15.3.2013

Me to You

Olin tänään hieman aamu-uninen ja neitijänis päätti hoitaa herätyskellon viran. Olen kiitollinen, että tuolla kanilla on niin tarkka kello, että 10 minuutin heitolla tasan kello yhdeksästä, se kysyy minulta eikö ruvetttaisi aamiaiselle, jos en ole herännyt. Kysymys esitetään muodossa "rätätätätätät?" Jos neiti olisi yön vapaana, se tulisi varpasti nipistämään varpaasta. Aamiaisen jälkeen neitijänis lähti seikkailemaan ympäri makuuhuonetta. Sillä on selvä näkemys, miten sänky kuuluu pedata ja se tulee sänkyyn aina ilmoittamaan minulle siitä. Aina on paranteltavaa peiton asennossa.

Parantelin eilen myös vähän blogiani ja jatkan parantelua kokoajan. Tarkoitus olisi hankkia materiaaleja lisää, jotta joka pupulle löytyisi kivat valjaat. Oikeasti on paljon kivempaa tehdä paljon erilaisia kuin samanlaisia valjaita kaikille...joskin tietysti pyrin pitämään tiettyjä kuoseja, joita saa aina hankittua. Helpottaa elämää ja lisäksi esimerkiksi nuo vihreät pilkulliset ovat olleet oikea hitti. Niitä on muuten yhdet M-kokoiset valmiina varastossa tällä hetkellä, jos joku tarvitsee. 

Blogin kannalta eilinen oli siitä hieno päivä, että täällä kävi lukemassa yli sata ihmistä. Vau! Kiitos teille kaikille. Muistakaa, että otan teiltä kehitysideoita vastaan niin blogin kuin valjaiden suhteen. Ja jos haluatte, että ompelen joskus jotain muuta kuin valjaita, tai uutta valjasmallia tms. Olen valmis yrittämään, antakaa idea (ei tarvi tilata) niin koitan ja bloggaan sitten mitä sain aikaan. 

Lopuksi vielä kuva tällähetkellä työpöydällä olevista valjaista, näistä saatte valmiina kuvan viimeistään ensi viikolla :)



PS. Muistakaahan, että voitte antaa palautetta ja kysellä valjaista myös Petsien Nopan-yhteisön kautta. Sinne (kuin blogiinkin) on pian esimerkiksi tulossa tietoa, mihin näyttelyihin ollaan Pinjan kanssa suuntaamassa, näyttelyissä valjaita voi tsekkailla paikan päällä.


5 kommenttia:

  1. Kivan näköiset valjaat tulossa:) Voi kun mullakin olisi tuollainen herätys, mutta minulla on kaksi ulkokania:/

    VastaaPoista
  2. Ihanat! Vielä ihanammat olis, jos tos olis viä sen Me to You-nallen kuva :)

    VastaaPoista
  3. Hei, mitä maksaisi 3 valjaat ja postitus siihen päälle? :) Tosi nättiä jälkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun jaa nyt vasta huomasin tuon laatikon tuolla oikealla. Ehditkö tehdä kevääksi kahdelle leijonanharjastytölle ja yhdelle sekarotuiselle n. 3,5-kiloiselle pojulle valjaat?

      Poista
    2. Hei, joo ehdin ommella. Laitatko maililla tarkempaa tilausta, tuolta vasemmalta saat kuosivaihtoehtoja. Leijonanharjakset menee S-koon valjailla, tuon ristetyksen kanssa täytyy varmaan tehdä L kokoa. L-kokoa löytyy valmiina vihreällä pallokuosilla, mut toki muun väristäkin on mahdollista saada. Mut mailitse on tosiaan parempi sopia :)

      Poista