28.9.2014

Jäniinin hyppykoulu #2

Jäniinin hyppykoulu kaipaa lisää oikeita esteitä. Ei siis kirjakasoja, vaan jotain parempaa. Kerroin jo aikaisemmin, että miehen isä teki Pinjalle toisen esteen (mulla on siis yksi pystyeste). Este jäi kuitenkin sinkilöitä vaille kun en löytänyt sinkilöitä mistään kaapista, vaikka meillä niitä varmasti oli. Tänään sitten lopulta naputtelin sinkilät paikoilleen. 


Mittanauhan kanssa katselin sinkilöille sopivat paikat. Johtimet on tuolleet vastakkain, kun katsoin samalla kumpaakin sinkilöiden oikeat paikat.


Tähän tulee siis puomit vinoon ja pystyyn. Pysty on korkeimmillaan 50 senttiä, eli saa kivasti korkeuttakin esteeseen jos haluaa. Tuossa viistojen korkeimmassa kohtaa on korkeutta 33 senttiä. Oikein hyvä este siis treenat helppoja ratoja - siitä saa tavallisen pystyn tai sitten viiston. Viistossa on vielä väliä kummasta suunnasta tulee, voi olla toisinpäin haastavampi. 



Kerrostalossa kun asutaan, naapureita varmasti ilahdutti että hakkasin noinkin monta sinkilää eteisen lattialla. Ihan eivät riittäneet, täytyy käydä Bauhausissa noutamassa lisää. Suunnittelin myös kummankin esteen maalausta, mutta täytynee jättää se maalla tehtäväksi. Ehkä en vielä muuta parveketta maalaamoksi. Maalaisin kuitenkin vahingossa seinään tai lattiaan.




Tuolta se sitten näyttää. Lätkin vain noita pystyesteen puomeja tuohon kuvaa varten, niin ei riittänyt koko esteeseen yhtäaikaa puomit. Puomien askarteluakin on siis tiedossa tässä joku päivä. Nuo johtimet ei ole mitkään kauneimmat, mutta ne on jämälaudoista tehdyt ja toimivat :D

Pinja muuten debytoi 11.10. Puotinharjussa estekisoissa. Näillä näkymin ainakin oltais tulossa. Lähdetään avoimin mielin koittamaan miltä kisaaminen tuntuu. Enpä edes muista milloin viimeksi olen kisoissa hypyttänyt kania. Jonsun vikat estekisat, koskahan ne oli? Monta vuotta sitten. 

Loppuun vielä yksi valjaskuva. Tämä setti lähtee tilauksesta etiäpäin :)


2 kommenttia: