Kanin hoidon aakkosia
Perhemediat on julkaissut useampia kanikirjoja. Yksi näistä on Kääpiökanin hoidon ABC (2007). Kirjassa käsitellään (kääpiö)kanin hankkimista, sen hoitoa, asumista sekä rotuja ja värejä.
Kirja on ulkoasultaan selkeä ja mukavalukuinen, sillä se on taitettu hyvin. Kuvia on paljon ja kuvatekstit ovat todella informatiivisiä. Lisäksi tekstistä on tehty nostoja ja kappaleet on pidetty lyhyinä. Juuri sellainen kirja, jota itse olisin rakastanut ala-asteella, kun keräsin kaneista tietokansiota ja haaveilin omasta pitkäkorvasta.
Vaikka kirja onkin suunnattu lapsille, löytää siitä myös varttuneempikin lukija ohjeita kanin hankintaan. Itseäni kirjassa kiehtoi tiedot kanien historiasta, elämästä luonnossa sekä aisteista. Mistään ei toki ole selitetty kovinkaan syvällisesti.
Teos jakaa kanirodut hienoihin rotuhin, luppakorvaisiin kaneihin, turkisrotuihin ja rex-rotuihin. Varsin mielenkiintoinen tapa hahmottaa kanirotuja siis. Hienot rodut ovat kirjan mukaan jalostettu näyttelyihin, eikä niillä siis ole ollut koskaan muuta käyttötarkoitusta. Tällä viitataan siihen, että turkisrodut ovat kehitetty turkisten vuoksi. Sinällään outo perustelu, sillä mitäs luppakorvaiset ja rex-turkkiset sitten ovat? Eri kanirotuja on joka tapauksessa nostettu varsin kattavasti esille. Kirjan suomenkielinen nimi hämää, sillä kirjassa ei käsitellä vain kääpiökaneja. Englanninkielinen alkuperäisnimi puhuu vain kaneista, joten tästä hämmennyksestä saamme kiittää suomennosta.
Jonkin verran asiavirheitä kirjasta löysin, mutta ylipäätään se sisältää paljon oikeaa tietoa ja hyviä vinkkejä. Suomentaja on selvittänyt esimerkiksi suomalaisia kaninäyttelykäytänteitä ja hyväksyttyjä rotuja. Lisäksi kirjan lopusta löytyy linkkivinkkinä muun muassa SKY:n verkkosivu ja puput.net. Puput.nettiä ei enää ole, mutta kirjan julkaisun aikoihin se on varmasti ollut parasta mitä aloitteleva kaniharrastaja on voinut löytää etsiessään tietoa.
Perhemediat 2007
Lemmikin maailma -sarja
64 sivua.
Ps. Tykkäättekö te kirja-arvosteluista? Pitäisikö näitä siis tehdä enemmänkin?
Minusta nämä kirja-arvostelut on kivoja! :) Pitäis varmaan lainata kirjastosta kanikirjoja ja miettiä vähän miten ajatukset kaneista on muuttuneet sitten ala-asteen, kun kanista vasta haaveilin ja miten erilaiselta kirja tuntuu :D
VastaaPoista