Nakertajat huomio!
Nakertajat-lehden sadasyksilö tipahtelee par aikaa Pirkanmaan Nakertajiin kuuluvien postilaatikoihin. PiNa on pirkanmaalainen kani- ja jyrsijäyhdistys, joka on perustettu jo vuonna 1988 nimellä Suomen Kani- ja Jyrsijäkerho. Nykyisellä nimellä se on toiminut vuodesta 2003.
Itse kuulin PiNasta ja sen lehdestä vuonna 2004 kun omaa kaniharrastustani aloittelin. Tänä vuonna aloitin PiNan Nakertajat-lehden päätoimittajana. Olen lukenut lehtiä eri vuosilta ja iloinnut miten värikkäitä juttuja siellä on julkaistu.
Nakertajat-lehden sadannen numeron toimittaminen ja taittaminen oli mielestäni huippu juttu. Siinä konkretisoitui sitä työtä, mitä monet muut ovat tehneet, ja jota itse saan nyt olla jatkamassa. Yhteistyössä on voimaa, ilman talkootyötä mikään kani- ja jyrsijäyhdistys ei pyörisi, jäsenlehdet eivät ilmestyisi, näyttelyitä ei pidettäisi tai kanihyppyjä hypättäisi.
Luukussa yhdeksän haluankin muistuttaa jokaista vapaaehtoistyön voimasta. Osallistutaan kaniyhdistysten toimintaan, autetaan missä voidaan, ja tehdään kaniharrastus yhdessä mukavaksi yhteiseksi jutuksi. Jokainen yhdistys iloitsee uusista aktiivista käsistä.
Ei voi muuta todeta kuin, että asiaa kirjoitat! :)
VastaaPoista