31.12.2015

Jäniksen ja Muumin vuosi 2015

Vuoden viimeisenä päivänä on hyvä summata yhteen vuoden tapahtumia. Alkuvuodesta 2015 aloittelimme Pinjan kanssa estekisoja kunnolla. Oltiin kisattu vuoden 2014 vikoissa ulkokisoissa ekaa kertaa ja oli jäänyt kisausinto päälle. Helmikuussa osallistuttiinkin Klaukkalassa sekä helppoon mutkaan että suoraan. 

Suoralta ei saatu tulosta Pinja jännittäessä liikaa hälinää, mutta mutkan alkaessa Pinja oli jo sinut hälinän kanssa. Päästiin maaliin kahdella virheellä ja jänes hyppäs puhtaasti muun muassa vesiesteen, vaikka ei ollut ikinä ennen edes nähnyt sitä. Esteratojen välissä Pinja kävi pyörähtämässä myös pet-pöydällä ja nappasi luokkavoiton ja oli BIS4-kani. Kisailuvuosi lähti siis oikein loistavasti käyntiin.

Kuva: Henna V.
Seuraavat estekisat oli sitten toukokuun alussa Puotinharjussa. Kostea päivä toi korkeutta ja nopeutta neidin pomppuihin, ja Pinja kaahaili esteuransa parhaimman tuloksen. Virheetön rata ja sijoittuminen seitsemänneksi. Toukokuun lopulla sattui kuitenkin estetreeneissä kohtalokas hihnan sotkeutuminen. Tämän seurauksena valjaat pyörähti kanin päällä ja Pinja säikähti niin kovasti, ettei sen kanssa kisaamisesta ole tämän jälkeen tullut oikein mitään. Koitan kotioloissa pikkuhiljaa treenailla valjasjännitystä pois, mutta kisakentille Pinja ei palaa, ellei jännitys häviä kokonaan. 

Esteitä Pinja ei ole kuitenkaan täysin jättänyt, nyt se hyppää vain omaksi ilokseen sisällä irtona. Sisällähän meillä pääsääntöisesti esteitä muutenkin treenaillaan. Se hyppää aina koko radan itsenäisesti, kun sen radan alkuun lykkää. (Rata = 2-3 estettä, enempää ei ole :D ). Muumi hyppää tietysti sisälläkin valjaissa, et saadaan treenattua kisoihin kunnolla. 



Pinjan onnettomuus ja valjasjännitys harmittaa tietysti hieman, koska jänö oli hyvässä vedossa kisoissa. Toivoin keväällä vähän, että oltaisiin klassauduttu edes suorassa keskivaikeaan sen kanssa, koska taitoa jänöllä on. Pinja on kuitenkin jo neljävuotias, joten en olettanutkaan että sen kanssa kisaisin kovin tavoitteellisesti tai haastavia ratoja. Pipsan kanssa kisaaminen synnyttikin ajatuksen siitä, kuinka kivaa olisi jos Pinjalle ystäväksi hankittava kani voisi olla myös estekani. 

Muumin tuli taloon heinäkuussa oli ehdottomasti vuoden kokokohta sekä minulle että Pinjalle. Piitu nuortui silmissä, kun se päätti jättää päiväunet väliin ja alkaa puuhailla Erittäin Tärkeitä Kanien Toimia, kun toinen pitkäkorva oli katselemassa. Pinja on aina ollut topakka tapaus ja jännitin aika paljon miten se hyväksyisi kaverin itselleen pitkän yksin elon jälkeen. Mutta Pinjan mielestä Muumi oli tosi kiva kaveri alusta asti. 



Muumin takia käytiin pitkästä aikaa eläinlääkärissä, onneksi vain kastraatiossa. Hippasen hoitotoimenpiteitä Muumi toki vaati, aluksi silmäkulmansa takia johon velipoika oli purrut, sitten kastraatiohaavan takia. Mutta kaikki sujui hyvin ja Muumi solahti meidän perheeseen loistavasti. 

Muumin kanssa kisailtiin esteissä neljät kisat syksyllä. Herralla on saaliina yksi klassauspiste helposta suorasta ja loistavaa kokemusta. Muumin veljet pärjäili loistavasti ja oli kiva seurata velipoikien suorituksia kisoissa. Loppujen lopuksi Jänö ja Muumi sijoittuivat muuten Vuoden hyppykani -kisassa samalla sijoitukselle, eli saivat ihan yhtä surkeat pisteet molemmat :D

Kuva: Vera L
Muumin ja Pinjan totutus toisiinsa sujui siis mutkattomasti sen jälkeen kun Muumi oli leikattu ja saanut haavansa paranneltua. Pinja ja Muumi touhuavat päivittäin yhdessä, nukkuvat vierekkäin ja Muumi herrrasmiehenä nuolee Pinjan naaman aika ajoin. Muumi on jo oppinut, että Pinja syöksyy ruokakipolle ja iskee hampaansa siihen mikä ekana on edessä. Enää ei siis lennä karva, vaan Muumi loikkaa viime hetkellä sivuun, antaa Pinjan ahmia suun ruokaa täyteen ja tassuttelee sitten rauhallisesti sen viereen syömään.

Naksutuskoulutuksessa ollaan edetty niin paljon, että kumpikin kani seisoi takajaloillaan pyynnöstä jouluna sukulaisten edessä. Jännää se pupuista oli, mutta niinpä vain kosketuskepin avulla temputtivat yleisölle! Kaiken kaikkiaan tämä oli tosi hyvä vuosi: meille muuttanut Muumimies on ilahduttanut päiviämme ja Pinjakin on pysynyt täysin terveenä.  


Hyvää uutta vuotta 2016 jokaiselle blogini lukijalle!

28.12.2015

Pupujen joulu


Meillä kanit ovat perinteisesti saaneet joka joulu omat pakettinsa. Tänä vuonna en paketoinut lahjoja, koska ainakin pallon paketointi olisi ollut vähän haastavaa. Ostin kaksi lahjaa, kun kanejakin on kaksi, mutta en nimennyt mitenkään kumpi oli kummalle. Eli kaksi yhteistä lahjaa.

Annoin pupuille ensin tuon pajupallon, jonka sisällä on kaksi puista pallokeppisysteemiä ja jotain kasvia. Pinja rakastaa pajupalloja ja koska Muumikin on jyrsimisintoilija, niin arvelin tosi suuren pajupallon olevan mieluinen lelu. Olihan se, mutta hieman yllättäen Pinja puuhaili sen kanssa paljon pidempään kuin Muumi. 

Tykkään tästä kuvasta, koska se jotenkin ilmentää noiden kaveruutta.
Nyt myöhemminkään Muumi ei ole ihan kauheasti järsinyt palloa, mutta Pinja on. Mieluinen lahja pallo on kuitenkin ollut kummastakin pupusta. Puput saivat lahjaksi myös punotun porkkanan. Muumi söi heti porkkanan naatit ja kuritti porkkanaa huolella. Se siis heittelee sitä ilmaan ja hakkaa lattiaan. Toki porkkana kävi jo uimassa juomakupissakin... Porkkana oli siis Muumin suosikkilahja, vaikka on Pinjakin sitä innolla repinyt. 

Tarkoitukseni oli ulkoilla Muumin kanssa jouluna, mutta kylmä ja märkä sai meidät pysymään sisällä. Olisikin ollut lunta, niin oltaisiin käyty juoksemassa lumirallia, mutta nyt ulkona olisi vain kurannut tassut ja kastellut turkin. Muumi ja Pinja rallasivat tosin sisällä. Vietettiin joulua maalla ja puput käytti heti hyödyksi koko talon läpi ulottuvan vintin. Siinä pystyy kiihdyttämään kunnolla vauhtiin, kun ei heti tule seinä vastaan.



Hippaakin taidettiin vähän leikkiä, kun kerrankin oli tilaa juosta toista karkuun ja piiloutua. Välillä puput sitten säikähteli toisiaan, kun toinen hyppäsi yllättäen eteen. Minä istuin vintin lattialla ja luin James Herriotin Elämäni koirat -kirjaa. Vieressä tietysti rasiallinen suklaata, jota jouluna kuuluu syödä. Suklaani olivat paperillisia ja rapistelin, mikä aiheutti kaneille herkkukaipuun. Niinpä suklaarasian vieressä oli pussissa kauraa ja pellettejä, joita ohi pomppivat kanit pysähtyivät välillä pyytämään. Toimin siis silitys- ja herkkuautomaattina, jota tultiin tökkimään nenällä kesken leikkien ja sitten taas mentiin. Oivallinen tapa viettää joululomaa. 


24.12.2015

Joulun taikaa...



Kuusen alla on kummaa puhinaa, 
karvaisen kuonon jouluista tuhinaa, 
heilahtaa kuusen katveessa tassu, 
kurahtaa vihreän varjossa massu, 
joulukani on asialla, 
oksien peitossa kuusen alla. 

Kanilla mielessään jouluiset ilot, 
porkkana, lahjat ja omenakilot. 
Siksipä heilahtaa karvainen tassu, 
siksipä kurisee massu, 
että on aihetta hetkinen vartoa, 
odottaa, paastota, punota vartoa.

Jälkeen koulun on odotus joulun, 
kaikkein kauneinta maailmassa. 


Kanin mielessä joulu välkkyy, 
kynttilän valo silmissä läikkyy, 
mieli on auvoinen, mieli on avoin, 
viettääkseen joulua jouluisin tavoin.


Uppo-Nallen jouluruno, Elina Karjalainen. 
Alkuperäisen runon karhu korvattu kanilla ja purkki porkkanalla.


PS. Pinja nakitti joulukuvan tänä vuonna Muumille ja ilmoittautui itse vapaaehtoiseksi kuvauspalkkion syöjäksi. 

19.12.2015

Miksi harrastan kaneja?

Kuva: Maisu
Olette varmaan kohdanneet joskus ihmisiä, jotka ihmettelevät kaniharrastusta. Ehkä ihmiset eivät sano sitä suoraan, mutta rivien välistä voi kuulla, että kanit pitäisi jättää pikkutytöille ja harrastaa jotain aikuisempaa. Mitä järkeä on reissata hiekkakentälle kyykkimään kanin kanssa esteradalle? Tai käyttää kaneja näyttelyssä, kun niitä ei edes jalosta? 

Kanit ovat oikeasti hyperloistavia lemmikkieläimiä. Niiden kanssa voi kisata näyttelyitä sekä ulkomuotona että lemmikkiluokassa, voi harrastaa esteitä, agilityä ja kouluttaa erilaisia temppuja. Sen sijaan niitä ei tarvitse käyttää lenkillä kuten koiraa. Mutta niitä voi käyttää. Voit valjailla kesällä ja talvella. Voit opettaa sanallisia käskyjä. Voit silittää karvaista huonoa ja tuntea pienen lämpimän kielen lipaisun tai topakan puukkauksen kuonolla. 



Kysymykseen siitä, miksi harrastan kanien kanssa esitän mielelläni vastakysymyksen. Miksi en harrastaisi? Muumi ja Pinja pitävät estehypystä. Esteet kehittävät yleiskuntoa ja lihaksistoa, antavat vaihtelua arkeen ja tavan liikkua luontaisesti (eli loikkia). Esteitä harrastaessa saat yhteyden pieneen pitkäkorvaiseen eläimeen, joka on tavattoman älykäs ja nopea. Huomaat kanisi yksilöllisyyden. Esimerkiksi Pinja ja Muumi ovat tosi erilaisia hypyttää radalla. Ne tarvitsevat erilaista ohjausta. Esteissä kanini kisaavat eniten itseään vastaan. Haluan kanin onnistuvan omalla tasollaan, voittavan itsensä (ja saavan klassauspisteitä). Jos se sen lisäksi sattuu sijoittumaan luokassaan niin hurraa. Pääasia on kuitenkin yhteistyö kanin kanssa ja kanin kehittyminen hyppäämisessä.



Pet-näyttelyt puolestaan ovat mielestäni kiva tapa selvittää, mitä mieltä tuomarit ovat kaneistani. Tavoitteena on usein viiden pisteen kohtien kuma, koska niihin kohtiin pystyy vaikuttamaan. Lisäksi tietysti haetaan hyviä pistemääriä. Näissä suhteutan pistemäärät saman näyttelyn yleiseen pistetasoon ja mietin sen kautta kuinka hyvin meni. Kun kani saa hyvät pisteet ja pärjää näyttelyssä, tulee hyvä mieli. Oma kani ei ole vain omasta mielestä hieno, vaan se on sitä jonkun toisenkin mielestä.

Sekä estekisoissa että näyttelyissä tärkeää on myös ympäristö, yhteisö ja ihmiset. On kivaa tavata tuttuja, nähdä toisten kaneja ja jutella toisten kani-ihmisten kanssa. Estekisoissa ja näyttelyissä voi oppia kaneista lisää, kun lähtee avoimin mielin mukaan ja kuuntelee ihmisiä. Kaniyhdistysten kautta voi oppia järjestötoiminnasta ja päästä tekemään tosi kivoja juttuja. Minä teen esimerkiksi Nakertajat-lehteä (se näyttää muuten jo CV:ssäkin hyvältä...). Tapahtumissa voi myös jutella niitä kanijuttuja, joita kaikkien kavereiden kanssa ei voi jutella. Niitä, joista saa hullun kaniholistin maineen ja silmien pyörittelyä, jos sattuu puhumaan sellaisen ihmisen kuullen, joka ei harrasta kaneja. 


Sitten on vielä naksutuskoulutus ja muu ajan viettäminen Muumin ja Pinjan kanssa. Kanit ovat perheenjäseniä, mutta ne ovat myös ystäviä. Niiden kanssa viettää mielellään aikaa ja se on oikeastaan perussyy omistaa kaneja. Jos en viettäisi mielelläni niiden kanssa aikaa, niin miksi omistaisin kaneja? Loppujen lopuksi harrastan kaneja siksi, että ne ovat valloittavia persoonia, joiden kanssa vietän mielelläni aikaa. Niistä voi oppia koko ajan lisää, harrastus on moniulotteista ja sitä voi varioda sen mukaan mikä milloinkin innostaa. Näyttelyissä voi käydä ja sitten olla käymättä. Parasta on se suhde, jonka luot jokaisen omistamasi kanin kanssa. 


PS. Kattokaa nyt Muumelsonia, jo pelkästään sen naaman näkeminen saa hyvällä tuulelle. Kun sen ottaa syliin ja rutistaa, niin naurattaa jo <3

15.12.2015

Risupostia



Tänään postin tullessa kolahti normaalia kovempaa. Oli selvää, että nyt tuli isompi kirje. WWF:n panda-logo komeili kuoressa. Kuoren sisältö ei innostaisi ihan jokaista ihmistä. Näin joulun alla lapsille voidaan sanoa, että tuhmille lapsille pukki tuo risuja. Mutta koska lapset ovat tässä tapauksessa pitkäkorvaisia, risupaketti oli iloinen asia. Ja oli siellä keppien seassa suklaalevykin. 



Kanit saivat heti kepit askarteluun ja minä maistelin suklaata. Jokaiseen suuhun jotakin siis. Kepit tulivat todella tarpeeseen, koska vanhat risut ovat loppuun kaluttuja. Muumi on aloittanut syömään sängyn laitaa, koska sen on ihan pakko saada joka päivä syödä puuta. Sen järsimisvimma on isoin, joka millään kanillani on ollut. Muumi aloittikin oitis risujen tultua nakertelun. Kyllä nyt kelpaa taas hetken aikaa nakerrella. Ja kohtahan sitä saa jo joulukuusesta havuja pupuille!



Viikonloppuna kanit muuten treenasi juoksemista. Tai Muumi ainakin, joka rallasi ympäri kämppää. Pinja keskittyi enemmän kiipeilyyn ja erilaisten esineiden välistä mönkimiseen. Huvinsa kullakin, mutta olipa pupuista vaan nii-in kivaa, että sai spurttailla koko asunnossa vapaana. Minä tein samalla valjaita ja puput välillä avustivat mittaamisessa. Eli siis tunkivat häiriköimään. Mutta valjaitakin valmistui nyt kolmet ja loputkin tilatut valjaat on aloitettu! :)



7.12.2015

Jänismäistä päivää!

Pinja täällä. Blogissa on ollut äärettömän hiljaista, ja siksi meikä jänö tekee nyt korjaavan loikan. Me ollaan Muumin kanssa viime päivinä rakenneltu paljon. Pahvilaatikkomökki meni lyttyyn, en kyllä tunnusta olevani niin pullea, että se minun painostani rysähti. Muumi vaan teki isomman oven kun seinä, mutta eihän kukaan ole pahvilaatikkotaloarkkitehti syntyessään. 

Saadaan kuulema uusi mökki Ikeasta, kunhan siellä ehditään käydä. Nyt täällä on ihmiset kuumeessa, eikä oikein tapahdu mitään jännää. Ollaan kyllä pohdittu mitä saadaa joululahjaksi. Muumi ei ees tiedä mikä on joulu! Ajatelkaa meillä on perheessä vauva! Tai no, täyttäähän se tammikuussa sitten vuoden. 

Murtauduttiin lahjakaappiin, koska me puput tiedetään missä lahjoja pidetään. Sieltä ei kyllä löytynyt mitään pupujen käyttöön sopivaa, joten ei sanota mitä siellä oli. Oletan, että meidän lahja on niin suuri, ettei se mahdu kaappiin. Niin sen täytyy olla! 

Joulukuun kunniaksi me ollaan muuten saatu herkutella vähän kauralla. Muumi saa sitä naksutinkoulutuspalkaksi, koska osaa syödä sitä kädestä. Minä saan naksutinpalkaksi vain leipää, jolla Saara saa sormet tarpeeksi kauas taltoistani. En kyllä ymmärrä miten niin minäkin en voisi saada kauraa... Tai no, kai se on myönnettävä, että todennäköisyys että isken hampaani käteen on aika suuri. Mutta päästän kyllä heti irti kun huomaan mokani! Eihän se jänö kaikkea voi huomata kun kaura on niin hyvää... Omnomnom.

Joulupukille tiedoksi, että minut ostaessa on tiedetty, että voin olla topakka kaveri. En ole väkivaltainen tai vihainen, olen vain ruokamaaninen yksilö. Sen asian kanssa tullaan kyllä toimeen. Muumikin osaa jo muistuttaa minua kun hermoilen ruuasta, että kyllä sitä riittää meille molemmille. Muumi on muuten iso! Aika epäreilua jyrätä siro jänis sivuun kaurakasalta pelkällä muhkeudellaan. Muumia on olettu kutsua Muffiksi eli Muffinsiksi. Meillä kaneilla on aina monia kutsumanimiä. Liittyy jotenkin rakkaisiin lapsiin.

Minä olen ihan vaan Pinja, Pipsa tai Pikku Myy. En kommentoi tuota jälkimmäistä. Olisin mieluiten Pinja Pitkätassu. Esikuvani Pepin mukaan. 


PS. Kameran muistikortti on täynnä videota Muumin treeneistä. Saatte nähdä niitä vielä tässä kuussa!