Kävimme jouluna vanhempieni luona ja Pinja tietysti tuli mukaan. Matkaa taitettiin pieni pätkä paikallisbussilla ja useampi tunti junassa.
Busseissa kani saa yleensä matkustaa ilmaiseksi. Itse olen pari kertaa joutunut maksamaan pitkän matkan bussissa lisätavaramaksun kun kani on ollut mukana. Tässä on ilmeisesti eri linja-autoyhtiöillä eri käytäntöjä. VR:llä joka lemmikistä on sama viiden euron lemmikkimaksu kaukoliikenteen junissa (lähiliikenteen junissa ilmaista). Samassa laatikossa matkustavat kanit pääsevät samalla lemmikkimaksulla, eli maksu peritään boksien määrän mukaan.
Pinja on junaillut jonkun verran pienestä pitäen. Se junaili jo sinä päivänä kun saapui minulle kaksikuukautisena Turusta Savoon. Junassa se on joutunut usein koiran viereen, mutta vaikka se ei muuten hirveästi olekaan koirien kanssa tekemisissä, se ei välitä koirasta jos koira ei välitä siitä. Tuijottavat, haukkuvat ja vinkuvat koirat ovat siitä epäilyttäviä ja ärsyttäviä.
Peitänkin junassa Pinjan kuljetuslaatikon tuubihuivilla, ihan vaan että koirat eivät näe kania ja Pinja kokee olevansa enemmän suojassa. Boksin ritiläseinät ja katto nimittäin takaavat ilmanvaihdon lisäksi vähän liikaa avaruutta kanille, joka on mielellään piilossa, kolossa. Pinjalla oli boksissa pyyhe ja paljon heinää. Junassa kaadoin vettä sen oveen kiinnitettävään kuppiin ja tarjosille sille rusinoita. Yleensä Pinja ei syö kovinkaan paljon reissussa, mutta perille päästyään heinästää heti. Tällä kertaa pari rusinaa maistui jo junassa. Boksissa nukkumisen ja istuskelun lisäksi Pinja myös tähysteli käytävän toisella puolella olevaa koiraa, sekä asetteli heiniä ja pyyhettä kivempaan asentoon. Laatikosta kuului välillä aikamoinen ruovinta. Boksin ovessa olevalle purublokkerillekin oli siis käyttöä.
Lemmikkivaunussa on mielestäni lähes aina hyvä tunnelma. Milloinpa suomalaiset juttelisivat iloisesti monta tuntia tuntemattomalle vieressä istujalle kuin lemmikkivaunussa. Siellä on jotenkin hyväksyttävää alkaa jutella, kysellä toisen lemmikistä, kertoa kokemuksia ja miettiä maailman menoa. Keskustelu lähtee jo ihan siitä, kun kerron vieressä olevalle koiranomistajalle, että laatikossani on kani. Ihan vain, että tietää sitten itse koiransa ja sen reaktion vieressä olevaan kaniin.
Pinjan kanssa reissatessa saan aina iloisia hymyjä ainakin muutamalta vastaantulijalta. Tällä kertaa juna-asemalla vastaan tuleva nuori mies pysähtyi, katsoi kantamaani kuljetuslaatikkoon ja hymyili sitten niin iloisesti, että itseänikin alkoi hymyilyttämään. Kyllä, laatikossa on jänis. Kaunis ja ihana pitkäkorva, joka saa sinut hymyilemään.
Kiva postaus! Tuo viimeinen alkoi hymyilyttää minuakin <3
VastaaPoistaSama! :))
VastaaPoistaMyös jos on vaikka kaks kaljakärryä ja molemmissa 3 boksia niin hintaa tulee 10€ eikä 30€ ;)
VastaaPoistaEli bokseja kannattaa sitoa pinoiksi. Hyvä tietää. Itsellä ei ole ikinä ollut niin montaa kania mukana, että olisi tullut kärrillistä :)
PoistaMoi! Sulla on tosi kiva blogi ja tää ulkoasukin on tosikiva:) Ihanan yksinkertainen toi banneri:3 Liityin sulle lukijaks käyppä vilkasemassa tuo mun blogi ja liity lukijaksi jos kiinnsotaa:)
VastaaPoistahttp://princessmyy.blogspot.fi/