittu! 

Toinen kyseisistä tietokirjoista on Nina Mäki-Kihniän Pikkulemmikit - Omistajan opas. Kirjassa käsitellään nimensä mukaisesti kanien lisäksi jyrsijöitä, lintuja, kaloja, matelijoita, sammakkoeläimiä ja selkärangattomia. Lähtökohtana kirjassa on lapsen toive saada oma lemmikki ja sen alkuosassa käsitelläänkin ansiokkaasti mitä lemmikinomistaminen on. 

• Mitä minä haluan? (Katsella, silittää, harrastaa..)
• Mitä mieltä vanhemmat ovat? (Kuka kantaa vastuun? Entä jos olet kesäleirillä/kuumeessa?)
• Millainen perheesi on? Mikä eläin viihtyy tällaisessä perheessä, tällaisessa kodissa? 
• Onko meillä varaa eläimeen? 
• Ja niin, pidätkö siivoamisesta? Siivoaminen on lemmikinomistajan päivittäistä arkea.

Kirjassa on oma sivu, jossa kerrotaan eläintenhoitamisesta, esimerkiksi 4H:n kautta, jolloin eläintä ei tarvitse omistaa, mutta pääsee nauttimaan niiden parhaista puolista.

Seuraavaksi kirjassa pohditaankin lemmikinomistajuutta eettisesti, mitä eläin tarvitsee voidakseen hyvin ja kuinka tarjota sillä lajityypillisen käyttäytymisen vaativan tilan. Kani huomauttaa katsomaan jalkojaan (kirjassa on osittain eläimen näkökulmasta kirjoitettua minämuotoista tekstiä), eikö ne ole tehty juoksemista eikä häkissä istumista varten? Voisitko ajatella häkkiä tukikohtanani, jonka ovi on auki aina? Kirja käsittelee myös pentutehtailua ja mistä on vastuullista ostaa eläin ja millainen vastuullinen kasvattaja/myyjä on. 

Pidän kirjassa erityisesti siitä, että siinä käsitellään virikkeitä eläimen lajityypillisen ja yksilöllisen mielenkiinnon kautta. Virike ei ole mikä tahansa esine, sen pitää olla juuri kyseisestä kanista mielenkiintoinen ja viihdyttävä juttu! Virike antaa tilaa ajatella ja tehdä valintoja, se antaa mahdollisuuden vapaavalintaiseen puuhailuun. Eikä se missään nimessä pelota kyseistä yksilöä mitenkään! 

Toinen kirjan hieno puoli on se, että se nostaa myös taitossa hienosti esiin kanin tarpeen heinälle. Taittaja on tehnyt noston seuraavalla lauseella: "Marsujen, kanien ja chinchillojen päivän ruuasta 85-90 % on oltava heinää." Samalla aukeamalla käsitellään miten voi tulla toimeen heinällä, eli miksi kanin on syötävä heinää niin paljon (ja miksi kanin ei kuulu syödä mysliä, vaikka paketissa olisi kaninkuva). 

Lapsille suunnattu tietokirja, mutta suosittelisin tätä myös aikuisille, jotka ovat hankkimassa kania. Oikeastaan kirja onkin koko perheelle, vanhemmille jotka kantavat vastuun eläimestä ja lapselle, joka haluaa eläimen. Aikuista kaninomistaa hyödyttää esimerkiksi kuva kanin kipuilmeestä ja pelkoilmeestä. Kani peittää kivun viimeiseen asti, joten on tärkeää osata päätellä pienistä ilmeistä kanin kasvoilla, että nyt muuten sattuu/pelottaa. 

Vanhat kanikirjat kirja päivitetään myös päivitetyllä tiedolla, kuten RHD:tä ja kanien rokottamista käsittelevällä kappaleella. Lisäksi lukuvinkkilistalta löytyy Pilvi Lassilan ansiokkaasti toimittama Eksoottiset eläimet - Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia (2017). 

Jäniksen messutärpit

Kuva: Eläinten koulukuvaus

Heimoi! Tiesittekö, että Lemmikkimessut ja ELMA-messut on jo tänä viikonloppuna, 11.-12.11. Helsingin Messukeskuksessa? Meikä jänes kuuli jo hyvissä ajoin tästä. Tänä vuonna Lemmikkimessuilla ei ole kaninäyttelyä eikä kanihyppyä ja siksi me ollaan ulkoistettu Muumin kanssa messuilu Saaralle. Kirjoitin sille tärppilistan, missä pitää käydä ja ottaa kuvia ja kertoa meille illalla kaikki. Ajattelin kirjoittaa listan tähän, niin ehkä tekin voitte käydä jossain näistä. 

Suomen Lemmikkikanien esittelypiste

LeKalla on tänäkin vuonna piste, jossa käydä kysymässä kaniarjesta. Siellä on asiantuntijaedustus, koska paikalla on myös paijauspupuja. Minä kysyisin niiltä kaneilta kaniarjesta, ne on kokemusasiantuntijoita. Sitten siellä on myös myynnissä Papanaattoria, joka on tosi hyvä lehti. Ja muutakin kaikkea kivaa pientä on myynnissä. Saara voisi ostaa sieltä meille tuliaisia. Aina pitää jotain tuoda kotiin jääville. 

Eläinten koulukuvaus

Olen tavannut Eläinten koulukuvauksen Jennin kahdesti, kummallakin kerralla hän kuvasi minua. Jenni on tosi mukava ja huomioi kuvattavan eläimen luonteen tosi hyvin. Kun vähän kökötin kuvauksissa Jenni taikoi jostain esiin salaattia! Meikä jänes tekee ruuan eteen vaikka mitä, joten aikas hyvin keksitty. Jos satut olemaan eläin ja messuilla, niin pääset ilmeiseksi messuilla kuvattavaksi! (maksat vain kuvat jotka ostat).

Naturalia Finland Oy

Nämä myy Superpahnaa, jota meillä on vessassa ja mikä on tosi hyvää. Jos tuote kiinnostaa, niin kannattaa käydä tällä ständillä kysymässä! 

Bonus Elma-messujen puolelta:

Alpakka-agility

Koska messuilla ei tänä vuonna voida ihastella jäniseläinten sulavaa liikehdintää, suosittelemme Muumin kanssa lämpimästi alpakka-agilityn seuraamista. Hyppiminen on hauskaa ja on hienoa, että alpakatkin ovat ymmärtäneet sen. Sunnuntaina siellä on SM-finaali, eli varmasti taitavia alpakoita ja ohjaajia. Messuilla saa myös taluttaa alpakkaa. 

On siellä messuilla myös paljon kissoja ja koiria, mutta mitä väliä. Jyrsijöitäkin on, marsuja ja semmoisia. Mutta näin jänisperspektiivistä suosittelisin keskittymään LeKan paijauspupuihin ja niihin ständeihin missä myydään halvalla pitkäkorville herkkuja. Tulijaisia tarvitaan paljon. 

PS. Itseähän olen käynyt messuilla kerran, osallistuin lemmikkikaninäyttelyyn ja voitin seniorinaaraiden luokan. Älkääkä antako tuon seniori-sanan hämätä. En ole VANHA. En edelleenkään, vaikka tuosta on jo pari vuotta aikaa.

Kaniloki

Tiedättekö mitä on bujoilu? Bujo tulee sanasta bullet journal ja merkitsee päivyrin, muistilistojen ja luonnoslehtiön yhdistelmää. Se on nyt muodissa. Kauppoihin on tullut myyntiin vihkoja, joihin sitä on helppo toteuttaa. On tarroja, tusseja, teippejä... kaikenlaista mitä bujoiluun innostuneet voivat haksahtaa. Bujoilu sopii mitä mainioimmin Pupunpajalle, koska se on luonaa ja pupumaista toimintaa.

Ainakin jos käyttää tämmöisiä söpöjä kaniteippejä. Olen ostanut nämä jo ajat sitten, ja nyt tiedän mihin voin teippailla. Aloitin bujoilun pari kuukautta sitten ja päätin olla ostamatta ensi vuodelle työkalenteria. Perustin toki heti kaneille oman Kanilokin. Bujo-ohjeissa kerrotaan, että voi perustaa erilaisia lokeja, esimerkiksi treenilokin, johon kirjaa nopeasti ja lyhyesti ylös tekemänsä treenit. Minulla on kanien lisäksi loki, johon kirjoitan ylös jokaisen lukemani kirjan ja merkitsen viereen jos se oli erityisen loistava. Ohjeita bujoilun aloittamiseen löytyy netistä, youtubesta ja Miia Pölläsen kirjasta Bujoilun voima (ylimmässä kuvassa, lainasin kirjastosta). 

Kanilokiin kirjaan ylös mitä olen kaneille ostanut hintatietoineen. Lisäksi kirjaan ylös kynsienleikkuut ja muut isommat hoitotoimenpiteet. Nyt parin kuukauden jälkeen pystyn jo laskemaan paljonko kanit kuluttavat viikossa heinää. Kun olen pitänyt lokia pidempään, saan laskettua paljonko minulla menee rahaa keskimäärin kuussa kaneihin. Ummetukset ja muut semmoiset on toki myös hyvä kirjata, niin tarvittaessa sitten muistaa, milloin oli viimeksi pupun maha sekaisin. Joskin meillä mahat on sekaisin tosi harvoin (koputtaa puuta). Muumilla oli tosin yksi ilta, jouduin tukiruokkimaan ja juottamaan. Aamulla onneksi oli helpottanut ja ruokahalu palannut. Kumpikin vaihtaa nyt talvitakkiin, ja karvaa lentää.

Rahankulutuslaskemia en voi teille vielä blogata. Tällä hetkellä lukema on vääristynyt, koska Pinjan leikkauksen vuoksi tänä syksynä rahaa on mennyt aika monta sataa enemmän kuin pitkään aikaan. Semmoista lemmikkien omistaminen on, yhtäkkiä voi tulla yllättävä menopiikki. (Muumi oli käynyt puremassa yhdellä siistillä puraisulla audiopiuhan poikki miehen hyperkaiuttimista. Oletettavasti vastalause musiikin luukuttamisesta herkkäkorvaiselta unipullalta. Kävin ostamassa uuden piuhan, ja merkitsin senkin hinnan kanien budjettiin.)

Näyttelyt, estekisat (ja treenit) ynnä muut semmoiset voisi toki myös lokata. Niitä ei vain nyt ole ollut. Kovasti kyllä mieli tekisi petteilemään ja esteilemään Muumin kanssa. Lemmikkimessuille olen menossa, mutta pupuillahan ei ole siellä mitään osallistuttavaa tänä vuonna. Naksuttelutreenit lokkaan kirjoittamalla mitä treenasin, kauanko ja miten meni. Kunhan niitä kertyy, voin jakaa teillekin jotain.

Millaisia asioita te kirjaatte kaneistanne ylös?

#1 Kanikirjasto: Karhu ja kaniini

Luetteko paljon kirjoja? Minä luen. Töiden puolesta enemmänkin lasten- ja nuortenkirjoja, opintojen puolesta akateemisia julkaisuja ja vapaa-ajalla sitten kaikenlaista proosasta tietokirjoihin (ja Papanaattoriin!). Viihdyttäviä kanikirjoja löytyy monenlaisia, en siis puhu vain tietokirjoista, vaan esimerkiksi myös lastenkirjoista ja sarjakuvista.

Yksi viime päivinä itseäni ilahduttanut tuttavuus on Julian Goughin Karhu ja kaniini : kaverin kamalat tavat. Kyseessä on tänä vuonna ilmestynyt lastenkirja, jossa on värikäs kuvitus, eikä aivan mahdottomasti tekstiä. Sujuvasti lukemaan oppinut alakoululainen on kirjan kohderyhmää, mutta toimii ääneen luettuna myös alle kouluikäisillä - ja aikuisilla! Itseähän luin tämän yksikseni bussissa ja postasin heti someen kuvan papanaa syövästä kaniinista.

Kirja alkaa siitä kun karhu herää talviuniltaan hieman liian aikaisin ja alkaa rakentaa lumiukkoa. Rakennuspuuhissa se tapaa kärttyisän kaniinin. Parasta antia kirjassa on sen tapa tuoda papanahuumorillaan ilmi ihan oikeaa faktaa kaniinien ruuansulatuksesta. Jos siis lapsesi, serkkusi, pikkusiskosi tai joku muu pieni ihminen ihmettelee joskus miksi kanisi syö papanoitaan, lue tämä kirja lapselle ääneen. Yhtäkkiä sinulla on lapsentajuinen selitys, miksi kaniinit syövät kakkaansa (ja karhut eivät).

Nopealukuinen, viihdyttävä kirja ystävyydestä ja kaniinin ruuansulatuksesta. Suosittelen sivuuttamaan sen seikan, että kaniini syö papanoiden lisäksi jäätynyttä lohta ja kuoriaiskaviaaria - ja keskittymään papanoihin!

Julian Gough
Karhu ja kaniini : kaverin kamalat tavat
Otava 2017

Kohtukasvain kanilla

Tuntuu, että naaraskanien kohtukasvainriskistä on alettu puhua vasta hiljattain. Helsingin yliopiston lemmikkikanitutkimus on keräsi aineistoa suomalaisten lemmikkikanien kohtukasvaimista viime vuonna. Lemmikkikanitutkimus on suositellut tutkimuksensa perusteella kaninaaraiden sterilointia nuorella iällä kasvaimien ehkäisemikseksi. Heidän tutkimuksessaan suurimmalla osalla yli neljävuotiaista kaneista oli kohtukasvain.

Aiemmin esittelemässäni kirjassa Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia (Toim. Pilvi Lassila, 2017) todetaan, että kohtukasvain on kanin yleisin kasvainsairaus. Riski suurenee iänmyötä ja kirjan mukaan todennäköisyys sairastumiselle voi olla jopa 80 %. Kirjassa suositellaan kanin sterilointia alle kaksivuotiaana. 

Olen itse menettänyt yhden naaraskanin kohtukasvaimelle vuonna 2010. Pinjan kohdalla mietin strerilointia pitkään kasvainriskin takia. Päätin lopulta viedä Pinjan sterilointiin viime kuussa, kanin olessa 6-vuotias, sillä sen valeraskaudetkin olivat niin rajuja. Ajattelin, että leikkauksella helpotan jokaisen perheemme jäsenen elämää, myös Pinjan, jos valeraskailut rauhoittuisivat ja samalla ei tarvitsisi pelätä menettävänsä toista kania tähän salakavalaan sairauteen. 

Kun hain Pinjan leikkauksen jälkeen eläinlääkäriasemalta, lääkäri kertoi, että Pinjalla oli ollut kasvain. Hän oli epäillyt sitä jo kanin nisistä. Pinjalla oli turvonneet nisät, jotka itse olin myös huomannut, mutta liittänyt rajun valeraskailun oireeksi. Eläinlääkäri kysyi haluanko, että kohtu kasvaimineen lähetetään tutkittavaksi (se maksaa), ja totta kai minä halusin. Ei siis ollut pakko, mutta siinä vaiheessa halusin kaiken mahdollisen tiedon Pinjan sairaudesta. Toisaalta ajattelin, että siinäpähän olisi laboratorioon yksi kasvain lisää tutkittavaksi ja tilastoihin merkittäväksi. 

Miten kohtukasvain ilmenee kanilla?

Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia -kirjan mukaan kasvain kehittyy kanin kohtuun yleensä hitaasti. Kehitettyään tarpeeksi se voi lähettää etäpesäkkeitä, ensisijaisesti keuhkoihin. Tavallisin oire kasvaimessa on verivirtsaisuus tai verensekainen erite. Etäpesäkkeet voivat aiheuttaa esimerkiksi väsymystä, ruokahaluttomuutta ja hengitysvaikeuksia. 

Vuonna 2010 kohtukasvaimeen kuoleella kanillani ilmeni verensekaista eritettä. Kani oli muuten täysin oma pirteä itsensä. Kani vietiin lääkäriin heti, kun sen verisen eritteen tiputtelu havaittiin. Lääkärissä se rauhoitettin ja röntgenkuvattiin ja lääkäri totesi kasvaimen. Kasvain oli levinnyt oireilematta ollenkaan ulospäin niin pitkälle, ettei kanilla ollut enää mahdollisuuksia selvitä.

Hoitamaton kasvain johtaa siis kanin kuolemaan. Mikäli kasvain saadaan poistettua ennen kuin se on lähettänyt etäpesäkkeitä, kani paranee leikkauksella. Kirjassa huomautetaan kuitenkin, että jos etäpesäkkeitä on jo, esimerkiksi keuhkoissa, parantuminen on epätodennäköistä ja leikkaus ei auta. Parhain tapa on siis steriloida kani nuorena, ennen kuin koko kasvainta edes on kehittynyt. 

Pinjalla kasvaimen löytyminen tapahtui viime tipassa. Kasvain poistettiin leikkauksessa kokonaan, mutta laboratorion tutkimuksissa selvisi, että se oli pahalaatuinen ja etäpesäkkeiden lähettäminen on ollut sille mahdollista. Käytännössä vielä ei ole täysin varmaa, että Pinja olisi täysin terve. Mitään oireita sillä ei kuitenkaan ole, vaan se on parantunut leikkauksesta todella hyvin ja oma pirteä itsensä. Seuraavat pari kuukautta ovat lääkärin mukaan kriittisiä ja osoittavat oliko jossain sittenkin etäpesäke. Elämme päivä kerrallaan, emme peläten pahinta, vaan nauttien joka hetkestä. 

Kanin sterilointi

Steriloinnissa naaraskanilta poistetaan kohtu ja munasarjat. Sterilointi ehkäisee kohtukasvaimen lisäksi muitakin kohtu- ja nisäsairauksia sekä tietenkin valeraskauksia. Valeraskaus on kanille toisaalta harmitonta, mutta se voi olla fyysisesti ja henkisesti rankkaa. Valeraskaileva kani rakentaa pesää ja nyppii sinne karvoja itsestään (tai kaverista). Lisäksi kani voi alkaa puolustaa pesäänsä tai reviiriään aggressiivisesti. 

Kani voidaan steriloida sen saavutettua sukukypsyyden eli noin 6 kuukauden iässä. Pienet rodut saavuttavat sukukypsyyden isoja rotuja nopeammin. Kuten kanin eläinlääkärikäynneillä aina, kannattaa valita lääkäri, joka oikeasti tuntee kanit ja hallitsee niiden hoitotoimenpiteet. Vinkkejä hyvistä kanilääkäreistä löytää kani-ihmisten keskustelupalstoilta ja esimerkiksi Facebook-ryhmistä. 

Pinja sai steriloinnin jälkeen kolmen päivän kipulääkekuurin. Sillä on mahasta ajeltu karvat pieneltä alueelta ja haavassa muutama itsestään sulava tikki. Leikkauksen jälkeen pidin Pinjan muutaman päivän eri häkissä Muumin kanssa, jotta se saisi toipua rauhassa. Toistensa kanssa kisatessaan kani tekee helposti äkkinäisiä hyppyjä ja liikkeitä, mikä ei välttämättä ole haavalle hyväksi. Pinja oli tosin eri mieltä ja hurjasteli yksinäänkin kuin ei mitään jo seuraavana päivänä leikkauksesta... Hieman toppuuttelin! Neiti on siis toipunut leikkauksesta todella hyvin ja nopeasti. Karvatkin ovat kasvaneet jo mukavasti takaisin kaljuun mahaan. Ihan turhaan huolehdin, uskallanko viedä näin pienen olennon leikkaukseen. Todellakin kannatti!

Lähteet:
Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia - Pienten ja eksoottisten seuraeläinten hoitotyö (Toim. Pilvi Lassila, 2017)
Lemmikkikanitutkimuksen Facebook

Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia

Olen lukenut kesälomallani oppikirjaa. En kuitenkaan sitä, jota pitäisi lukea omia opiskelujani varten vaan eläintenhoitajaopiskelijoille suunnattua uutta oppikirjaa Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia - Pienten ja eksoottisten seuraeläinten hoitotyö. Ajatelkaa, että teoksen toimittaneen eläinlääkäri Pilvi Lassilan mukaan kyseessä on ensimmäinen suomenkielinen oppikirja, jossa antaa perustiedot ja -taidot pienten ja eksoottisten eläinten hoitotyöhön!

Opetushallituksen julkaiseman kirjan on siis toimittannut Pilvi Lassila, kirjoittamassa ovat olleet myös Einar Eriksson, Paula Hirsjärvi, Rosa Mai ja Gisle Sjöberg. Nohevimmat tunnistivat ainakin Pilvi Lassilan ja Rosa Main, kummatkin eläinlääkäreitä, joiden kanituntemus on auttanut montaa suomalaista kania (ja omistajaa). 

Kyseessä on lähes 500-sivuinen painava teos, mutta onneksi se on jaoteltu erittäin toimivalla tavalla. Lukija voi siis valita mitä eläinlajia koskevat asiat lukee. Rajoituin itse kaneihin sekä mielenkiintoiseen lukuun pienten nisäkkäiden hoidosta vastaanotolla. Kirjassa on siis asiaa myös marsuista, gerbiileistä, chinchilloista, rotista, hiiristä, hamstereista, freteistä, kääpiösiileistä sekä erilaisista linnuista ja matelijoista. Hurjan kattava teos!

Kaniosuudessa käsitellään ensin kattavasti kanin historiaa, sen erityispiirteitä ja lisääntymistä. Perustiedot kanista on tiivistetty yhdelle sivulle taulukkoon. Ensivilkaisulla voi näyttää tylsältä: elinikä, paino jne. Mutta, tiesittekö esimerkiksi että kanin sydämensyke on 130 (isot) - 325 (pienet) minuutissa. Ruumiinlämpökin on korkeampi kuin ihmisellä. 

Kanin ruokinnasta ja virheellisestä ruokinnasta aiheutuvista vaivoista on kirjoitettu kattavasti. Kieli on ymmärrettävää ja vaikka välillä viljellään lääketieteelle ominaisia sivistyssanoja tavantallaajakin ymmärtää tätä kirjaa. Koska kyseessä on eläintenhoitajien oppikirja vaikeat termit on avattu. 

Kirjassa käsitellään kanin tavallisimmat sairaudet ja niiden hoito. Mukaan ovat päässeet loistartunnat (korvapunkit, hilsepunkit, sisäloiset jne.), neurologiset ongelmat, pasteurelloosi, kohtukasvaimet, virtsatiesairaudet, munuaisongelmat ja vanhuuteen liittyvät sairaudet. Lisäksi kerrotaan esimerkiksi tassunpohjatulehduksesta, hammasongelmista, ripulista ja ummetuksesta. Itse koin kirjan todella mielenkiintoiseksi ja selkeäksi. 

Koska eläintenhoitajat neuvovat lemmikinomistajia myös eläinten hoidossa ja kodin olosuhteista, kirjassa on oma lukunsa aiheesta. Lisäksi kirjaan on koottu eläinlajettain taulukko, jossa on yhteenveto eläimen tarpeista. Kanien taulukossa kerrotaan esimerkiksi, että se on sosiaalinen eläin ja kaipaa kaverin seuraa. Lämpötilan olisi hyvä olla 16-19 astetta ja valorytmin 14-16 h valoa, 10-8 h hämärää/pimeää. Näitä kannattaa miettiä kun jättää kanin yksin kotiin päiväksi, avaa verhot ja sälekaihtimet, että kani saa valorytmin! (tai vaihtoehtoisesti ei pidä yötäpäivää sähkövaloa päällä). 

Mielenkiintoinen oli myös mainitsemani erityinen osio pienten nisäkkäiden hoidosta, jossa on muun muassa kriteereitä hoidon tarpeen määrittämiseksi. Esimerkiksi jos kani on ollut syömättä tai papanoimatta täydellisesti 12 tuntia, tilanne on vakava. 

Luvussa on kerrottu myös eläimen turvallisesta kuljettamisesta eläinlääkäriin, stressin vähentämisestä esimerkiksi odotushuoneessa (jossa pahimmassa tapauksessa on äänekäs koira). Kirjassa huomautetaankin, että ihannetilanteessa saaliseläimet, hoidetaan eri vastaanottohuoneessa kuin koirat, kissat ja fretit. Pelokkaan eläimen vireystasoa ja liikkumiskykyä on vaikeampi arvioida kuin rauhallisen.

Kaiken kaikkiaan todella kattava opus. Itsestäni on usein tuntunut suomenkielisiä kanikirjoja lukiessani, että tieto jää pintaraapaisun tasolle. Suosittelen tätä kirjaa siis kaltaisilleni hieman syvällisempää tietoa hakeville. Toivottavasti moni eläintenhoitaja lukee tätä opusta ja saamme useammalle eläinlääkäriasemalle (ja eläinkauppoihin!) kaneista oikeasti tietäviä ammattilaisia, jotka ymmärtävät rakkaiden pitkäkorviemme erityistarpeet. Tällaista kirjaa on todellakin kaivattu.

Ole mulle kaveri, niin henskeleitä paukutan...

Kuva: Eläinten koulukuvaus

...nostan harteille vaikka maailman!

Kuinka paljon reilun kilon painoisen murisevan karvapallon ystävyys voi painaa? Mielettömästi. Minulle. 

Pinja täyttää tänään kuusi vuotta. Jos se olisi ihminen, se menisi syksyllä esikouluun. Tulisi ehkä töissä vastaan, kun ohjeistan eskarilaisia satujen maailmaan. Uusimmassa Eevassa näyttelijä Riitta Havukainen kuvaili kaniensa Hannun ja Anitan merkitystä sanoilla, jotka sopisivat omaankin suuhuni. Parhautta on, kun joku juoksee vastaan kun tulet töistä kotiin. Kun surullisena tai kiukkuisenakin voi istua lattialle, katsella kaneja ja tuntea, kuinka paha sulaa sisältä. Eihän kania voi katsoa hymyilemättä. 

Vietimme tänään synttärijuhlaa. Syntymäpäiväsankarilla on aika monta nimeä: Pinja, Pipsa, Piipaa-pupu, Piipu. Jänis, Jänes, Jänö. Pippuri. Jälkimmäinen kuvaa otuksen luonnetta. Se on itsenäinen, älykäs ja oman arvonsa tunteva neiti, joka palvoo ruokaa ja tekee ennen kuin ajattelee. Jänikseen voi luottaa. Se kertoo jos en ole huomannut vesipullon veden loppuneen, jos ilta on jo niin myöhä, että kuuluisi antaa iltapala (ja sulkea häkin ovi) tai olen aamulla nukahtanut uudestaan herätyskellon soimisen jälkeen. Se kertoo, jos olen ollut jossain muualla yötä, eikä neiti ole saanut iltaista silitysrutiiniamme. Asia on korjattava heti kun tulen. Silloin se hyppää viereeni, istuu pää kallellaan ja katselee. Loikkii perässä, pujahtelee jalkoen välistä ja tekee kävelemisen mahdottomaksi. Muistuttaa läsnäolemisen tarpeellisuudesta hetkessä. Tässä ja nyt.

Juuri tällaisen kanin halusin, kun tein rotuvalinnan ja aloin etsimään omaa rämäpäätäni. 

Onnea Pipsa!

Jäniksen kevättunnelmat

Hyppelihei joka viiksikarva ja pitkäkorva!

Meikä jänes kirjoittaa teille ajatuksiaan taas. Olemme pitäneet palaveria blogin tulevaisuuden suhteen ja päätyneet siihen, että minä kirjoitan jatkossa kuulumiset. Saara kirjoittaa asiapostit. Muumi kirjoittaa... Ei kun siis Muumi hoitaa mallinhommat. Se ei osaa kirjoittaa (se on kani). Mutta se tykkää istua kameran edessä toisin kuin minä, niin saa minun puolestani istua. Seisoa. Loikoa. Tassuja oikoa. 

Saara oli nähnyt työmatkallaan cityketun. Se juoksi ihan valtatien viertä, eikä pelännyt ihmisiä. Jatkoi vaan kettuhyppyjä, vaikka ihan hyvin näki että sitä katsellaan. Minulla ei ole kyllä tarvetta mennä ulos, jos siellä on citykettuja ja citykaneja ja russakoita (rusakoita, sori). Parvekkeelle pääsyä kyllä odotan. Se on lasitettu ja siinä on betonikaiteet, niin se on minunlaiselleni cityleidille erinomainen ulkoilutila. Ei tuijotella liikaa, saa ihan rauhassa loikoilla ja korviin ei tuule. Inhoan kun korviin tuulee. Eikä tule lintuja. Kopsivat ikkunaat jos koettavat, vaikka eivät edes koita. Saisi tulla lämpimät ilmat, niin sitten päästään parvekkeelle!

Muumi tykkää tuulesta ja kaivamisesta ja sitä ei haittaa jos varpaiden väliin menee hiekkaa. Se on vähän semmoinen maalainen. Kotoisin ulkotarhasta, missä oli kuulema älyttömän hienoa asua. Muumi taitaa odottaa ulkoiluakin valjaissa. Täällä on vaan cityketun lisäksi citykaneja ja tautia, niin ei ulkoilla. Kuulema pitäisi käydä rokotuksessa toisen kerran, ottamassa vahviste ennen kesän ulkoilua ja jos kisataan. Eläinlääkäri suositteli. En välitä kauheasti siitä lääkäristä ja ei vielä tiedetä kuinka aktiivisesti kisataan kesällä. Tai siis Muumi voisi kisata ehkä esteitä (mä en) ja näyttelemässä pitäisi käydä lemmikkiluokassa. Muumi ei ole ollut koskaan näytelmässä, niin ei tiedetä onko se hyvä (kuten minä). 

Oletteko muuten käyttäneet Superpahnaa vessoissanne? Meillä oli sitä syksyllä testissä ja nyt sitä saa useammasta eläinkaupasta ainakin täällä, niin ostettiin heti. Se on ollut tosi hyvää. Pehmeää tassuille ja se ei leviä vessasta yhtään, vaikka voisi luulla. Eikä Muumi kaiva sitä, vaikka onkin kaivuri. Meillä on vähän kulumia kantapäissä, niin Saara koettaa laittaa pehmeitä alusia joka paikkaan. Hiukan vaikeaa kun Muumi ryttää kaikki pyyhkeet-sun-muut heti. 

SKY:n messupisteeltä saadut piparit on mun mielestä hyperhyviä, Muumi ei tykkää niistä yhtään. Ihme nirsoilija, kiipesin häkin päälle vaivalla hakemaan sen piparin, ja Muumia ei kiinnostanut! (Saara taas nappasi sen heti pois ja laittoi purkkiin).

Kevätterveisin,

PS. Tehdään semmoinen kysymyspostaus! Kysykää minulta (Pinjalta), mitä haluatte, niin vastaan niihin ensipostissa!

Eläinystäväni-messut

Helsingin Messukeskuksessa vietettiin viime viikonloppuna joka keväisiä Eläinystäväni-messuja. Kävin messuilla lauantaina ilman kaneja, vaikka Lemmikkikaneilla olikin pet-näyttelymessuilla.

Eläinmessut vaikuttivat tänä vuonna hieman pienemmiltä kuin yleensä ja pääasiassa tarjontaa oli koira- ja kissaharrastajille. Lekan pisteellä oli näyttelyiden lisäksi onneksi pari paijauspupua ja asiantuntevia ihmisiä kertomassa kaneista. Suomen kaniyhdistyksellä oli oma ständinsä, jossa paijauspupun sijaan oli pieni  tarha kanille. Tarhassa oli kanille leluja, älypeli, juomista ja syömistä. Tarha toi mielestäni hyvin esille miten paljon enemmän kani on kuin tyhmä häkkieläin. Tarhassa esillä ollut pupu sai puuhailla siellä omiaan. Hienosti oli siis kaksi kaniyhdistystä ja kanien asiat esillä, pääsi paijamaan ja näkemään pupuelämää.

SKY:n standilla oli myös arvonta. Ostin kaksi arpaa, kummallekin kanille oman. Oletan että Pinja voitti huopakorin ja Muumi voitti pallon. Ainakin kun näytin voittoja kaneille kotona, Muumi omi pallon heti itselleen. 

En muuten olisi älynyt itse ostaa kaupasta tuollaista lapsille tarkoitettua palloa. Muumi taitaa mennä lapsesta, koska se on leikkinyt pallolla joka päivä. Se heittelee sitä, vierittelee ympäriinsä kummallisiin paikkoihin ja tietysti hakkaa etutassuillaan. Jälkimäinen kävi, kun laitoin Muumin häkkiin ja treenasin Pinjan kanssa naksuttimella. Muumeloa otti päähän, ettei päässyt treenaamaan ja alkoi vimmattu pallon hakkaaminen... Mutta kun naksuttimella on vaan helpompi treenata kani kerrallaan. Muumin vuoro oli sitten Pinjan jälkeen. Malttamaton otus. 

Messuilta lähti arpajaisvoittojen lisäksi mukaan uusin Kanimagaziini ja yksi vanha samanmoinen. Uusimmassa lehdessä kiinnosti erityisesti juttu pet-tuomaroinnista, kuinka tuomari arvostelee kanin. Kaiken kaikkiaan oli kiva messupäivä. Juttelin myös mm. yhden Karvakavereita edustavan westien ja tämän omistajan kanssa. Karvakaveriksi otetaan muitakin kuin koiria ja eläin käy omistajansa kanssa  ilahduttamassa vanhuksia, lapsia ja milloin ketäkin. Onko kenelläkään kania, joka toimii virallisena Karvakaverina, oletteko kuulleet? Minulla ei ole vastaan tullut, vaikka tiedän toki muuten kaneja, jotka ovat ilahduttaneet vanhainkodeissa. 

Käyttäjän @pupunpaja jakama julkaisu 23. 04ta 2017 klo 0.31 PDT

Kanikirjoja!

Ostin hetki sitten kirjahyllyyni kerralla useamman kanikirjan. Kaikki ostokseni ovat tosin pehmeäkantisia ja ohuita, osa jopa vihkoja. Yhtä kaikki ne vaikuttivat niin kiinnostavilta, että päätin hankkia ne. En ole vielä ehtinyt lukemaan näitä, joten en sano sisällöstä nyt mitään. Voin toki blogata näistä kirjoista myöhemmin, jos teitä kiinnostaa tietää, mitä pidin näistä luettuani.

Ensimmäiseksi ainut suomenkielinen kirja, jonka ostin. Arja Linnavuoren Lemmikkikanin ravinto ja terveys. Kirja lupaa auttaa ymmärtämään kanin erityisominaisuuksia ja antaa tietoa hyvinvoinnin tukemiseen ja sairauksien hoitoon. Kirjassa ei ole yhtään kuvia ja etusivulla todetaankin, että "kirja ei hemmottele lukijaa kuvilla" ja ohjaa katsomaan kuvitusta esimerkiksi SKY:n sivuilta netistä. 

Seuraavaksi Patricia Bartlettin Training your per rabbit. Ulkonäöltään kirja tuo mieleen Monica Weglerin kääpiökanikirjat. Takakansitekstissä luvataan oppeja kanin kouluttamiseen luoksetuloon, äänikomentoihin ja antaa kanille mielekästä tekemistä. Kirjassa on mm. naksutuskoulutuksesta ja kanihypystä. Onko kyllä aika pakko päästä pian lukemaan tämä, vaikka pahoin pelkään, että näin ohuessa kirjassa asiat jäävät pinnallisesti selitetyiksi.

Kolmas uusi tuttavuuteni on Esther Schmidt'hin Games and House Design for Draft Rabbits. Jos edellinen kirja muistutti Weglerin kirjaa, niin tämä on samaa sarjaa. Taitto on siis samanlainen. Oletan, että suurin osa lukijoista on lukenut jonkun Wegleriltä suomennetun (kääpiö)kanikirjan. Se on jotenkin jopa klassikko, että sellainen löytyy jos joku kanikirja löytyy. Mutta asiaan, tässä kyseisessä kirjassa näyttää olevan jonkun verran ohjeita häkkien ja kanien tilojen rakentamiseen. Sekä tietysti kaneille rakennettavaa ajanvietettä agilitystä alkaen. 

Viimeinen kirja on oikeastaan vihkonen. Emma Lundqvistin Rabbit Jumping. Jälleen kuvaton kirja, kannen söpöys melkein tosin antaa tämän anteeksi. Vihkosessa kerrotaan kuinka aloittaa kanihyppy oman kanin kanssa. Kirjassa on myös kanihypyn historiasta, joka itseäni opuksessa kiinnostaa. Sekä myös kuinka USA:ssa painetussa kirjassa kuvataan kanihypyn sääntöjä. 

Omia lempikanikirjojani ovat muuten Ingrid Anderssonin Nuorten kanikirja sekä Lemmikkikaniyhdistyksen Kaninomistajan opas. Ne ovat kirjat, joita suosittelisin kania itselleen hankkivalle luettavaksi. Mistä kanikirjoista te tykkäätte? Luetteko ylipäätään kanikirjoja tai millainen kanikirja olisi kiva lukea?

Kokemuksia kanihypyn harrastamisesta

Kuva: H. Lavinkainen

Teen nyt pienen gallupin. Haluaisin kuulla kokemuksia kanihypyn harrastamisesta. Harrastamiseksi lasken myös kotona tapahtuvan hyppelyn, jolla ei tähdätä kisakentille. Kuulisin mielellään ajatuksia niin aloittelijoilta kuin pitkään harrastaneilta ja aktiivisesti treenavilta ja kisoissa kiertäviltä.

Millaista on harrastaa kanihyppyä? Mikä lajin pariin on vetänyt ja mitä koet lajista saavasi? Kuinka lähipiirisi ja ystäväsi suhtautuvat kanihyppyyn lajina? Jaatko kanisi onnistumisen ainoastaan toisten harrastajien kanssa vai pystyykö lajia harrastamaton ymmärtämään ilosi kanin suorituksesta? 

Kokemuksia voi kirjoittaa alle kommenttikenttään, lähettää blogin sähköpostiin saara[AT]pupunpaja.fi tai yksityisviestinä Pupunpajan facebookissa. 

Tulen käyttämään ajatuksianne kirjallisessa projektissani, josta myöhemmin tietoa täällä blogissa. Lupaan, että kenenkään ajatuksia en kuitenkaan suoraan lainaa, eikä ketään vastaajaa voi jatkojalosteesta tunnistaa.  Tarvitsen vain tukea siihen, kuinka kanihypyn harrastajat yleensä kokevat lajinsa ja sen harrastamisen. 

Omat ajatukseni aiheesta voit lukea myöhemmin täällä blogissa ja samalla lisää siitä, mitä on tuloillaan. 

Kuva: Vera Latvala.

Mitä meille kuuluu?

Minä täällä hei, jänis parhaasta päästä, Piipaa-pupu Pinja. Blogiin ei ole tullut pitkään aikaan bloggauksia, mutta asia oikenee tässä parhaillaan.

Instagramia seuraavat tietävät, että Muumilla oli mahavaivoja yhtenä iltana. Täytyy tunnustaa, että kurjaa oli minullakin. Muumia ei kiinnostanut nuolla kuonoani, vaikka kuinka työnsin sitä sen eteen. Jotain oli tehtävä! Saara laittoi Muumille ruiskulla vettä ja pellettipuuroa massuun, mutta minä jänes kehitin ihan oman hoitomuodon. Loikoilin aikani aivan Muumissa kiinni. Yhdessä loikoilu on nimittäin mukavampaa kuin yksin. Hellyyden puuskassani jopa nuolin Muumin etutassua ja onneksi se auttoi: Muumi voi seuraavana aamuna jo paremmin ja päivän aikana virkosi vielä lisää.

Olemme varustaneet retkikunnan. Kävimme olohuoneen toisella puolella tarkistamassa parvekkeelle pääsyn. Ei päästy. Tarkistamme asian kuitenkin aina kun liikkumme siellä, koska joku kerta ovi varmasti on auki. Retkikuntamme retkeily jatkuu siis. Minä johdan ja Muumi tulee kuono hännässäni kiinni perässä. Jos pysähdyn nopeasti Muumi muksahtaa takamukseeni. 

Retkeilyn lisäksi olemme harrastaneet lukemista. Tai siis Saara lukee lattialla istuen ja minä istun vieressä. Saan koko ajan silityksiä, kun uhkaan purra kirjaa jos ei silitetä. Muumilla on erilainen tapa lukea. Se tassullee lähelle ja tökkii Saaraa kuonolla. Nousee takajaloilleen ja katselee mitä luemme. Ei se kuitenkaan silitystä ole vailla, vaan tykkää puuhailla ympärillämme. Joskus Saara huijaa sen istumaan kirjallisuuspiiriin silittämällä minua ja jatkamalla kädenliikettään Muumiin. Ollaan vähän niin kuin yksi iso (tai keskikokoinen) kani, jota silitetään yhtä aikaa ja silloin Muumi istuu ihan minussa kiinni ja hymyilee. 

Että meille kuuluu ihan tavallista. Paitsi, että joku on pissannut vessan viereen jo useamman kerran. Syyllistä ei ole saatu kiinni, koska kukaan ei tunnusta, eikä kukaan ole nähnyt tätä riiviötä. Arki taitaa kuitenkin olla sitä ihan parasta aikaa (mysteeripissoista huolimatta).

Rauhallista joulua ja iloloikkaista vuotta 2017!

PS. Mie tiiän, et me saadaan monta pakettia. Ollaan oltu niin kilttejä. Ehkä kyllä kävin lahjakaapissa istumassa myöskin. Kaapeissa on aina käytävä. Narniaan tai Ihmemaahan kelloa kantavan jäneksen luo tai... Joo, no meidän vaatekaapissa ei ole. Mut lahjoja siellä oli. Siitä myöhemmin, kun ennen joulua ei kuulema voi kertoa, vaikka ne näin. 

T.  Kaappikaniini Pinja.

Superpahna-olkikuivike testissä

Paras tähän mennessä löytämäni kuivike kanin vessaan on ollut puupelletti. Siis se lämmitykseen käytettävä, jota myydään rautakaupoissa. Se on toiminut joka kanilla: pitkäkarvaisella angoroaristeytyksellä ja pitkähelmaisella leijonallakin. Jotka molemmat olisivat levittäneet purut pitkin asuntoa turkissaan. Lämmityspelletin lisäksi olen testaillut kissojen vessoihin tarkoitettua puupellettiä, mutta se eroaa vain kalliimmalla hinnalla. Yhtenä kesänä testasin turpeen. Muutama kaniharrastaja kehui sitä ja pakkohan oli testata: makuuhuoneeni kuorruittui ohueen turvepölyyn. Tuolilla, jolla ei oltu viikkoon istuttu, oli turvehuntu. Se oli ensimmäinen ja viimeinen turvetestaus tässä huushollissa. 

Superpahnaan törmäsin Lemmikkimessuilla ja kiinnostuin heti. Isoin epäilykseni oli, tekisikö se turpeet: kanit kun asuvat edelleen makuuhuoneessamme ja toki päivittäin sängyssä aikaa viettävät. Messuesittelijä vakuutti ettei leviä sängylle tassuissa, joten pakkohan tätä oli sitten testata. Eikä muuten kehunut esittelijä liikoja: ei ole levinnyt sängylle. Ennakkoluuloni oli täysin turha.

Vasemmalla kuivaa, oikealla vedellä kostutettua superpahna-kuiviketta. 

Superpahna on mukavan tuntuista kädessä ja se paakkuuntuu hauraaksi paukuksi kastuessaan.  Se on olkea, erittäin hienoa sellaista, ei mitenkään pisteliästä tai tikkuista. Siivotessa lapioin märät pois ja lisään uutta puhdasta kuiviketta päälle. Kuivike turpoaa jonkun verran kastuessaan, mutta mielestäni vähemmän kuin puupelletti. Huomasin harmikseni tosin, että märkää ei ole vain siinä missä pinnalla on märkää. Kosteaa kuiviketta on alla mattona ja päällä on kuivaa. Tavallaan positiivista, että kanilla on kuivaa missä kävellä. Henkilökohtaisesti vain koin sen siivousta vaikeuttavaksi. 

Tiesittekö, että haju voi olla paha tai hyvä riippuen missä se on? Kuiviketestiin kuuluu olennaisesti, ettei vessaa siivoakaan ihan joka päivä. Tässä testissä kanien vessa alkoi haista samalle kuin tallilla haisee. Tallilla se on ihana haju, omassa makuuhuoneessa - en välittäisi. Tallintuoksu alkoi levitä aika nopeasti, kun kaksi paljon pissaavaa otusta käy samalla potalla. Tästä toki pääsee siivoamalla kuten kuuluu, eikä laistamalla ;)

Pelkäsin muuten myös, että Muumi kehittää vessasta kaivelulaatikon. Blogiani seuranneet tietävät, että Muumi rakastaa kaivaa. Sen ammattihaave on kaivinkone. Se treenaa päivittäin ahkerasti. Muffe yllätti positiivisesti, eikä ole kaivanut vessassa yhtään! Tai siis se kuopsuttaa vähän ennen asiointiaan, semmoisen normaalin kuopsutuksen, jossa kuivike ei leviä vessasta mihinkään. 

Tassuillehan Superpahna on aivan ihanteellinen. Pehmeä, hieman joustava, mukava tallustella, ei takerru tassukarvoihin ja mene varpaiden väliin. 

Mielestäni Superpahna selvisi testistämme oivallisesti. Odotan innolla, että tätä tulee johonkin lähikauppaan myyntiin, sillä meidän kokeiluerä on käytetty loppuun ja karu paluu puupellettiin on tapahtunut. Toimii muuten myös niin, että laittaa puupellettiä alle ja Superpahnaa päälle pehmikkeeksi. Testailin sitäkin, kun yritin saada testierän riittämään pitempään...

Loppuun plussat ja miinukset:

+ Ei leviä kanin mukana vessasta

+ Pehmeä tuntuma, hyvä kanin tassuille

+ Paakkuuntuu, märät kohdat helppo lapioida

- Märkyys leviää vessan pohjalla laajalle 

- "Tallinhaju", jos vessa pääsee liian märäksi

Superpahnan paperisäkki.

Lemmikkimessut 2016

Suomen lemmikkanit ry:n pisteellä myytiin pehmopupuja.

Tänään messuilin. Kanit eivät siis olleet mukana, vaan kävin ihan kanittomana katselemassa. Kanittomana messuilussa on se hyvä puoli, ettei tarvitse katsoa kelloa ja kytätä milloin oma kani on hyppyvuorossa tai tuomarin pöydällä arvioitavana. Tästä syystä en myöskään lupautunut hommiin messuille. Mielelläni yleensä auttelen kanitapahtumissa, mutta tiesin jo etukäteen että tänä viikonloppuna en jaksaisi. Halusin mennä ihan oman fiiliksen mukaan ja olla sen aikaa kun olen. Siitä syystä en kysynyt edes ketään kaveria mukaan, vaan hengailin yksikseni. Ettei tarvitse välittää kenenkään muun aikatauluista. 

Tilausvaljaiden tekokin on tästä samasta syystä tauolla ja taitaapa se näkyä tämän blogin päivitysmäärässäkin. En vain jaksa oikein tehdä mitään ylimääräistä töiden lisäksi. Ja koska kanit ovat olemassa itsensä takia, ei esimerkiksi tämän blogin, kanien kanssa kotona olo menee ohi bloggaamisen, valjaiden teon ja tapahtumiin osallistumisen.

Suomen estekanien hyppykisoista.

Puput ovat saaneetkin paljon naurua ja hymyjä päiviini. Muumi on keksinyt uuden jekun: se kaivaa paperinenäliinani sängystä tyynyn alta ja juoksee se suussaan karkuun. Pinjakin on keksinyt uuden jekun. Se hyppii tietokonetuolille, vaikka se on kiellettyä. Yleensä se tekee sen salaa. Eilen se hyppäsi, vaikka istuin tuolilla. Yhtäkkiä vain tumps: jänis oli tuolin reunalla vieressäni. Eihän sitä voinut edes torua, kun alkoi niin naurattaa. Oma pieni uhkarohkeilijani. 

Lekan jäsenlehtiä myynnissä. Suosittelen jäsenyyttä jo ihan tämän lehden takia!

Mutta mennäänpä messuihin! Katselin Suomen estekanien estekisoja hetken aikaa, kävin jututtamassa Lemmikkikanien ja SKY:n ihmisiä ja tietysti seikkailin vähän kaikkialla muuallakin. Isoinpana ahaa-elämyksenä messuilta jäi Naturalian Superpahna olkikuivike. 

Pinjalla on tullut toisen takatassun kantapäähän kovettuma ja olen miettinyt mitä pehmeämpää kuiviketta laitan kanien vessaan puupelletin sijaan. Heti kun näin olkikuivikesäkin, halusin tietää aiheesta lisää. Juttelin messuosastolla kuivikkeesta ja kyselin millaisia kokemuksia kuivikkeesta on sisäkanien vessoissa. Kuulosti tosi hyvältä (vaikka kokemukset oli pääasiassa kissoilta) ja lopputulemana sain muovipussiin testierän kuiviketta mukaan. (Sitä myydään 10 kilon säkeissä, olin bussilla, niin en voinut ostaa niin painavaa säkkiä). Laitan kuivikkeen pupuille vessaan, testaamme ja bloggaamme. Tuote ei vielä tällä hetkellä ole kaupoissa, mutta sanoivat, että ensi vuonna voisi tulla. Mukavaa päästä testaamaan tätä jo nyt!

Uusi este

Estekalustoni on karttunut yhdellä uudella esteellä. En ole vielä päässyt testaamaan sitä kunnolla, mutta odottakaapa kun päästään pupujen kanssa seuraavan kerran maalle. Sitten me Muumin kanssa koitetaan. 

Tämä on nyt Muumin oma este. Lähinnä siksi, että Muumin kanssa treenailen kisojakin ajatellen, vaikka seuraavat kisat joihin osallistutaan ovatkin vasta ensi vuonna. Pinjan kanssa hypitään välillä huvikseen. (Pinja hyppäsi juuri häkin päälle tarvikekoriin, ja bloggaamiseni keskeytyi kun piti juosta kieltämään...). 

Uuden esteen maksimipituus on 60 cm ja maksimikorkeus korkeimmasta kohtaa 48 cm. Tällä esteellä olisi tarkoitus saada karsittua Muumilta pitemmän esteen ensimmäinen puomin pudotus pois. Muumi nimittäin pudottaa sen puomin todennäköisemmin kuin pääsee yli. Jotenkin sen hyppy aina lähtee liian matalana. Mutta nyt voidaan treenata tällaista estettä kotioloissa, joten eiköhän Muffe ensi kesänä vetele näitäkin oikeaoppisesti. 

Johtimessa on neljä pystyosaa, joihin saa puomeja.

Esteeseen kuuluu muoviputkesta tehdyt puomit.

RHD-rokotuskäynti

Pinja ja Muumi kävivät tänään eläinlääkärillä. Pinja ensimmäistä kertaa elämässään, mistä sietää olla kiitollinen. Käytiin siis ottamassa rokote RHD:tä vastaan. 

Eläinlääkärillä Pinja joutui ensimmäisenä puntariin, joka näytti 1,6 kiloa. Hippasen enemmän siis kuin hermeliinin tai kääpiöjänön ihannepaino. Lihava Pinja ei kuitenkaan ole, joten saa rauhassa painaakin tuon. 

Seuraavaksi lääkäri tarkasti Pinjan takajalat ja ihaili pitkää häntää. Samalla tunnustellessaan kyseli Pinjan ruokavaliosta ja onko ollut valeraskauksia. Katseli suuhun ja ihaili valkeita talttoja. Tunnusteli vatsan ja suolta, ja helpotuksekseni totesi, että tuntuu täysin normaalilta. Iäkkäämmillä leikkaamattomilla naaraillahan on kohtukasvainriski. Tiedostan Pinjan riskin, koska olen yhden pitkäkorvan kohtukasvaimelle menettänyt. Se tuli ihan puun takaa: iloinen kani oli hetkessä parantumattomasti sairas ja seuraavassa hetkessä poissa. 

Pinja sai terveen paperit ja rokotuksen vasempaan kupeeseen. Lääkäri sanoi, että pistää mielummin sinne kuin niskaan. Pinjalla ei ole kovin löysä niskanahka, takamuksessa on sitten runsaampi nahka nostaa. 

Muumille tehtiin kaikki samat toimenpiteet. Nopeasti lääkäri kommentoi, että silmäkulmaan on joku purrut, mutta hienosti on parantunut. Odotinkin huomaako hän sen itse, enkä suorilta sanonut miksi silmäkulmassa on vekki. Totta kai huomasi. 

Muffe painoi 2,4 kiloa ja sai terveen pojan paperit. Lääkäri kommentoi, että tuntuu hieman tukevalta pojalta. Siis ei lihavalta, mutta suositteli varomaan, ettei liho. Niin se Muffe on vaan oppinut pitämään puolensa ruokatarjoilussa jänistä vastaan. Muffekin sai rokotuksen kupeeseensa. 

Kumpikin sai oman rokotuskorttinsa. Lääkäri suositteli ottamaan vahvistusrokotteen keväällä ennen kuin aletaan valjailemaan ulkona ja mennään kisoihin. Sen jälkeen sitten vuosittainen vahviste. Ensimmäisen rokotuksen hinta oli 77 euroa ja toiselle kanille 53 euroa. Käytännössä klinikkamaksu meni vain kerran ja siitä hinnanlasku toiselle rokotukselle. Lääkäri sanoi, että on rokottanut parin kuukauden aikana paljon kaneja ja kukaan ei ole jälkeenpäin raportoinut mistään rokotuksen aiheuttamasta oireesta. Kehotti informoimaan häntä heti jos sellaista kuitenkin ilmenee. Sanoi myös, että kani voi pyrkiä nuolemaan pistokohtaa normaalia enemmän. 

Puput on olleet reippaita omia itsejään nyt illalla kotona. Mitenkään ei huomaa, että päivässä oli tämmöinen ohjelmanumero.

Ajatuksia RHD:sta ja hyppelyä

Muumi rakastaa olla ulkona. Kun sen nostaa pihamaalle se lähtee pompottelemaan tyytyväisenä. Siitä näkee, että se on asunut elämänsä ensimmäiset kuukaudet ulkona. Luonnonäänet ovat kivoja ja tuulentuiverrus ihanaa. Pinjalle ulkoilu on paljon jännempää, neitihän ei voi liikkua jos tuulee liikaa... Asumme pääkaupunkiseudulla, joten RHD:n takia puput ovat päässeet todella vähän ulos kevään ja kesän aikana. 

Yhtenä päivänä Muumilla oli kuitenkin onnenpäivä. Käytiin viikonloppureissussa miehen vanhemmilla ja otettiin kanit mukaan. Nappasin hyppyesteetkin auton perään ja päätin treenata Muumin kanssa pitkästä aikaa ulkona esteitä. Ja voi, että kun Muffelilla oli kivaa! (Pinja piti hauskaa sisällä)

Mitä sitten ajattelen RHD:sta? Olen päättänyt, etten osallistu kanien kanssa tai ilmankaan kanitapahtumiin tänä vuonna. (Lemmikkimessut harkinnassa, pupuitta) Meillä asuu citykaneja pihapiirissä, joten RHD-riski on ilmeinen. En ajatellut kantaa sitä vahingossa kengissäni puputapahtumiin, joten pysyn poissa. 

Pinja ja Muumi saavat RHD-rokotteen piakkoin. Voin bloggailla sitten rokotteesta tarkemmin. Täällä meillähän kanit eivät ulkoilekaan, mutta RHD:n takia niiden liikkumista on rajoitettu sisällläkin. Kanit eivät mene eteiseen, jonne jätetään kengät. Tämä järjestely on ollut käytössä keväästä asti ja jatkuu edelleen. Sinällään tämä vaikeuttaa pupujen pitoa vapaana koko asunnossa, kun keskelle eteisen käytävää pitää aina jaksaa rakentaa aita jos kanit päästää olohuoneeseen ja keittiöön leikkimään. Valitettavasti tämä on vähän rajoittanut kanien pääsyä makuuhuoneesta muualle huoneistoon. Se aita vaan vaikeuttaa niin kauheasti ihmistenkin liikkumista asunnossa, ettei sitä ihan joka päivä pystytetä ja pureta. 

Korvapuoli kani ja kaveruus

Pahoittelen alkuun tätä hiljaiseloa. Olen kohtelias jäniini ja osaan pyytää anteeksi. Etenkin jos anteeksipyynnöstä saa ruokaa. Hiljaiseloa on ollut vain täällä blogin puolella, varsinaisessa elämässäni en ole ollut kovin hiljaa. Kuikutan ja kurisen. Keskellä yötäkin. Mutta lopetan kyllä aina heti kun Saara sanoo "Pinjaa" sillä äänellä josta tiedän, että minua kuuntelevat muutkin kuin Muumi. Kuka nyt kosiskelisi kaikkien kuullen?

Tiedättekö mitä? Muumi sai muutama kuukausi sitten Ikeasta pehmopupun. Minä jänö nauroin sille hieman, koska eihän pehmopupuja tarvitse kuin mammanpojat. Pakko tosin myöntää, ettei Muumikaan siitä pupusta kovin innoissaan ollut. Saara vaan halusi hankkia semmoisen lattialle istumaan, kun toisillakin kaneilla (ja koirilla) on semmoisia pehmoleluja. 

Pitihän meilläkin sitten olla. 

Yhtenä päivänä se sitten tapahtui. Muumi keksi, että se voi pomotella sitä pehmolelua, kun ei se minua pysty pomottelemaan. Se on karvatohvelini alla pysyvästi. Se komenteli sitten aikansa pehmoa, mitä en kyllä yhtään ymmärtänyt. Eihän se pehmo totellut, istui vain. Lopulta Muumi heitti sen pehmon seinään, kun ei siitä muuhun ollut.

Yhtenä päivänä pehmo istui söpösti häkin oven ulkopuolella ja me istuttiin söpösti häkissä. Oltiin kahdestaan kotona, koska muut oli töissä, jotta niillä on varaa meidän porkkanoihimme ja muuhun hyvään. Muumi sitten keksi kurotella aikansa kuluksi pinnojen välistä pehmon korvan suuhunsa ja veti siitä. Korva melkein irtosi. 

Nyt tulee jutun pahin osuus. Se ei suinkaan ole korvapuoli pehmoeläin. Se on, että Muumi on alkanut ärähtelemään minullekin. Se käyttää painovoimaansa ja jyrää hentoisen jäniiniyteni kauemmas porkkanoista ja pelleteistä. En onnistu enää omimaan kaikkea, vaan Muumi tulee ja vie. Ei me tosin tapella. Täytyy myöntää, että olen liian hämmentynyt, että osaisin ärähtää takaisin. Edelleen se jotenkin järkyttää, että tossun alta kuuluu ärähdys ja ruoka viedään suusta.

Sitä paitsi mehän ollaan ystäviä. Ystäville annetaan anteeksi, vaikka ne viekin herkun nenän edestä. Ei siitä ruuasta oikeastaan jaksa kun kerran murahtaa ja sitten syödään vierekkäin yhdessä. Ruokaseura on hyvästä. Me voidaan siis oikein mainiosti ja kirjoitellaan jatkossa taas ahkerammin tänne.

Teidän,

PS. Arvonta on suoritettu ja voittaja on Ella-Maria. Onnea!

Viiden vuoden villitys

Töttörötöö! Pupunpaja viettää synttäreitään! Tein ensimmäisen bloggauksen 31.7.2011, joten nämä on viikon myöhästyneet viisivuotisbileet!

"Olen bloggaillut hieman toisenlaista blogia, mutta nyt päätin aloittaa käsityöblogin. Tässä minua ovat innostaneet ihmiset, jotka bloggaavat tekemistään koirien pannoista, valjaista ja takeista. Niin, miksen minäkin bloggaisi tekemistäni kanien valjaista, kuljetusboksien suojuksista ja riippumatoista. Ja mitähän muuta tässä vielä keksisi.

Siinäpä sitaatti ensimmäisestä bloggausesta. Blogi toimi pitkään Nopan-blogin nimellä, koska ensimmäisen kanini nimi oli Notte ja halusin sen mukaan blogin nimeen. Sitten kyllästyin siihen, että Nopan-nimeä oli vaikea taivuttaa... Päätin keksiä jotain helpompaa ja yhdistin kanit ja käsityöt Pupunpajaksi. Tekemissäni valjaissa tosin lukee Nopan, ja Pupunpajan valjaat ovatkin Nopan-valjaita. Tämä johtuu tästä blogin alkuperäisestä nimestä. Pitäähän Noten nimi jossain olla edelleen esillä!

Ensimmäisen postauksen aikaan odottelin Pinjaa saapuvaksi luokseni yhdessä leijonapappa Jonsun kanssa. Nyt Jonsu on jo muuttanut oranssimmille porkkanamaille ja Pinja ei ole enää mikään jänövauva, vaan yhtä vanha kuin blogigin. Pipsa onkin ollut meillä nyt viisi vuotta, ja ensi viikolla bloggaan vähän siitä ajasta, kun Pinja muutti meille. Siihen liittyy iloa ja surua. 

Mutta nyt juhlitaan viisivuotiasta blogia pitämällä perinteikäs valjasarvonta! Osallistua voi seuraavasti:

Kommentoi alle (tai lähetä maililla) seuraavat asiat:

1. Nimi/nimimerkki

2. Sähköpostiosoite

3. Oletko blogin lukija, jos niin mitä kautta luet? (blogger, face, bloglovin, jne.)

4. Mihin suuntaan haluaisit Pupunpajan kehittyvän/mistä haluaisit lukea?

Voittaja arvotaan 21.9.2016 ja hänelle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Voittovaljaat ommellaan voittajan toiveiden mukaan niissä rajoissa mitä kuoseja varastosta silloin löytyy. Valjaiden lisäksi voittaja saa 2,5 metrin hihnan valitsemassaan värissä (valikoiman värit). Eli voittaja saa tilata valjaat ja hihnan ja mie sitten ompelen toiveiden mukaan ja toimitan ne hänelle :)